Kohta äidillä menee hermot...

Kyseinen lause on lähipäivinä aika usein viljelty lause suustani, kuuluu samoihin tiukalla äänen painolla sanottuihin, "ja nyt kyllä!"

Aina en jaksa kirjoittaa blogiinkaan vain positiivista koska arki ei siltä todellakaan aina tunnu.
Islan uhma on aivan jäätävä!
Meillä on päiviä jolloin tuntuu, ettei koko lapsi tee muuta kitise ja näitä päiviä on aika useita nykyään.
Jo aamusta tietää mitä tuleman pitää, kitisijä kömpii puoli kuusi viereen ja aloittaa sen renkutuksen, huutaa ja raivoaa, potkii ja vetää hiuksista.
Kuudelta nousee sitten miehen kanssa samaan aikaan yleensä ylös ja kitinä jatkuu, halutaan, ei haluta jne.


Isla ei myöskään syö oikeastaan mitään, ruokailut on turhauttavia koska yleensä ruokailut menee itselläni siihen, että kuuntelen kitinää ruoasta ja yritän keräillä Islan heittelemiä ruokia lattialta samalla kun Isla huutaa jalassani kiinni.
Suosikkiruokaa on hankala arvioida, riippuu aivan päivästä, joskus saattaa mennä jopa kaikki perunan palat mutta useimmiten syödään kurkuista keskustat, leivästä päältä voi ja hörppy maitoa, aika perinteinen Islan lounas.
Aamut on kuitenkin niitä raivostuttavimpia, samalla kun itse olet väsynyt ja minun on aamulla saatava mahdollisimman pian aamupuuroa ja aamukahvini niin vieressä huutaa yksi kiukku-Iita joka haluaa muttei kuitenkaan halua sitä eikä tuota eikä tuota...

En vain ole mikään pitkäpinnaisin äiti, hermoni eivät yksinkertaisesti kestä kuunnella aamusta iltaan kitinää, myönnän hermostuvani usein, lähes päivittäin ja sitä ääntäkin tulee korotettua useinkin...
Kotiäitiys kyllä tympäisee toisinaan, näin uhmaikäisen kanssa kotona tuntuu olevan riittämätön ja äidille on turvallista kiukutellakkin.
On päiviä jolloin selaan työpaikkoja katsellen edes jotain osa-aikatyötä ennen kuin pakka kotona leviää totaalisesti mutta en voi ajatella mitä tämä olisikaan jos olisin töissä, arki olisi erittäin kiireistä ja hermojen menetyksen määrä varmasti aika vakio.


Onneksi Isla nukkuu yleensä hyvät päiväunet, toki jos aamulla herää puoli kuusi huutamaan kurkku käheänä niin kait nyt vähän väsyttää jo puolilta päivin.
Päiväuniaikana teen valitettavasti usein sen virheen, että siivoan mutta jotenkin saan oman mielenikin rauhaisaksi kun kotona on edes sen tunnin verran suht siistiä.

Omaa aikaa tarvitsen mutta koska arki muutenkin on kiireistä ja viikonloput täyttyvät menoista tulee siitä omasta ajasta useimmiten tingittyä.
Oma aikanikaan ei tarkoita kaupungilla kiertelyä taikka illan istumista kavereiden kanssa vaikkakin molemmat vaihtoehdot ovat oikein mukavia mutta eniten kaipaan rauhassa kotona oloa, ehkä pientä puuhastelua ilman kiirettä ja aikataulua sekä ilman miestä tai lapsia.
Parhainta olisi jos saisin viettää yksin kotona yön yli, näitä hetkiä oli usein Pinjan ollessa pienempi mutta nyt harvemmin tai ei koskaan...


Löytyykö kohtalotovereita? Millä tavoin te rentoudutte ja keräätte hermojanne?

P.S Tämä ajatusten kirjoittaminenkin oli muuten todella hyvä juttu, nimittäin nyt kun sain purettua turhautumistani kirjoittamalla niin mieli on paljon kevyempi tällä hetkellä.

24 kommenttia

  1. Todellakin kuulostaa tutulta.Hermot on tiukilla uhmiksen kanssa.Jotenki sitä vaan pitäs ymmärtää ja jaksaa tämä vaihe.
    t.Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, eipä tässä muukaan auta, vaiheitahan nämä vain ovat, tokikin aika uuvuttavia. :(

      Poista
  2. Voi kyllä!! Just tänään oli sellainen päivä, että minusta tuntuu, että olen vain huutanut! Uhmaikäiselle jos pikkuisenkaan sanoo poikittaista sanaa tai yrittää ohjata joihinkin muihin askareisiin mikä ei sisällä esimerkiksi pikkuveljen tönimistä, samantien tulee huitomista takaisin.. Ja sitä kun tapahtuu päivätasolla monta kymmentä kertaa, alkaa hermot olemaan aika lopussa! Huhheijakkaa mikä aikakausi... Tsemppiä!! Kai tää joskus loppuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli just eilinen tuollanen, raivostuttavaa kun tämän ikäinen ei vielä ymmärrä puhetta vaan kieltävä vastaus on tikuksi heittäytyminen laittialle ja hillitön sätkiminen ja huuto. :D

      Poista
  3. Meillä oli vielä tuossa vaiheessa/iässä pientä uhmailu, mutta nyt kun taloudesta löytyy esimurkku ja lisäksi kohta 4v pahimmanlaatuisessa uhmassa oleva neiti, myönnän hermon kiristyvän turhankin usein. Ja juu, ääni nousee... Etenkin kun on itse väsynyt.

    Ja siitä omasta ajasta tulee tingittyä jatkuvasti. Vaikka se tekis hyvääkin. Mutta itse kun olen vielä päivät töissä, on todella vaikea ajatella itseään ja ottaa omaa aikaa.

    Joskus kaipais just sitä, että ois muutaman tunnin yksin kotona, ja sais puuhastella jotakin itselle mielekästä. Vaikka laittaa kuvia albumiin... Mun oma aika alkaa 21.00 illalla ja silloinkin useimmiten joudun tehdä työjuttuja... Puoli ykstoista lösähdän kattomaan telkkaria, jos enää jaksan...

    Mutta yritän aina muistaa, että tää on niin lyhyt aika. Kohta tuo naperokin kasvaa ja kaipaa äitiä entistä vähemmän. Sitten sitä omaa aikaakin alkaa löytyä.
    Ja toisaalta, kun sitä omaa aikaa on harvoin, sitä myös totta vie osaa arvostaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo lyhyt aikahan tämän on ja kohta tulee seuraava uhma vaihe. :D Pinjalla oli paha uhma eskari-iässä, sen jälkeen on eletty seesteistä vaihetta ja seuraava vaihe olisi odotettavissa sitten 9-10-vuotiaana kun alkaa esimurkkuikä, Isla onkin siinä vaiheessa sopivasti nelivuotias. :D

      On tämä välillä kyllä aikamoista mutta onneksi niitä hyviäkin hetkiä on joiden voimalla jaksaa taas niitä huonojakin, tuskin muistan kun lapset on vanhoja näitä uhmailuja vaan ne hyvät hetket. :)

      Poista
  4. Tsemppiä uhman kanssa! Meillä tyttö oli aikoinaan oikea tahtonainen kunnon uhmaraivareineen, joten nyt kuopuksen hentoinen ääni ja uhma lähinnä huvittaa. Mutta jokainen hermostuu joskus ja onneksi jossain vaiheessa lapsella alkaa vaihtelun vuoksi jokin uusi vaihe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nämä molemmat ovat olleet aikamoisia tahtoneitejä, Isla ehkä jotenkin vielä voimakkaammin kun on sisko jonka kanssa voi tapellakkin.
      Onneksi tosiaan tämäkin on vain ohi menevä vaihe ja kohta päästään seuraavaan vaiheeseen, Pinjalla onkin uhma jo ohi mennyt joten esimurrosikää odotellessa, Isla onkin sopivasti samaan aikaan seuraavassa uhmaiässään. :D

      Poista
  5. Elsi on kyllä myöskin hyvin samantapainen tahtotyttö. Huhheijaa, ei kyllä käy aika tylsäksi. Ja tuosta ruokapuolesta ei myös voi koskaan olla varmaa, että mikä uppoaa. Ehkä meillä on pikkuisen seesteisemmän kuulosta, mutta E ei tod. nuku enää päikkäreitä, kuin kerran viikossa ehkä, että menee poikien kanssa samaan aikaan nukkumaan. Mä tarvitsen omat hiljaiset iltani 19:30 -> :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinnekkin, nämä tytöt on kyllä aika voimakastahtoisia, useimmiten kuullutkin, että tyttöjen kanssa uhmat ollut vaikeampia mitä poikien kanssa...
      Meillähän nukutaan vasta 20.30, varmaan aikaistuisi jos päiväunet jäisivät välistä mutta Isla selvästi niitä vielä vaatii ja nukahtaa yleensä helpostikkin unille.

      Poista
  6. Meillä on myös uhmailija, ollut jo kauan... :D Syksystä asti enemmän ja nyt alkuvuodesta oikein korostunut oma tahto, minä itse -asenne ja uhma. Itkupotkuraivareita ja tavaroiden heittelyä aina, kun joku ei mene oman mielen mukaan; välillä esim. pukeminen on äärettömän vaikeaa... Meea kun on vasta 1v 9kk, niin sitä "kunnon" uhmaa odotellessa......

    Töissäkäynti tuo ehkä vähän helpotusta hermojen menetykseen, kun arkisin yhteinen aika on niin lyhyt. Mutta sitten toisaalta, jos hermot menee, se tuntuu entistä pahemmalta - koska se yhteinen aika on niin lyhyt...

    Ja sitä omaa aikaa ei tunnu olevan enää lainkaan. Vaikka Meea menee sen verran aikaisin nukkumaan, että illalla jää "omaa aikaa" 1,5-2h, siitä valtaosa kuluu kotitöihin (joita ei ehdi muulloin tekemään) ja loppuajan vaan tyyliin istuu väsyneenä televisiota tuijottaen, kun se on tyyliin ensimmäinen hetki päivässä, kun ehtii hetken hengähtää...
    Meillähän on siis nyt menossa myös kova äiti-vaihe; päiväkotiin jää kyllä mielellään mutta iltapvä/ilta pitää olla ihan iholla koko ajan ja esim. isin seura on kamalaa kidutusta Meean mielestä. :D Onneksi tämäkin on vaihe ja menee toivottavasti kohta ohi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin uhmaa on ollut jo jonkin aikaa mutta nyt kun puhetta on tullut niin uhma on saavuttamassa jonkinlaista huippuaan.

      Tuollaistahan se oli kun itsekkin menin töihin Pinjan ollessa 2v, yhteistä aikaa oli tosi vähän ja kotityöt jäivät aina viikonlopuille ja yöhommiksi mutta näin se vain tuntuu olevan, että aina on se ruohon vihreämpää aidan toisella puolen, nyt olisi kiva palata välillä töihinkin ja töissä ollessa taas olisi kiva välillä olla kotona. :D

      Poista
  7. Joo,kuulostaa tutulta.
    Meillä uhma ei ole vielä noin paha miltä teidän oma kuulostaa.
    Hyvin syödään,joskus nukutaan päikkärit,joskus taas ei.
    Isommat on onneksi koulussa ja jos pienin nukkuu päikkärit niin minunkin aika menee pyykkiin,siivoamiseen yms.
    Yksin saan olla onneksi sunnuntaisin kun mies vie kaikki muksut mukanaan vanhemmilleen kylään.
    Joskus jään kotiin ja nautin hiljaisuudesta :)
    Ja joskus otan sitä omaa aikaa kun mies on esim lyhyemmän päivän töissä.
    Käyn yksin kirppareilla,kaupoilla, kahvilla ystävän kanssa yms.
    Sekin piristää kummasti arkea.
    Kyllä se siitä..
    Meillä taitaa uhmat loppuu sitten kun vanhemman murkkuikä alkaa..pelottavaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on sama juttu, että Pinjan ollessa koulussa yleensä hoitelen pyykkihommat kuntoon ja siivoilen ennen kuin Pinja tulee nälkäisenä ja täynnä asiaa koulusta.
      Välillä tosiaan itsekkin olen vain, juon kupin kahvia ja surffailen koneella blogeja lukien.
      Meillä on jotenkin arki niin hektistä, mies on kotona vasta neljän maissa ja illalla pitäisi hoitaa kauppareissuja, harrastuksia jne. mutta viikonloppuisin välillä on sitä omaakin rauhaa. Ensi viikonlopulla onkin tiedossa yön yli reissu meidän äitiporukan kanssa ilman lapsia, ihanaa! :)
      Joo kyllä tämä on yhtä vaihetta vaiheen perään, seuraavaksi alkaakin Pinjan esimurkkuikä kun Islalla uhmat helpottaa... :D

      Poista
  8. Ehdotus / neuvo - suht voimakkaan uhmaikäisen kanssa ja hänen kasvua seuranneenä äitinä - Löysää hieman. Anna ruoka tarvittaessa hieman eri aikaan, anna syödä mikä maistuu, salli jotain uutta - En tarkoita, että luovut kaikista rutiineista tai tavoista - vaan joustoa. Uhmaikäinen vastaa varmaan joka kerta samalla tavalla kuin itse toimit. Eli kun "haistaa"/huomaa, että äiti on hermostunut tai ärsyyntyy, lapsikin ärsyyntyy. Ja uhma menee ohi :) Se yritä muistaa. Vuoden päästä elo on jo ihan erilaista. Lepoa ja hermoja, tsemppistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedostan hyvin kyllä tämän, olen tosi rutiineihin kangistunut ja ahdistun jos lapsi ei meinaakkaan syödä mitään. Paljon olen sentään saanut höllättyä siitä mitä Pinjan kanssa hermoilin.
      Onneksi tämä menee tosiaan jossain vaiheessa ohi ja pääsemme nauttimaan Pinjan esimurrosiästä. :D

      Poista
  9. Tsemppiä sinne! Itsekään en ehkä ole kovin kärsivällinen.. Meilläkin 5-vuotiaan kanssa aina ajoittain uhma päällä ja välillä seesteisempää. Oon huomannut myös sen, että meillä ainakin tyttö on suht "helposti" väsyvää laatua.. Eli kaipaa aika paljon rauhallista aikaa myös kotona, kun hoidossa käy 3krt vkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli Pinjalla varmaan pahin uhmaikä tuolloin 5-6-vuotiaana, siitä kun päästiin niin on rauhoittunut tosi paljon.
      Pinjalla on ollut hankalaa kun ei meinaa rauhoittua, ei tunnu väsyvän millään vaan aina pitäisi olla menossa, pitää välillä ihan pakottaa kotipäiviä hänelle ettei uuvu ja muutu kärttyisäksi.

      Poista
  10. Meillä kuopus on varsinainen tahto-tyttö, ikää nyt 4 vee. Viime viikolla, kun hain lapset päiväkodista. Tyttö rupesi huutamaan heti mut nähtyään. Tulin liian aikaisin (=neljältä) hakemaan ja sitten tyttö oli mulle koko illan vihainen. 4-vuotias osaa jo hyvin puhua, ja monta kertaa kun tyttö on ollut vihainen, niin saattaa todeta, että "äiti ollaan vähän aikaan hiljaa" eli tietää kun ollaan hetki omassa rauhassa, niin kiukku menee ohitse. Kun tyttö on aikansa kiukutellut, niin kömpii yleensä syliin ja pusuttelee. Tyttö tuntuu itsekin tajuavansa, että kiukku olo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli Pinja juuri tuollainen 4-vuotiaana, muistan kun mies nappasi videotakin joskun kun haki Pinjan päiväkodista ja kotona vain raivosi varmaan puoli tuntia eteisessä vaatteet päällä. :D
      Meillä ei ole koskaan Pinja tajunnut itse tuota rauhoittumista enkä ole minäkään tajunnut neuvoa sitä hänelle, pitääkin Islan kohdalla kokeilla kun vähän kasvaa vielä.

      Poista
  11. Hassu yhteensattuma, juuri viime yönä ajauduin blogissani samasta teemasta!
    Http://ruusuillatanssimistasittenkin.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin käydä lukemassa niin saa vertaistukea. :D

      Poista
  12. Tsemppiä! Täälläkin meinaa monesti mennä hermo. Meillä ei kylläkään kuopuksella (2,5v) ole juurikaan uhmaa, mutta 5-ja 6-vuotiaat kiukuttelevat koko ajan. Varsinkin tuo 5v.. mikään ei ole koskaan hyvin, ruoka on aina pahaa, kerhoon ei halua lähteä (vaikka tykkää olla siellä), ei pukis millään itse, ei rauhoitu illalla nukkumaan kuin joskus ysin jälkeen vasta, vaikka herää jo seitsemältä aamuisin. Itse olen kohta ollut seitsemän vuotta kotona ja samalla myös perhepäivähoitajana ja ekaa kertaa tuntuu, että nyt alkaa riittää. Mutta tuo 5v menee syksyllä eskariin ja eskarin lisäksi päivähoitoon, että ehkäpä sitten helpottaa. Koululaisten vuoksi haluaisin jaksaa tehdä pph:na työtä. Ja hoitolasten kans menee hyvin, kun nuita omia vain jaksais. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli juuri tuolloin 5-6-vuotiaana pahin uhma vaihe Pinjalla, nämä taaperon uhmat tosiaan olivat kevyttä siihen verrattuna.
      Onneksi tuon jälkeen meillä ei ole enää uhmattu eli tuo oli sellainen todellinen huippu ja päätön uhmaiälle.
      Meillä helpotti huomattavasti Pinjalla eskarissa uhma sekä nyt kun on koulussa niin ei ole enää uhmaillut ollenkaan. Jotkut sanovatkin, että tämä 7-9v on sellainen seesteinen vaihe jolloin ei ole mitään uhmaikää tai esimurrosikää vielä alkanut eli seuraavaa vaihetta odotellaan ja nautitaan nyt Pinjan kohdalla rauhallisesta vaiheesta, Isla onneksi tasapainottaa meillä kiukuttelua. :)
      Tsemppiä sinne, toivottavasti pian helpottaa!

      Poista