Matkalla vahvaksi

Siinä missä edelliset postaukset ovat olleet keveitä ja aiheeltaan positiivisia niin tämä postaus tulee olemaan kaikkea muuta.
Aihe on jostain syystä pyörinyt nyt lähikuukausina mielessäni useampaan otteeseen, kait oma koululainen tuo omat koulumuistoni mieleen.

Olen luonteeltani sosiaalinen, tutustun helposti uusiin ihmisiin ja olen puhelias mutta sosiaalisuuden sisässä on äärettömän huono itsetunto joka on poljettu pahimmassa ala-asteen ja yläasteen vaiheessa maanrakoon ja vaikka olen luullut, että peruskouluajat ovat mennyttä ja unohdettua niin tälläiset kokemukset nuorelle tytölle tuntuu jäävän sisimpään aivan aikuisuuteen saakka, olen asiaa pohtinyt nyt lähiaikoina ja tullut siihen tulokseen, että huono itsetunto on vain ja ainoastaan muistoa kouluajoilta.
Olen nämä yrittänyt unohtaa mutta nyt oikeastaan tietoisesti olen alkanut miettimään omia kipeitä koulumuistojani ja avaamaan näitä pitkälti myös miehelleni.


En muista tarkkaan milloin kiusaamiseni alkoi, muistaakseni olin noin kymmenenvuotias tuolloin.
Muistan mistä kiusaaminen pikkuhiljaa alkoi nousta voimakkaammaksi koska olin tuolloinkin jo valmiiksi vähän ujompi enkä uskaltanut nousta kiusaajien yläpuolelle joten kiusaamista oli helppo jatkaa.
Kiusaaminen alkoi poikien toimesta ja tuolloin 4-5-luokilla pojat alkoivat kiinnostamaan tyttöjä enenevissä määrin joten jos pojat eivät tykänneet jostain tytöstä niin tämän vuoksi myös tytöt rupesivat hylkimään ja nimittelemään sitä joka ei ollut poikien suosiossa.
Minua on kiusattu ulkonäöstä jota en tosin ymmärrä miksi, olin ihan perus tytön näköinen, en pyöreä taikka muutenkaan minussa ei ollut mitään erityistä mistä nyt olisi voinut kiusata mutta ulkonäöstä nyt oli helppo aloittaa, keksiä edes jotain...

Toki poikien hylkiminen, töniminen ja huutelu harmittivat, muistan hyvin edelleen poikien huudot koulun käytävillä mutta poikia pahempaa olivat ilkeät tytöt, tytöt jotka lähtivät pois kun tulit lähelle ja siirtyivät pukukopissa toiseen jos tulit sinne tai eivät oikeastaan edes päästäneet minua pukukoppiin vaan pitivät ovea lukittuna jos näkivät minun sinne tulevan.
Liikuntatunnit olivat kauheimpia, en ollut mikään liikunnallinen ja muutenkin jo valmiiksi kiusattu niin jokainen varmaan muistaa kouluajoiltaan kuinka liikuntatunneilla jaettiin joukkueet, opettaja arpoi kuka tulee sanelemaan joukkueitaan ja muut seisovat rivissä odottaen vuoroaan.
En muista mitään nöyryyttävämpää kuin seisoa rivissä viimesien joukossa ja kuulla kuinka muut supattavat, etteivät haluaisi kyllä tuota joukkueeseensa.


Pienellä paikkakunnalla oli jotenkin vielä enemmän hylkiö, piirit olivat pienet ja luokkia vain muutamia.
Yläaste pelasti hiukan pahinta ala-asteen loppua, kuutosluokka on ollut varmasti yksi pahimpia kiusaamiseni puolesta, tuolloin kiusaamiseni oli jo niin arkipäivää, sitä kuuli ja tunsi kaikkialla, opettajan puuttumatta asiaan ollenkaan.
Yläaste sekoitti kuitenkin luokkiamme hyvin, syrjäkylien kyläkouluista tuli uusia oppilaita ja osa kiusaajistani menivät rinnakkaisluokille.
Yläasteella lyöttäydyin yhteen uuden tytön kanssa joka oli ehkä hiukan koviksen maineessa, tupakoi ja oli sellainen pahis-tyttö mutta hän oli suunnaton turva minulle, vaikka tiemme ovatkin aikuisuudessa menneet eri teille niin tämä tyttö oli yläasteeni pelastus, hän oli itsevarma ja uskalsi nousta myös puolustamaan minua.
Silti yläasteeltakin nousee monia tilanteita jotka heijastavat ala-asteaikojen pahimpiin kiusaamisiin.
Päällimmäisenä muistan täysin tarkasti käsiksi käymisen tilanteen yhdellä välitunnilla yhden luokka-asteen ylemmällä olevan tytön toimesta.
Tuolloin oli talvi ja olin kaverini seurana perinteisellä tupakkanurkalla, luultavasti minua ei haluttu tuonne ja tämä vanhempi tyttö repi minut naamalleni lumipenkkaan ja pyöritti kasvojani kiinni hiekkaisessa lumipenkassa, muistan sen ahdistuksen kasvot kiinni lumihangessa kun toinen pitää minua kiinni samalla kasvojeni raapiessa kiviä hangessa.

Kiusaaminen kouluaikoina on hirveintä mitä kukaan lapsi voi kokea, koulussa on käytävä, on oppivelvollisuus mutta samalla tuo paikka on ahdistavinta mitä tiedät, pelkäät törmääväsi koulun käytävällä kiusaajiin jotka tönäisevät sinut kumoon tai kiilaavat muuten nurkkaan mutta samalla on opiskeltava.
Siinä missä ajattelee, että pienempi koulu on turvallisempi kiusaamisen kannalta niin olen itse ehkä omien kokemusteni vuoksi täysin eri mieltä, tietysti riippuu koulun henkilökunnasta pitkälti mutta minulle kävi niin, että kiusaamiset lakaistiin pöydän alle, niitä ei haluttu nähdä tai niihin ei haluttu puuttua.
Pienemmässä koulussa myös jäät täysin ulkopuolelle, oppilaita on vähän ja jos joudut silmätikuksi niin suurin osa koulusta on sinua vastaan, et voi mennä kirjastoon jos siellä on tiettyjä henkilöitä tai pitää kiertää kylällä kauempaa ettet kohtaa kiusaajiasi.


Jos itsetunto lytätään vuosi vuodelta alemmas ja alemmas, olet pahinta saastaa ja sinut saadaan uskomaan itsekkin sinussa olevan jotain vikaa niin itsetuntoa on todella vaikea nostaa.
Tämän kanssa tulen tekemään varmasti töitä paljon vielä, haluan uskoa itseeni ja saada itsevarmuuteni myös näkymään esim. mahdollisissa työhaastattelutilanteissa mutta huomaan ajattelevani edelleen paljon, että toivottavasti minusta pidetään, mitäköhän tuo ja tuo ajattelee ja olenko tarpeeksi riittävä tälläisenä vaikka tiedän myös täysin, ettei ole hitusenkaan väliä mitä muut sinusta ajattelee, pääasia on, että itse viihdyt ulkonäössäsi ja seisot sanojesi takana.
On hurjaa ajatella, että asiat joita olen kokenut yli kymmenen vuotta sitten vaikuttavat edelleen itsetuntooni, sitä jos ajattelee, että kiusaaminen jättää jälkensä kouluaikaan niin sen jäljet seuraavat pitkälle vielä aikuisuuteen.


En voi olla ajattelematta myöskään omia lapsiani ja heidän pärjäämistään raadollisessakin koulumaailmassa, koska vain joku pieni sana väärällä hetkellä voi saada aikaan kiusaamista joka vain jatkuu ja jatkuu, toivon, että omat tyttöni osaavat olla rohkeampia, seisoa mahdollisten kiusaajien yläpuolella, onneksi siltä vielä ainankin Pinjan osalta näyttää, hän on reipas ja sanavalmis tyttö jonka uskon kovasti pärjäävän karussa koulumaailmassakin tulevaisuudessakin.

Itse tulen tekemään oman itsetuntoni kanssa varmasti töitä ja toivon sen olevan vielä joskus niin hyvä, että osaan ylpeänä seisoa omien sanojeni takana, olla sataprosenttisen ylpeä itsestäni!

P.S Siinä missä eilen kirjoitusinnostuksen iskiessä nakutin pitkälle iltaan tätä postausta mutten jaksanut käsitellä kuvia postaukseen tai oikolukea sitä niin nyt täytyy sanoa, ettei postauksen julkaiseminen enää olekkaan niin hyvä idea mitä eilen mutta antaa mennä nyt kerta näin pitkälle on jo valmisteltu, jännittää kyllä millaisen vastaanoton tämä saa...

27 kommenttia

  1. Hei, mä vaan halusin sanoa, että mulle on jäänyt susta ihana kuva, hauska ja fiksu ja kaunis. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! <3 :´) Samanlainen on myös minun kuvani sinusta, pian taas PING:ssä nähdäänkin! :)

      Poista
  2. tuli niin paha mieli tosta mitä oot joutunut kokemaan :/ vaikka oon ollu aina sellanen vahva ja ilonen ja itsepäinen ja mitä kaikkea, niin oon myös aina ollu se silmätikku ja se kenestä kuka tahansa saa tehä pilkkaa, sellanen kummajainen omalla tavallaan. Pystyn samaistumaan noihin tunnelmiin kun oon ute kokenut jotain samantapaista ja luulen, että oli sit oikeestaan miten tahansa kiusattu, niin just se sellanen "saastainen" olo seuraa pitkään elämässä ja tuntee samoja ajatuksia. Kimppaan myös tota, että pienet paikat on kaikista pahimpia ja sun tarinastakin ne pienet piirit on varmaan tehny just eniten raadollisen. Mut ihan mahtavaa, että puhut tästä! Toi tekstin julkaiseminen on varmasti iso steppi oman itsetunnon kasvattamisen kanssa, näistä pitääkin puhua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuu viestistäsi! <3
      Todella ikävää kuulla, että olet itse joutunut kokemaan samankaltaista, valitettavaa on kuulla kuinka yleistä onkaan, miten monelle jääkään kouluajoista ikävät haavat kiusaamisen myötä. :(
      Tiedän, että menneisyyden haamuja ei voi ohittaa muutoin kuin niitä uudelleen läpi käymällä ja tämä toivottavasti edesauttaa asiaa.

      Poista
  3. Vaikutat sellaiselta ihmiseltä keneen olisi ilo tutustua. Kiitos ajatuksia herättävästä tekstistä. T:janette

    VastaaPoista
  4. Olet rohkea ja saamassa takaisin menetettyä itsetuntoa, koska uskalsit puhua asiasta. Minusta olet hyvällä alkutaipaleella. Toivottavasti saat käsiteltyä asiaa riittävästi ja osaat olla hieno esimerkki lapsillesi. Onnea ja menestystä elämässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi, olen pitkään pyyhkinyt asiat vain maton alle piiloon mutta tajunnut nyt, että menneisyyden ikävistä asioista ei pääse yli muuta kuin kohtaamalla niitä uudelleen ja käsittelemällä aiheita.

      Poista
  5. Olen kyllä surullinen siitä mitä olet joutunut kokemaan ja kauhuissanikin. Miten ihmiset voi olla niin julmia toisilleen :(

    Kyll sitä itsekin jännittää ja on sydän syrjällään omienkin lasten puolesta että toivoo vaan parasta ettei kiusaamista joutuisi kohtaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulumaailma on suorastaan raadollinen, kaikkea kiusaamista ei välttämättä ulkopuolinen edes tajua. :(

      Toivon myös kovasti, ettei omat lapset joutuisivat kokemaan samanlaista ja yritän onnistua kasvattamaan heistä myös sellaisia jotka eivät ketään tulisi kiusaamaankaan.

      Poista
  6. Kamalia kokemuksia joita ei kenenkään pitäisi joutua kokemaan! Maailma on aika raadollinen paikka. Yritetään tehdä siitä lapsillemme vähän parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, aina aikuiset eivät edes tajua mitä lasten välillä tapahtuu ja valitettavasti tuntuu, että kiusaaminen on vain yleistynyt kouluissa. :( Toki asioihin puututaankin nykyään enemmän, tuohon aikaan kun itse olin koulussa ei ollut mitään kiusaamisen vastaisia juttuja eikä opettajiakaan välttämättä koulutettu hoitamaan kiusaamistapauksia.

      Poista
  7. Minäkin voin sanoa kokemuksesta ettei pieni kyläkoulu välttämättä ole onni ja autuus. Myös minä niin kovasti toivon, ettei omia lapsiani kiusattaisi tai he eivät kiusaisi. Jos kuitenkin jotain tällaista on niin yritän pitää kotona avoimen puhumisen ilmapiirin. Minä ainakin aion puolustaa pieniäni parhaan kykyni mukaan. Itse en aikoinaan uskaltanut kertoa kiusaamisesta kotona enkä koulussa, joten kamppailin yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat toiveet ovat minullakin kuten varmasti myös kaikilla vanhemmilla, itselläni on samat kokemukset, etten uskaltanut asioista kertoa kotona tai koulussa.
      Toivon, että omat lapset osaavat olla rohkeampia puhumaan jos joutuvat tälläistä kokemaan, huomaan kyllä Pinjan olevan aika erilainen luonteeltaan mitä minä. Ei ehkä alistu kiusaamiselle niin herkästi mitä itse olen alistunut, Pinja on rohkeampi ja sanavalmiimpi jolloin kiusaaminen ei saa "tulta alleen" sillä, että kiusattava alistuu.

      Poista
  8. Kyllä mä oon huomannut tässä elämän aikana, että pienet paikkakunnat on pahimpia. Ja juurikin pienet koulut/pienet piirit jne.

    Se menee usein tyyliin "Tuo on sen lapsi/sen sukulainen - se on ääliö" vaikkei näin tuu itse todellakaan ajateltua vaan ihmiset ihmisinä. Toinen, että sukulaiset voi olla myös rasite eikä se voimavara, eli siinäkin mielessä pienet piirit on huonot.

    Itse yritin aina koulussa puolustaa niitä, ketä kiusattiin tai jätettiin yksin. Sain senkin takia osakseni sitten vähän lokaa.

    Yläasteella jotkut pojat välillä yritti kiusata. Kuulin aikuisena heiltä itseltään, et ne oli ihastuneet :D :D aika huono tapa osoittaa asia, hehe.

    Oon sitä mieltä, et kaikista ja kaikesta voi kiusata ja ihan ketä tahansa. Erilaisuus on jossain määrin rikkaus, mutta välillä siitä saa kärsiä ihan turhaan. En hyväksy kiusaamista, mutta en silti ihmettele jos jotain esim. koulussa kiusataan herkemmin jos on sotkuinen/risat vaatteet aina päällä jne. Ja kun tämän nyt joku kuitenkin ymmärtää väärin niin EI, EI SE EI OO OIKEIN EIKÄ HYVÄKSYTTÄVÄMPÄÄ mutta...........

    Ja kiusaaja ei usein tarvi mitään muuta kuin kohteen. Sussa tuskin on ollut mitään vikaa, muuta kuin se että oot ollu helppo kohde. On nähty, et suhun sattuu. Ehkä oot aiheuttanut jostain syystä jotain kateutta.

    Nykyäänkin vielä tapahtuu tuota ettei opettajat puutu tai jopa ovat ns. mukana kiusaamisessa. On myös paljon niitä valitettavan ärsyttäviä vanhempia, joiden mielestä oma kullanmuru ei koskaan tee mitään väärää vaan on ennemminkin vääryyden kohde. Maailma muuttuu, mutta en tiedä meneekö parempaan suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta ei pitäisi ajatella, että on koulusta riippuvainen tai paikkakunnasta missä koulussa kiusaamista on enemmän, varmasti yhtälailla kiusaamista on kaupungin kouluissakin mutta itselleni osui ikävä kokemus pienemmältä paikkakunnalta. :( Nyt Pinjan kyläkoulu taas tuntuu tosi ihanalta ja olen tosi tyytyväinen ollut tähän saakka ja niin Pinjakin, toivottavasti näin tulee olemaan jatkossakin.

      Minulla ei ole sukurasitetta tai muutakaan ollut paikkakunnalla, muita sukulaisia omien vanhempieni lisäksi ei paikkakunnalla asunut mutta uskon, että tämä saattaa olla taakkana lapselle jos jotain ikävää suvussa on tapahtunut, pienet piirit kun on niin jutut kantautuvat herkemmin. :(

      Poista
  9. Voi että tuntuu niin kamalalta puolestasi! Vaikutat jotenkin niin herttaiselta ja fiksulta ihmiseltä, että ovatkin kehdanneet kiusata! Jotenkin olen saanut sellaisen kuvan, että tämä blogisi on kovin suosittu ja tykätty. Toivon, että tämä "suosio" auttaa osaltaan sinua itsetunnon vahvistamisessa, ole syystäkin ylpeä itsestäsi ja rohkeudestasi!

    Omilta kouluajoilta muistan kanssa tietyn luokittelun, itse kuuluin niihin keskivertohissukoihin, minua ei suoranaisesti kiusattu, mutta olin sitä näkymätöntä massaa. Jos jotain hyvää siitä on seurannut, niin minusta tuntuu, että me hissukat ja kiusatut ollaan pärjätty elämässä usein paljon paremmin niihin koviskiusaajiin verrattuna.

    Usko ja luota itseesi, sinulla on ihanat tyttöset ja teksteistäsi päätellen hyvä mies, niiden avulla voitat kyllä kiusaamishistorian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentistasi, lämmitti kyllä kovasti mieltä!
      Blogi on ihana paikka purkaa tuntojaan, jotenkin on helpompi kirjoittaa kipeämmistä asioista kuin puhua niistä kasvotusten ja blogin kautta toivottavasti saavat kipeämmistä asioista myös samassa tilanteessa olevat/olleet vertaistukea.

      Poista
  10. Huh kuinka rohkean postauksen teit.Kiitos <3.Itselläni nousi kyyneleet ihan silmiin.Kiusaaminen on asia,johon pitäisi puuttua jo hiekkalaatikkotasolla.Kiusaamista (kummankin osapuolen näkökulmasta) pitäisi osata käsitellä jo ihan eri elämän vaiheissa,toki ikätasoisesti.Jo leikeistä ulos jättäminen ja "harmiton" supattelu leikki-ikäisten keskuudessa, siihen kenenkään puuttumatta,on yksi portti auki kiusaamiselle.Sosiaalisten taitojen perusta lähtee omasta kodista,omaksutaan tietyt käyttäytymismallit omilta vanhemmilta ja sisaruksilta.Pientä lasta voi ohjata vain aikuinen,aikuiselta opitaan mikä on oikein ja mikä väärin.Ympäristö muovaa sitten taas myöhemmin suuntaan tai toiseen.Syy kiusaamiselle voi olla lasten/nuorten keskuudessa ihan olematon,mutta miksi sitten joku lähtee herkemmin kiusaamaan kuin toinen..Niin ja näitä kusaajia kun löytyy myös valitettavasti ihan aikuisväestöstäkin. Sinä vaikutat ihanalta ja hyvältä ihmiseltä :).Elämässäsi on varmasti paljon hyvää!Eikö se vähän näin mene;Hyvä tulee lopulta hyvän luokse jne..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Tuo on totta, että kotoa valitettavasti se kiusaaminen alkaa, aikuiselta opitaan ja katsotaan mallia vaikka aikuinen ei itse edes tajuaisi niin lapset katsovat ja kuuntelevat ympäristöstä kyllä herkästi asioita.
      Uskon myös, että monet kiusaavat massan mukana, pelossa siitä, että itse joutuu kiusatuksi jos ei tee kuten suurin osa massasta, ihanaa tietysti, että on poikkeuksiakin jotka uskaltavat nousta kiusaajia vastaan.
      Kiusaajilla on myös varmasti paha olla, en tietenkään millään muotoa hyväksy kiusaamista mutta uskon, että kiusaajat useimmiten purkavat kiusaamisellaan huonoa oloaan, mahdollisesti huonoja kotiolojaan tai huonoa koulumenestystään.

      Poista
  11. Järkkyä ja surullista! Heikot, huonon itsetunnon omaavat alentuvat kiusaamaan toisia. Onneksi tuo on mennyttä vaikka arven ovat jättäneet. Olet Meeri iqu ❤️

    VastaaPoista
  12. Tämä aihe on erittäin tärkeä ja ajankohtainen aina. Olet hurjan rohkea ja vahva kun pystyit kirjoittamaan nuin vaikeasta aiheesta näin hienon postauksen! Itsekkin olen joutunut kiusatuksi, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa kuin sinä, kuitenkin kaikki kiusaaminen jättää jäljet ja syvät arvet, kiusaamisen tyylistä tai kestosta riippumatta. Kuitenkin kun olen päässyt yli kiusaamisesta, voin sanoa olevampi jo nyt paljon vahvempi. Kiusaaminen toi myös ymmärrystä ja empatiaa muita kiusattuja kohtaan, ja siitä on hyötyä tulevaisuudessa, ja nyt jo. Ihanaa kevättä ja kiitos kun toit tämän aiheen esille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti vertaistuesta, ihanaa kuulla, että olet päässyt yli kiusaamisesta ja toivottavasti itsekkin nämä asiat käsiteltyäni olen vahvempi mitä koskaan. :)
      Mukavaa kevättä myös sinulle!

      Poista
  13. Surullista lukea ettei koulussasi puututtu kiusaamiseen.
    Olen itse opettaja ja pienellä koululla ja kyllä, meillä pyritään puuttumaan kiusaamiseen heti kun asia esiin tulee.
    Tsemppiä, oli hieno asia että avauduit ja aloitit keskustelun kipeästä aiheesta!

    VastaaPoista
  14. Tunnistin monesta kohdasta itseni. Minulla oli koko kouluaikani kavereita, mutta silti aina löytyi jotain, mistä pilkata minua tai minkä takia naureskella selän takana ja jättää ulkopuolelle. Liian hyvä koulumenestys ja oppimisen into, uskonto, hiustenväri, muita aikaisemmin alkanut murrosikä. Siinä muutama esimerkki minun kohdaltani. Kavereista huolimatta usein oli epävarma olo, koska kavereiden pysyvyys ei ollut mikään itsestäänselvyys.

    Olen sinua muutaman vuoden vanhempi yhden lapsen äiti ja minulla on korkeakoulututkinto. En ole koskaan päässyt kunnolla alkuun työuralla ja nytkin olen työttömänä. Luulen, että paljonkin tuon lapsuudessa menetetyn itseluottamuksen takia en osaa sanoa osaavani mitään työelämässäkään.

    Toivon sinulle paljon itseluottamusta ja uskoa itseesi.

    -Kaisla

    VastaaPoista
  15. Pitemmittä puheitta olen itsekin ollut kiusaamisen kohteena kuta kuinkin samoin kuin Kaisla tuossa ylempänä. Ikäiseni tyttö sai uskomaan hymyssäni olevan vikaa. Yläasteikäisenä olin liian "lauta" ja "voi kamala, kuinka laiha". Olin siis ikäisiäni pidempi ja hieman kömpelökin.

    Nyt 33 vuotiaana ja kuuden lapsen äitinä yhä harjoittelen varmemmaksi. Teinien äitinä ei kärsisi ujostella eikä nuoremmillekaan kannata esittää epävarmaa, lasten maailma on niin suora. Olen herkkä puuttumaan epäreiluuksiin ja haukkumisiin tai arvosteluihin. Koetan hymyillä kuvissa. En puhu ylipainostani, sitä on, mutta en halua sen olevan negatiivista. Olen selaillut vanhoja kuviani, voi miten olen nätti ja silti sitä häpesin! Yhä kuitenkin etsin itseäni ammatillisesti.

    Muutimme pienemmältä paikkakunnalta isompaan 3 vuotta sitten. Esikoisemme joutui kiusatuksi entisessä koulussaan. Ihan tavallinen poika! Täälläpäin on selvästi vähemmän kiusaamistapauksia kuin entisessä koulussa ja koulun henkilökunta puuttuu tilanteisiin ja käsittelee ne reippaasti ja kokemuksella.

    Voimia sinulle, Meeri! Olet ihana ja ainutlaatuinen ♡

    VastaaPoista