Ihana Långvik!

On vielä hiukan palattava viikon takaisiin tunnelmiin PING Helsingistä ja hehkutettava erikseen omassa postauksessaan tapahtuman upeaa paikkaa, Kirkkonummella sijaitsevaa Långvikia.

Långvikin hotelli on mielenkiintoinen paikka pelkästään jo historiansa vuoksi, hotelli on rakennettu vuonna 1976 KOP-Pankin kurssikeskukseksi.
Långvik on tunnettu myös Kekkosen suosimana vapaa-ajanviettopaikkana sekä nyt remontin yhteydessä kokoustiloja ja paikkoja olikin nimetty Kekkosen mukaan.
Hotelli oli myös upealla paikalla, meren äärellä luonnon keskellä, harmillisesti tällä vierailullani en päässyt kauheasti ympäristöön tutustumaan muuta kuin hotellin ikkunoista ja muiden kuvista.


Itse Långvikin hotelli on todella suuri kokonaisuus, ei ollut kerta jos toinenkin kun mietin olenkohan menossa oikeaan paikkaan, onneksi meillä oli paikan kartat mukanamme.
Tiedän, että minulla jäi monta paikkaa koluamatta ja haaveena onkin, että pääsisin tänne joskus vielä toiste vaikka miehen kanssa kaksistaan.

Kävin katsastamassa myös paljon kehutun kylpyläosaston ja hiukan kirpasi osastolla käydessäni, että olinkin valinnut sen pitkään nukkumisen kylpylän sijaan.
Alakerran kylpyläosasto oli kyllä todella upea!


Långvikin hotellista jäi kokonaiskuvaksi minulle yleellinen hotelli upeine kylpyläosastoineen, ei mielestäni lasten paikka, ei tänne en lähtisi kiljuvan lapsilaumani kanssa vaan ehdottomasti paikasta saa kaiken irti aikuisessa seurassa.

Långvikissa on myös mahdollisuus kokousten lisäksi järjestää juhlia, esim. häille tuolla olisi jo valmiiksi todella upeat puitteet ja tilat isommallekkin vierasmäärälle.
Huomasin, että Långvikiin pääsee myös nauttimaan juhannuksesta, esim. kahden hengen merinäköalallinen huone on 135€/yö mikä ei mielestäni ole mitenkään kova hinta ajatellen, että perus ketjuhotellista Helsingin keskustassa saa pulittaa hyvinkin saman verran.
Tuohon hintaan pääsee käyttämään myös upeaa allasosastoa.

Tänne on päästävä joskus vielä uudestaan ja otettava kaikki irti hotellista!

2 kommenttia

  1. Hyvä ajoitus postaukselle, ollaan just menossa tonne ensi yöksi kavereiden kanssa. Kivalta paikalta näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että osui sopivaan saumaan. :) Toivottavasti teillä on ollut ihana yö Långvikissa.

      Poista