Lasten urheilukisat

Muistan pankin järjestämät Hippo juoksut niin pitkälle vain kuin kykenen muistamaan, olen niihin osallistunut aikoinaan itsekkin lähes joka vuosi ja talvella vastaavasti hiihtoon.
En ole koskaan pärjännyt, taitaa ehkä yksi pronssimitali olla Hippo-hiihdoista joltain vuodelta, silti en muistoissani ole kisoista mitään negatiivista, olin surkea urheilija, sen voin myöntää, en vain yksikertaisesti pärjännyt mutta silti sinnikkäästi aina osallistuin enkä nyt mitään todella pettymyksiä muista koskaan tulleenkaan.
Kaikki osallistujat on aina palkittu, joten jotain on aina kotiinviemisiksi saanut mukaansa.

Perinnettä kisojen suhteen on jatkettu jälkipolven kanssa.
Pinja taisi osallistua ensimmäisen kerran 4-vuotiaana hiihtokilpailuun ja tämän jälkeen en muista ollaanko yksiäkään hiihto- tai juoksukilpailuita jätetty välistä.
Pinja odottaa näitä jo monta kuukautta etukäteen, ei haittaa vaikka keli olisi surkea tai vastukset kovat!


Itse vanhempana tulee välillä mietittyä kuinka lasta kannustaa kisailemaan ilman, että asiaa tyrkyttää tai olisi itse liian innoissaan.
Pinja tykkää urheilla ja on aivan erilailla urheilullinen mitä minä lapsena, pääsee yleensä näissä tai koulun kisoissa palkinnoille.
Toki olen äärettömän ylpeä Pinjan suorituksista niin kuin on itse lapsikin mutta myös pettymyksiä mahtuu vuosia kisoissa käyneelle.
Pinja on erittäin kilpailuviettinen ja vaikka kuinka aina ennen kilpailuja joka kerta puhun siitä, että pitää varautua täysin siihen, ettei palkinnoille välttämättä pääse niin silti erityisesti Pinjalle pettymykset ovat tosi rajuja.

Vanhemman rooli on todella tärkeä lapsen kilpaillessa, kannustaminen tuo lapselle hyvän mielen ja tsemppaa suoritusta.
Jos lapsen oma suoritus meneekin mönkään, lapsi on pettynyt niin vanhemman tehtävä on lohduttaa ja olla turvana pettyneelle lapselle, olen nähnyt tilanteita jossa lapsen suoritus on mennyt mönkään esim. kaaduttuaan ja lapsi on itkien tullut maaliin mutta maalissa oleva aikuinen on ottanutkin lapset reagoimatta vastaan, aivan kuin aikuinen itsekkin olisi ollut pettynyt tai kaatuminen olisi ollut jotenkin väärin lapselle.
Urheilun ja kisailun kuitenkin pitää olla mukavaa ja lähteä täysin lapsesta itsestään.
On hienoa, että Pinja pärjää siinä missä itse en ole pärjännyt mutta mihinkään ei pidä pakottaa.
Kannustustaa saa ja pitääkin niin, että tuntee jo itsensä tyhmäksi hihkumassa maalissa mutta itse ei pidä pettyä jos lapsi pettyy.


Hauskaahan näissä kilpailuissa on ja Islakin osallistui tänä vuonna ensimmäistä kertaa, tavoitteessa suoriuduttiin hienosti, juostiin koko matka maaliin saakka.
Nämä pienet ovat vielä ihan super suloisia juoksiessaan ja kun ikinä ei tiedä mihin suuntaan juoksu lähtee jos lähtee. :)

4 kommenttia

  1. Mä just tänään lasten juostessa kilpaa mietin pitäiskö lapset viedä Hippokisoihin. Monena vuonna on päivä vaan ollut meille huono, mutta jos nyt päästäisiin :) Eri asia on suostuuko kuopus isommassa väkimäärässä juoksemaan metriäkään :D

    VastaaPoista
  2. Hei,
    Snäppiäsi seuratessa on jo pitkään pistänyt silmään se, että snäppäät autolla ajaessasi ja vieläpä lapset kyydissä! Aika hurja yhdistelmä :o nää liikenteessä aiheutuneet vaaratilanteet kun nyt on muutenkin olleet joka paikassa esillä! Olisit niille ihanille lapsillesi esimerkkinä ja snäppäisit jatkossa muualla kuin auton ratissa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkasin sun snäpin äsken.
      Tästä aiheesta olen juuri kirjoittamassa postausta blogiin vielä tämän viikon aikana.
      Mutta pakko tähän nyt kommentoida, että yllä oleva kommentti ei ole minun, ettet luule niin. =D =D =D Minä kirjoittelen täällä ihan oman nimimerkin takaa. Toki anonyymin kanssa täysin samaa mieltä. ;)
      Ja rattisnäppäilyä harrastaa ikävä kyllä moni muukin, eli tuleva postaus ei ole "sinulle osoitettu". Tai tavallaan, mutta ei VAIN sinulle, yleisesti ihan kaikille. ;) <3

      Poista