Osittainen hoitovapaa

Tiedättekö tällaisen mahdollisuuden?
Sana jonka olin kuullut mutta jota ei niinkään missään markkinoitu sen enempää, ennen kuin tarpeeksi pitkään katkerana ihailin työkaverin nelipäiväistä työviikkoa ja elin itse kuin löysässä hirressä uupumuksen ja kiireen vuoksi.
Pikainen googletus Kela ja osittainen hoitovapaa ja mitä tämä kertoikaan, olen täysin oikeutettu työsopimuslain perusteella osittaiseen hoitovapaaseen kun perheessämme on kakkosluokkalainen lapsi.
Nyt vasta sitten tajusin, en ymmärrä miksi kiristelin itseäni ekat puoli vuotta näännyksiin ja menetin puoli vuotta mahdollisuudestani osittaisella hoitovapaalla olosta.

Määrällähän ei tietenkään linnaa rakenneta, määrä on 97,73 € / kk miinus verot eli kerran tankkaat hyvällä tuurilla auton tankillisen täyteen tällä rahalla.
Onhan summa lähes naurettava ja suorastaan ärsyttää ettei Suomessa kannusteta lyhyempiin työpäiviin kun kotona on pieniä lapsia koska tämä summa ei todellakaan ole se kannustus.
Muutenkin pieni palkka vähenee entisestään tuntimäärien vähentyessä, tämä voi olla monelle se ratkaiseva tekijä miksei lyhennetty viikko ole monella mahdollinen.


Mutta rahallista menetystä suurempaa on se mitä tällä saan, aikaa.
Vuoden alusta alan tekemään nelipäiväistä viikkoa, uskon, että lyhennetyllä työviikolla on ehdottomasti positiivisempi vaikutus omaan jaksamiseeni.
Tunnen auttamatta kokoajan huonoa omatuntoa siitä, etten ehdi olemaan läsnä lapsille, koulusta on vapaata, paljon vapaata mutta itselläni vasta työt aloittaneena vapaisiin ei ole mahdollisuuksia.
Nelipäiväinen työviikko mahdollistaa yhden arkipäivän kun olen kotona Pinjan tullessa koulusta, lyhyemmän päiväkotiviikon Islalle.
Yhden arkipäivän jolle voimme sopia neuvolakäyntejä, Pinjan oikomishoitokäyntejä, käydä kerhossa ja tavata ystäviä.
Arki on ollut itselleni henkisesti todella raskasta, minun tekee monen kotonaolo vuoden jälkeen pahaa olla paljon lapsista erossa, ruuhkavuodet ovat veroittaneet, välillä on ollut päiviä kun olen ollut yli kaksitoistatuntia tukkaputkella menossa, kotiin päästyä ei itku ole kaukana kun on niin uupunut.


Uskon, että nelipäiväinen työviikko tekee itsestäni paremman työntekijän sekä paremmin jaksavat äidin.
Odotan nelipäiväistä työviikkoani suorastaan innolla!

10 kommenttia

  1. Luksusta! Mä olen vähän haaveillut tekeväni lyhennettyä työaikaa silloin, kun esikoinen menee kouluun. Mutta... Mä haluaisin sen nimenomaan 6 tuntisena työpäivänä ja työajan mieluiten 8-14 tai 9-15. Ja nää ajathan ei yhtään sovi mun nykyiseen työhön. Nykyisen työn kannalta paras olisi olla esimerkiksi keskiviikot pois, joka sinänsä olisi mun mielestä se paras vapaapäivä (koska työpäiviä olisi maksimissaan kaksi peräkkäin :D). Mutta jotenkin tuntuu turhalta lyhentää työaikaa, josta koululainen ei hyödy kuin muutaman tunnin. Ja päiväkotilaisen vapaapäivä kuluisi koululaista saattaessa ja hakiessa (matkaa 1,9 km per suunta, kävellen/pyöräillen). Eri asia, jos olisi esim. koulukuljetus tai turvallinen koulumatka (meillä paljon liikennettä ja 3/4 matkalta puuttuu kävelytie ja kunnon valaistus, joten ekaluokkalainen ei ainakaan yksin sitä kävele). Mun työ on myös aika hektistä, joten puhelin ja sähköposti laulaisivat varmasti mun vapaa-aikanakin (kun ne tekee sitä nytkin). Ja miehen työaika... osittainen hoitovapaa ei ihan sovi reissutyöläiselle. Sillä on reissujen ohella onneksi sen verran vapaapäiviä, että keskimäärin kerran 2 viikossa on aina päivän vapaalla.

    Täytyy kyllä ite vähän funtsia, kun en haluaisi päätyä tekemään 40 tunnin töitä 32 tunnissa. Onnittelut päätöksestä! Tekee kyllä varmasti elämästä stressittömämpää.

    Ps. Meillä kiireisintä elämä oli nimenomaan puoli vuotta hoidon aloittamisen jälkeen. Sen jälkeen siihen joko tottui tai siitä muuten vaan tuli jotenkin sujuvampaa. Nykyisin on enemmän harrastuksia iltaisin yms, mutta silti tuntuu jotenkin edes vähän lunkimmalta.

    -Eedith-

    VastaaPoista
  2. Alle 3 vuotiaiden äideillä kannattaa, myös hyödyntää joustava hoitoraha.Joustava on suurempi, kuin osittainen :) itsellä on alle 3v lapsi, mutta palkan menetys sen verran suuri, että jään vain haaveilemaan nelipäiväisestä viikosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä olisin myös tullut hehkuttamaan eli aivan loistava keksintö! Tarkistutin veroprosentin samalla joten loppujen lopuksi tulot olivat aika samat kun olisin tehnyt täyttä viikkoa. Myös hoitomaksut laskivat kun tein lyhyempää päivää. Todella hyvä mahdollisuus mielestäni tämä :)

      Poista
  3. Enpä ole kuullutkaan ja en tiedä ottaisinko hetkeksi aikaa jos sitä ei sitten enää ensi syksyllä saa kun lapsi menee kolmannelle luokalle.
    Onhan tietysti harrastuksia ja kaikkea,tuntuu välillä ettei aika riitä mihinkään mutta kyllä se vaan riittää kun mieskin tekee välillä vain puolta päivää ja auttaa sitten iltapäivän lapsia,kuskaa sinne tänne ja tekee ruokaa yms :)
    Onhan se toisaalta ihan järkevää mutta en ehkä 5kk ottaisi ja sitten taas alkaisi normaali rytmi.
    Kai sitä on itse tottunut tähän omaan rytmiin ja minulle on henkireikä enemmänkin että pääsen kotoa töihin,ei tarvitse olla kuuntelemassa tappelua ja huutoa :D
    Tuli koettua kotiäitys ja ei kiitos enempää :D
    Sekä lapset tykkäävät olla kavereiden kanssa tarhassa joten siksikään en luopuisi siitä.

    Mutta tottakai jos tuntuu että oma työ käy liian rankaksi niin kyllähän se on hyvä että voi huilia esim :)
    Minulle tuo viikonloppu riittää vallan mainiosti,ehtii siivota,pestä pyykit ja olla vielä lastenkin kanssa.
    Kuulostaa ehkä toisten korviin oudolta mutta hyvä näin meillä on :)

    Se onkin shokki ehkä kun kotiäitys loppuu ja itse menee töihin,se kiirellinen elämäntahti tulee.
    No ehtiihän sitä sitten vanhana kiikkutuolissa istua ja muistella sitä kiirellistä aikaa ja hoitaa ehkä sitten lapsenlapsia ;)

    VastaaPoista
  4. Mua niin harmittaa, että jätin tämän mahdollisuuden käyttämättä esikoisen kanssa, mutta aion ottaa vahingon takaisin näiden muiden kanssa.

    VastaaPoista
  5. Mä tein neljäiväsistä viikkoa silloin, kun olin poikien välissä töissä. Mutta esimieshommissa tein sitten 4 päivänä 5 päivän työt :) ja ensimmäiseen 2kk en edes voinut tehdä tuota 4 päiväistä, koska henkilöstöpula. Sain sitten aika lailla extra vapaapäiviä äityslomaa kohden.

    Mutta siis älyttömän hyvä systeemi ja ehdottomasti kannataa jommankumman vanhemman käyttää pienten lasten kanssa. Mielestäni siis.

    VastaaPoista
  6. Olen ollut joustavalla hoitorahalla nyt syksystä asti ja tehnyt 3-päiväistä viikkoa eli 60% työaikaa. Silloin saa sen korkeamman tuen. En voi muuta sanoa kuin että ihan paras vaihtoehto! Rahaa saa huomattavasti enemmän kuin kotihoidontuella, mutta työ- sekä hoitoviikot ovat ihanan lyhyitä ja kotipäiviä enenmmän kuin työpäiviä. Todella mahtava mahdollisus joka kannattaa kyllä hyödyntää. :)

    VastaaPoista
  7. Käsittääkseni osittaiseen hoitovapaaseen on oikeus, kun lapsi on tokaluokkalainen tai sitä nuorempi. Mutta tuota Kelan korvausta voi saada vain alle 3 v. tai 1.-2. luokkalaisen lapsen vanhempi. Itse olen tehnyt erilaisia lyhennettyjä työaikoja aina kun mahdollista. Meillä on kolme lasta ja minulle 8 tunnin työpäivät ja minimilomat (5 viikkoa vuodessa) on ollut tosi (liian) raskas yhdistelmä. Pikkukoululaisilla on tosi lyhyet päivät ja vähän väliä on jonkun lapsen oikomishoito/keskustelu koulussa tai päiväkodissa/terveystarkastus/muu pakollinen meno keskellä päivää. Puhumattakaan pitkistä kesä/joulu/syys/talvilomista. Toisille ei tuota ongelmia vetää tätä rumbaa ja siihen vielä harrastukset iltaisin ja viikonloppuisin päälle, mutta kannattaa ehdottomasti kuunnella itseään, jotta myös ilo pysyy elämässä!

    VastaaPoista
  8. Minä olen myös ollut osittaisella hoitovapaalla useammasti isompien tyttöjen kanssa. Olisin juurikin halunnut tehdä joko 8-14 päiviä tai 9-14, mutta se ei ollut mahdollista työssäni. Yksi vapaapäivä lisää viikossa oli kyllä aivan mahtava juttu sekin. Usein mietin että miten se yksi päivä vapaata lisää tuntuukin niin paljolta, kerkesi juurikin juoksevia asioita hoitaa tai ihan vaan olla :) itse olen perjantai-iltaisin työpäivän jälkeen niin väsynyt, että hädin tuskin pysyn hereillä nukkumaanmenoaikaan asti. Kun nyt palaan töihin tältä hoitovapaalta, toivon ettei tarvitse palata täyteen työaikaan, siinä oravanpyörässä minä en oikein tahdo pysyä kyydissä... Inhoan sanaa ruuhkavuodet, ne vaan tuntuvat juoksevan ohi sillä vauhdilla että heikompaa hirvittää! Mielestäni on tärkeää tunnistaa omat voimavarat, jos työ vie kaikki mehut niin toivottavasti on mahdollisuus höllentää. Meillä ainakin niin koululainen kuin nuorempikin ovat olleet oikein tyytyväisiä äidin yhteen lisävapaaseen. Pienelle koululaisellekin yksi päivä vähempi viikossa yksinoloa iltapäivällä. Tsemppiä Meeri vielä loppuvuoden täyteen työviikkoon, uskon että nautit vuoden alusta alkavasta vajaasta työ viikosta :)

    VastaaPoista
  9. Olen tehnyt kaikkien lasten välissä osittaista työaikaa. Palkka pienenee, mutta elämä on vähemmän kiireistä näin. Tällä hetkellä meillä on paras mahdollinen yhdistelmä eli itse teen 6-tuntista päivää joka arkipäivä ja lasten isä on yhden päivän viikosta kotona. Suosittelen varsinkin usean lapsen perheille, joilla on paljon ohjelmaa eikä aika muuten meinaa riittää. Miksi pitäisi stressata itsensä ja lapset piippuun asti, kun voi ottaa rennommin? Tulot ehkä vähenevät, mutta on elämän laadulla ja läsnäolollakin arvonsa.

    VastaaPoista