Kuinka monta on sopivasti?

Muutamissa perheblogeissa on lähipäivinä postailtu lapsiluvusta, ehkä juuri päinvastaisilla ajatuksilla mitä itselläni on.

Tai ei minulla ole mitään tiettyä ajatusta siitä kuinka monta lasta haluan, näin isoa asiaa en vain osaa päättää etukäteen, todella fiilispohjalla olen tämän asian kanssa, toista lasta on alettu miettimään vasta kun vauvakuume on itselleni noussut, ei ole mitään tiettyä määrää kuinka monta lasta haluamme, mietitään seuraavaa lasta sitten kun siltä alkaa tuntumaan.
Tietysti tilanne on nuorena eri kuin jos ikää minulla olisi kymmenen vuotta lisää, silloin ei kyllä voisi näin ajatella ja odotella jospa se vauvakuume vaikka viiden vuoden päästä iskee.
Nyt meillä on vielä siihen viiteen vuoteen kuitenkin mahdollisuus.

Länsimaissa saammekin olla onnekkaina naisen asemassa koska voimme lapsilukumme itse määritellä, tietenkin parisuhteessa eläessä näin isot asiat kuten lasten hankkiminen päätetään yhdessä mutta nainen on kuitenkin loppupeleissä se joka viimeisen päätöksen voi tehdä.


Tiedän miltä tuntuu kun vauvakuume iskee, onhan se kahdesti minulle iskenytkin.
Se vauvankaipuu on jotain todella voimakasta, vauvaa kaipaa niin kovasti ettei edes pysty järkevästi aina ajattelemaan.
Olen myös miettinyt miksi vauvakuumetta ei tule, onko mielessäni jotain vialla, miksi en kuumeile...
Suomessa todella yleinen sisarusten ikäero on se noin pari vuotta, tämän huomaa ystävieni perheistä sekä kerhossa käydessä, on melkein sääntö kuin poikkeus, että suurimmalla osalla kerhossa käydessäkin sisarusten ikäero on maksimissaan kolme vuotta, yleisimmin kaksi vuotta.
Todella moni tuttavistani myös vauvakuumeilee kyllä voimakkaasti lapsen ollessa reilu vuoden, on todella yleistä, että kuulen ihastelevien huokailujen välistä muiden vauvoja ihaillessa sanat, "voi miten vauvakuume ihan nousee".
Tottakai itsekkin ihastelen pieniä vauvoja, ovathan he aivan supersuloisia muttei vauvakuume itselleni vain tule.

Toisinaan väkisin ajattelen miksi en voi kuumeilla, mikä minussa on vialla kun en halua lisää lapsia...
Ympäristön paine ja niin yleinen muutaman vuoden ikäero pistää pakosti itsensäkkin ajattelemaan miksi minä en halua vauvoja, tunnen vain olevani niin yksin vauvakuumeettomuudessani reilu pari vuotiaan lapsen äitinä.


Isla on tullut nyt siihen ikään jolloin kyselyt mahdollisesta kolmannesta lapsesta ovat viikottaisia, onhan Isla pian jo 2,5-vuotta, kyllä tässä vaiheessa jos kolmatta suunnitellaan pitäisi pulla olla jo uunissa mutta kun ei ole, enkä osaa kyselijöillekkään vastata milloin edes mahdollisesti olisi kun tähän kysymykseen en osaa itsekkään vastata.
Minä laitatutin jokin aika sitten viiden vuoden hormonikierukan joten tällä hetkellä on helppo vastata kyselyihin kolmannesta, ettei  nyt ainankaan viiteen vuoteen.


Lapsilukuamme ei ole määritelty valmiiksi, en ole ajatellut, että haluan juuri tietyn määrän lapsia. Suurperheen äiti en kuitenkaan ole mutten ole täysin varma haluanko olla edes kolmen lapsen äiti, olen pyöritellyt välillä ajatusta siitä, että jos lapsilukumme jäisikin vain näihin kahteen mutten uskalla vielä varmaksi sanoa, aika näyttää tulevan ja tosiaan viiden vuoden päästä olen 34-vuotias, ehkä silloin ehkä ei.

Millaisia ajatuksia teillä on? Olenko aivan yksin näiden ajatusteni kanssa?

21 kommenttia

  1. Ihana! Ja niin tuttua! Meillä on 4 ja 6-vuotiaat ja tietoa vauvakuumeesta ei ole. Välillä jutellaan kolmannesta (mies neljännestäkin), mutta kumpikin on sitä mieltä, ettei ainakaan vielä. Ikää on onneksi sen verran vähän, että vielä on hyvin aikaa miettiä ;) välillä käy ajatus kolmannesta, välillä nykyinen elämä tuntuu mukavan helpolta.

    Fiiliksen mukaan mennään täälläkin. Mulla on tapana vastata kyselijöille, että "toistaiseksi ei, mutta ei kannata koskaan sanoa, ettei koskaan enää" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Meillä on lapset siis 2v2kk ikäerolla. Halusin heidät pienellä ikäerolla, sillä olen aina ollut itse kateellinen kavereille, joilla on sisarus pienellä ikäerolla. Monella heistä tuntuu olevan erityisen spesiaali suhde keskenään. Tähän varmasti vaikuttaa lasten luonteet yms :) jotenkin oli vaan sellainen fiilis! Toista ehdittiin jo hetki odotella eli meille olisi lapset meidän puolesta saaneet tulla paljon pienemmälläkin ikäerolla.

      Poista
    2. Ps. Meillä esikoinen oli huippuhyvä nukkuja (ja juniorikin), joten sinänsä meillä ei ole ollut lapsiperheille tyypillistä väsymistä tms. Saattoi osaltaan vaikuttaa myös lyhyeen ikäeroon :)

      Poista
    3. Meillä on ihmeen hyvin sujunut isompikin ikäero niin, että tytöt ovat tosi tärkeitä toisilleen, itse olen ainut lapsi joten minulle oli aivan sama kuinka suuri ikäero tulee kunhan sisarus tulee, itse kuitenkin sisarusta toisinaan kaipasin ja olisihan se nyt aikuisiälläkin mukava olla olemassa.
      Minä olen tosi mukavuudenhaluinen ja meillä on Pinja ollut huono nukkumaan ja muutenkin lapset suht vilkkaita jotka kyllä saavat hyvin uupumaankin joten nautin niin kun lapset vähän kasvaa ja yöunet ovat hyviä sekä ymmärtävät puhetta. :)

      Poista
    4. Meidän lapsilla ikäeroa 7v. Tyttö ja poika ja ovat kanssa tosi tärkeitä toisilleen <3

      Mutta meillä jää lapsiluku tähän kahteen, ehdottomasti :)

      Poista
  2. Meillä on pojat 2,5v ikäerolla ja meijän perhe on kasassa. Arkikin on jo niin helppoa isojen lasten (7 ja 4) kanssa että ei tässä vauvavuosia kaivata. Mielelläni hoitelen kavereiden pikkuisia sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai arki on niin erilaista isomman kanssa, itsekkin välillä miettinyt mitä olen ajatellut kun aloitin taas tämän alusta, Islalla on tällä hetkellä tosi kova uhma, Pinja taas menee ihan siinä sivussa. :D
      No, silti en uskalla sanoa varmaksi, että tämä vielä on tässä, ehkä olen tarpeeksi hullu taas aloittamaan alusta vielä jonkun iltatähden kanssa. :D

      Poista
  3. Älä murehdi, eivät kaikki halua lapsia 2 vuoden ikäerolla 😊 Vanhempien jaksaminen on ihan eri luokkaa, kun ikäeroa on vähän enemmän. Meillä lapsilla on ikäeroa 8 vuotta (eikä lisää tule), mainio ikäero sekin. Tuttavaperheen 3 lasta ovat syntyneet 5 vuoden välein. Usko itseesi, älä kuuntele muita! Itse tiedät, mikä teille paras 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät tietenkään ja se mikä toiselle sopii ei sovi toiselle. Itse en varmasti jaksaisi montaa pientä yhtäaikaa, yhdessäkin tuntuu olevan tekemistä, erityisesti kun meille on tullut vaativia lapsia, esikoinen huono nukkumaan ja pienempi muuten todella vilkas tapaus.
      Katsotaan taas sitten jos vielä vauvakuume jossain vaiheessa iskee. :)

      Poista
  4. Mä en oo oikein koskaan kokenut vauvakuumetta. Ei vaikka tuttavilla on vauvoja. Onhan ne kivoja kunhan ei oo omia tällä hetkellä :D siis enemmän tulee vauvoista sellainen ei ikinä fiilis. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Mä oin vaan tyytyväinen että eka syntyi kun oli vielä virtaa. Tunnen itseni vanhaksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kyllä ja tosi voimakkaanakin molempien lasten kohdalla, kyllä kun minulle vauvakuume iskee ei sitä voi olla tajuamatta. :)
      Saa nähdä miltä aika näyttää vieläkö vauvakuumeilen jossain vaiheessa. :)

      Poista
  5. Onpas hassua, en osaa edes kuvitella miltä vauvakuume tuntuu, minulle kun se ei ole koskaan iskenyt ja vuosi vuodelta lapsien hankkiminen tuntuu aina vain kaukaisemmalta ajatukselta. Olen sinua vuoden (tai kaksi?) vanhempi, ja musta tuntuu ainakin vielä tässä vaiheessa, etten edes haluakaan ajatella lapsia ainakaan viiteen vuoteen. Sama aikahaarukka siis minullakin! :D Tuo ulkoapäin tuleva paine ja kyselyt ovat kyllä niin raivostuttavia, kyllä siinä oman pienen perheen kesken sitten näin isoista asioista päätetään, eikä se päätös mielestäni kuulu kenellekään muulle! Sinuna nauttisin kahden lapsen arjesta ja jättäisin sen kolmannen tosiaan sitten tulevaisuuden varaan, mikäli siltä tuntuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikkien tarvitsekkaan vauvakuumeilla tai edes haluta lapsia vain sen takia, että niin pitää tehdä, oman fiiliksen ja tuntemusten mukaan tottakai. :)
      Voin vain kuvitella sinulle tulevat kyselyt ja ulkopuolisen paineen koska sitä se on jo vaikka on lapsiakin niin mitä sitten kun niitä ei ole ja on ns. parhaassa lastentekoiässä, itse varmaan menettäisin kyllä niin järkeni vihjailuihin ja kyselyihin. :D

      Poista
  6. Meillä on kolme lasta.
    En potenut oikeastaan kun kakkosen kohdalla kuumetta vauvaan.no kolmannen kohdalla myös, oli vauvakuume ja raskaus vatsa kuume.
    Eka oli yllätys raskaus ja kolmatta jankutin niin kauan että mies kai kyllästyi kokonaan ja ajatteli että saa rauhan kun myöntyy.
    Kolmeen se jää, mies sanoo ettei yhtään enempää vaikka välillä haaveilen vielä yhdestä.
    Olenhan vasta 32- vuotias, en siis ikäloppu vielä ja yhden voisin kantaa ja hoitaa mutta miehelle se on ehdoton ei.
    No ainahan saa haaveilla :)
    Meillä ikäerot on esikoisen ja toisen kohdalla kolme vuotta.
    Toisen ja kolmannen kohdalla viisi vuotta.
    Että ihan ikäerot hyviä omasta mielestä, en olisi jaksanut kahta pientä vaippaikäistä samaa aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että kunnoitat miehenkin päätöstä, toki meilläkin jos mies sanoisi, ettei yhtään lasta enää halua niin ei se kyllä auttaisi kuin tyytyä osaansa vaikka vauvakuumeilisikin, yhteisiä kun nämä päätökset kuitenkin on.
      Olen kauhulla välillä ajatellut, että mitä jos minulla olisi tässä vauva kun Isla on vajaa 2,5-vuotias, en varmaan jaksaisi täysjärkisenä, Isla on niin menevä ja vilkas sekä uhmakas, että saan oikeastaan tehdä täyden työn jo hänen kanssaan niin mitä se olisikaan jos vielä vauvaa pitäisi hoitaa.

      Poista
  7. Meillä myös muksut aika isolla ikäerolla ja todella rauhallista ja mukavaa arki onkin näin. :) Vanhempi lapsi on 9 vuotta ja nuorempi 4 vuotta ja näillä mennään luultavasti ainakin toistaiseksi <3 Kyllä kerkeää vielä myöhemmin, jos siltä tuntuu. :) Nyt keskityn näihin kahteen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin meillä, antaa ajan näyttää miltä tulevaisuus tulee näyttämään, nyt tuntuu hyvältä näin ja tulevaisuuden näkymät enemmänkin työssä mutta ei sitä ikinä kuitenkaan uskalla mennä sanomaan, etteikö enää koskaan koska siihen iän puolestakin kun kuitenkin on mahdollisuus.

      Poista
  8. Meillä on 4 lasta - kahdessa "sarjassa" syntyneitä ja olen ratkaisuumme tyytyväinen. Minulle myös työura on ollut tärkeä eli se on vaikuttanut omalta osaltaan mm. ajankohtaan jolloin ensimmäinen lapsi syntyi.

    Ensimmäinen parivaljakko syntyi klassisella 2v ikäerolla ja se tuntui hyvältä ratkaisulta. Olin ehtinyt hoitaa muutaman vuoden virkaani eli kotiin jääminen sopi hyvin kuvioihin eikä töihin ollut hirveä kiire. Hoitovapaalta palasin taas töiden pariin, suoritin erikoistumisopintoja ja vaihdoin työpaikkaa esimiestehtäviin. Tilanteen töissä vakiinnuttua myös vauvakuume taas hiipi mieleen... Ikäeroa toisen ja kolmannen lapsen välillä on reilu 6 vuotta. Neljäs syntyi alle kahden vuoden erolla edelliseen eli meillä on kaksi tiivistä kaksikkoa. Koska molemmat kaksikot ovat syntyneet keskenään melko lyhyellä ikäerolla, ei poissaolo töistä ole ollut kohtuuttoman pitkä ja töihin palaaminen on ollut melko vaivatonta. Ymmärrän ettei työ ole kaikille kovin tärkeää mutta itse en silti halunnut uhrata ammatillisia tavoitteitani äitiyden takia. Ison perheen elättäminen muutenkin vaatii enemmän rahaa eli tässäkin suhteessa ratkaisu on ollut oikea. Ainakin tässä vaiheessa ole todella iloinen, että ne raskaimmat erikoistumiset ym. takana, koska juuri nyt sellaisiin ei ehkä riittäisikään aikaa/energiaa. Toisaalta lapset koko ajan kasvavat ja elämä helpottuu vauhdilla.

    Meille 4 lasta on hyvä määrä enkä koe, ettei kaikille lapsille riittäisi aikaa tms. Itsestä tuntuu jotenkin hassulta, kun jotkut valittavat yhden tai kahden lapsen kanssa arjen raskautta mutta tiedän hyvin ettei arkisirkus aina suju helposti ja joillekin esim. omasta ajasta tinkiminen on vaikeaa. Osittain kyse on myös omasta luonteesta; ehkä myös taustastakin. Se ei tarkoita sitä, että meillä olisi päästy tosi helpolla lasten kanssa (päinvastoin korvakierteet, allergiat ja yövalvomiset ovat tulleet liiankin tutuiksi...) vaan itse olen aina asennoitunut niin, että pitää harkita mihin omat voimavarat riittää ja luottaa, että ne sitten riittävät vaikka välillä joutuukin tiukille. Meillä ei ole isovanhempia eikä muitakaan sukulaisia, joista olisi apua eli senkään varaan ei ole voinut laskea. Silti enemmänkin lapsia voisi meidän perheeseen vielä tulla - vauvakuumetta ei toisaalta ainakaan vielä ole ollut ilmassa... Sen sijaan lainalapsia meillä on vähintään yhtenä viikonloppuna kuukaudessa (toimimme tukiperheenä) ja itse nautin vilinästä kotona vastapainona "vakavalle" työlle.


    Viisikin vuotta on loppujen lopuksi aika lyhyt ikäero, varsinkin jos äiti on ensin sen täydet 3v kotona - ei siinä paljon ehdi töissä olla. Omassa tuttavapiirissä 2-3 vuoden ikäero tuntuu olevan yleisin ja yleensä äiti käy välissä töissäkin. Toinen suosittu ajankohta seuraavalle vauvalle tuntuu olevan se, kun edellinen lapsi menee kouluun (että äiti voi olla ensimmäisen kouluvuoden kotona). Itse olen syntynyt iltatähdeksi (10v ikäerolla) ja suhde isompiin sisaruksiin jäi lapsuudessa melko ohueksi - tästäkin syystä olen todella iloinen kaksikoistamme sekä koko nelikosta jolla ei ole keskenään liian suurta ikäeroa. Mutta jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa - ympäristön voi joskus olla vaikea niitä ymmärtää mutta syyt saattavat olla hyvinkin henkilökohtaisia (joista ei halua muille avautua esim. omat voimavarat, taloudellinen tilanne tms.).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole ehtinyt oikein uraa tekemään, Pinja syntyi kun lukio loppui ja ammatin opiskelin lasten välissä joten tavallaan ura on vasta edessäpäin. Minä ehdin olla reilu kolme vuotta lasten välissä opiskelemassa/työelämässä, nyt olenkin ollut pidemmän pätkän kotona ja varmasti tulen sen lähemmäs kolme vuotta olemaankin jos syksyä suunnittelen töihin paluun kannalta.

      Minä itse olen ainut lapsi ja halusin ehdottomasti sisaruksen lapselleni mutta täytyy myöntää, että olen aika mukavuudenhaluinen, olen myös tosi lapsiin ripustautuja, en osaa ottaa omaa aikaa lasten ollessa pieniä, meillä on Isla huomenna menossa ensimmäistä kertaa yökylään siskon kanssa mummolaan ja nyt olen tosi luottavaisilla fiiliksillä, olen vasta jonkin aikaa sitten oppinut ottamaan enemmän aikaa itselleni ja luottamaan myös Islan hoitoa muillekkin.
      Tämä varmasti vaikuttaa siihen, ettei vauvakuumetta tule kovin aikaisin, ripustan lapset itseeni moneksi vuodeksi ja nyt kun olisi sen klassisen ikäeron aika olen uskaltanut irroittautua taaperosta sekä saanut enemmän omaa aikaa jolloin en halua vielä tästä tinkiä.

      Minulla ei tosiaan tätä töistä poissaolemisen hankaluutta ole ollut kun uraa ei ole eikä töitä joihin palata, nyt taas innolla alan odottamaankin työelämää ja itsenikin kehittämistä viimein töihenkin suhteen, uskon, että ehdin ikätoverinikin vielä hyvin saavuttamaan työrintamallakin. :)

      Mutta kuten sanoitkin, nämä asiat ovat tosiaan täysin jokaisen perheen omia ratkasuitaan joissa ei mitään tiettyä mallia ole.

      Poista
  9. Meillä on yksi lapsi, 8 vuotta. Olen tuntenut valtavaa syyllisyyttä koko hänen olemassaolonsa ajan siitä, etten ole tuntenut minkäänlaista vauvakuumetta ja antanut hänelle sisarusta. En tuntenut ennen häntäkään, mutta annoin periksi miehen vauvakuumeelle. Hänellä se oli ihan fyysistä kipua.

    Viimeisen puolen vuoden aikana olen ensimmäistä kertaa huomannut ajattelevani, että uskaltaisiko sittenkin yrittää. Taustalla kummittelee kuitenkin työttömyys, en ole päässyt alkuun akateemisella uralla hyvästä koulutuksesta huolimatta. Halusin valmistua ja saada hyvän työn, mutta olen edelleen ilman alan kokemusta, vaikka valmistuin lapsen ollessa 2 vuotta. Alakuloisuus ja vaihteleva mieliala, joka on jatkunut raskaudenaikaisesta masennuksesta alkaen. Asumme ulkomailla, enkä tiedä yritänkö vihdoin sopeutua tänne, vai pitäisikö palata Suomeen. Suomesta ei löydy töitä miehellekään. Pelkään Euroopan ja koko maailman synkkää tulevaisuutta ja ahdistus siitä, että lapseni pitää se elää. Ahdistus siitä, ettei lapsella ole sisarusta tueksi tuohon pelottavaan tulevaisuuteen. Mietin monesti, että miten ihmiset uskaltavat hankkia lapsia tämän pahuuden keskelle.

    Olen yli 30-vuotias, eikä toista lasta voi enää viivytellä pitkään. Meiltä ei kukaan ole kysellyt enää vuosiin, olenko raskaana. Ainoastaan lapsi kyselee päivittäin, miksei hänellä ole pikkusisarusta. :( Sen tästä olen itse oppinut, etten ikinä kysele tai vihjaile kenenkään raskauksista tai niiden puutteesta tai lapsiluvusta. Asiat on monimutkaisia.

    T: Kaisla

    VastaaPoista
  10. Hihihhiii saahan sen kierukan aina pois ;) Sulla on hyvin aikaa vielä miettiä perheen kokoa. Itse olen 35v. ja mulla ei oo vielä mikään kiire sen suhteen onko perhe nyt tässä (2 poikaa nyt) vaiko ei. Vähän ehkä mietin vielä sitä kolmatta, mutta palaan töihin tammikuussa, niin mietin asiaa sen jälkeen. Tai siis miehen kanssa tietysti :D

    VastaaPoista