Piristystä syksyyn

Minä suhtaudun todella epäilevästi kaikkiin erityisiin vitamiineihin joiden luvataan tekevän vaikka ja mitä.
Toki perus vitamiinit on tullut aina syötyä mutta en ole kokenut tarvetta satumaisen kalliille spesiaalipurkeille.

Minun täytyy kuitenkin myöntää, että olen löytänyt tuotteen jonka vaikutuksen huomasin muutaman viikon säännöllisen käytön jälkeen ja ei, tämä ei ole millään tavoin sponsoroitu mainos vaan haluan ehdottomasti jakaa teille positiivisen kokemukseni.

Päädyin testaamaan Foreverin Argi+ tuotetta sen suuren suosion vuoksi, tarvitsin vitamiineja ja ajattelin, että kokeillaan nyt tätäkin kun niin moni tuotetta on kehunut, kovin suurin odotuksin en ollut, ajatuksenani oli, että vaikkei tämä virkistystä minulle toisikaan niin saanpahan ainankin vitamiinit.


Otin säännöllisesta Argia aamuisin veteen sekoitettuna ja purkin huvetessa puoleen väliin tuli puheeksi miten olen ollut tosi virkeä ja ihokin on voinut hyvin.
Vasta tässä vaiheessa rupesin googlettelemaan ainesosia ja selvisikin, että L-arginiini jota mitallisessa on runsaasti onkin tosissaan käytetty hoitamaan väsymystä sekä aineenvaihduntaan ja näissä huomasin oikeastaan ensimmäisenä itselläni positiivista vaikutusta.


Nyt korkkasin viikko sitten uuden purkillisen Argia.
Pidin pienen tauon tämän käytössä ja nyt syksyn tullen, kiireisen arjen ja väsymyksen ollessa todella voimakasta muistin, että nyt on varmasti aika taas ottaa Argi päivittäiseen käyttöön.
Kaikenlisäksi tämä maistuu hyvälle joten aamuisen lasillisen juo mielellään puuron kanssa.

Voin lämpimästi kyllä suositella tätä rehellisin tuloksin kaikille vitamiinin puutteesta ja väsymyksestä kärsiville!

3 kommenttia

  1. Hienoa, jos olet löytänyt jostakin piristystä syksyyn! Meillä mies käytti tuota kuopuksen öiden ollessa hurjimmillaan ja kai tuo hieman apua siihen sai, vaikkei toki ihmeaine nukkumattomuuteen sentään olekaan :D Itse taas en pysty edes olemaan purkin lähellä sen ollessa auki, sillä tuoksu tuo mieleen lapsuuden sairaalalitkut. Oma piristysruiske on siis vieläkin hakusessa :)

    VastaaPoista
  2. Tuosta olen kuullut myös itse vain hyvää.Mistähän kaikkialta tuota voi ostaa/tilata?

    VastaaPoista
  3. Tuotetta saa Foreverin jälleenmyyjien kautta ��

    T:Marjo

    VastaaPoista