Operaatio joulukorttikuvat

En ymmärrä miksi teen tämän aina vain joka vuosi mutta lopettaakkaan ei osaa kun joka ikinen vuosi on sukulaiset lapsen/lasten kuvista joulukortin saaneet ja voin myöntää, että tykkään suunnattomasti suunitella kuvausta, tykkään ottaa lapsista kuvia ja muokkailla lopputuloksia mutta todellisuus on yleensä aina sitä, että olen suunnitellut jotain kaunista kuvaa joka ei tule edes sinne päinkään toteutumaan.


Eilen illalla tajusin, että nyt jos koskaan on otettava lapsista joulukorttikuvat kun vielä lunta on ja vieläpä niin paljon, että ulkona saa upeita jouluisia kuvia juuri nyt.
Toki tälle päivälle oli muutakin menoa ja kuvaus piti toteuttaa aamupäivällä ennen kuin Isla menee päiväunille.
Ajatuksena oli kuvata isommat karkkikepit käsissä lapsilla mutta toisen ison kepin rikkoi Pinja jo ennen kuin pääsimme ulos, Pinjan itkuraivon jälkeen pääsimme ulos ja päätin vain napsia mahdollisimman paljon kuvia koska ajatuksenani siinti, ettei tämä ehkä tule onnistumaan niin kuin ajattelin.
Kuvasin ulkona lapsia ehkä kymmenen minuuttia kunnes Isla rikkoi oman karkkikeppinsä ja suuttui siitä niin, että heittäytyi lumihankeen mahalleen huutamaan, tämän jälkeen huutikin jo sitä kun palelee ja lunta on kaikkialla joten totesin homman olevan siinä ja toivoin muutaman kuvan onnistuneen edes jotenkin koska uudelleen en halua tätä enää tänä vuonna ottaa.


Muutamat kuvat onneksi olivatkin ihan kivoja, eivät nyt sitä mitä ajattelin mutta ihan kelpo korttimateriaalia joten saavat hoitaa korttikuvien virkaa.
Onneksi keli antoi paljon anteeksi, luminen maisema peitti alleen ankean kuran ja toi joulufiilistä, kuvassa roskiskatoskaan ei ole niin roskiskatos kun päällä on iso kerros valkeaa lunta.
Tonttulakitkin jäivät hankkimatta, Pinjan oma mahtuu hänelle mutta Islalle ei ole tonttulakkia joten en viitsinyt laittaa vain toiselle lapsista lakkia päähän niin piti improvisoida jotain muuta.


Kuten kuvistakin näkee lunta meillä on aivan älyttömästi, lunta alkoi perjantaina satamaan ja oikeastaan satoi taukoamatta ihan viime yöhön saakka, näin suuri ja raskas lumimäärä tietää tottakai sähköttömyyttä täällä maalla ja eilen illalla jäikin Putoukset katsomatta kun sähköt katkesivat vajaa pariksi tunniksi, onneksi ollaan selvitty kuitenkin tällä kertaa aika pienillä sähkökatkoilla, en voi olla unohtamatta parin vuoden takaista juuri muutettuamme kokemaamme vajaa parin vuorokauden sähkökatkoa yhden myrskyn jälkeen, täytyy sanoa, että vastasyntyneen vauvan kanssa se oli jo hiukan liikaa... :)

Vielä tämä ilta aikaa osallistua Noshin arvontaan sekä monet alekoodit ovat vielä tämän illan voimassa, Lasten Taikamaan koodi vielä huomisenkin ajan.
Arvon molempien lahjakorttien voittajat pian, toivottavasti heti alkuviikosta

22 kommenttia

  1. Hyviä kuvia :)

    Teillä on lunta, meillä vaan satoi pieni kerros aamulla joka ehti sulaa kokonaan ennen kun päästiin ulos :/
    Lapset pettyivät kun just höpötettiin et pulkat esille yms ja nurmikko vaan jäljellä sitten..kun se pienikin määrä lunta katosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Meille tuli tosiaan aikamoinen määrä lunta mutta lyhyt ilo näyttää olevan, nyt on plussan puolella ja loppuviikoksi on luvattu räntää ja lisää plusasteita... :(

      Poista
  2. Mä oon unohtanu ottaa kuvat! Tänä vuonna tilaan normikuvat ja liimaan kartonkiin. Säästää pitkän pennin :) toi toinen kuva on kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tilaan kanssa joka vuosi normikuvat näistä joulukorttikuvista ja liimaan kartonkiin, en sen takia, että on edullisempi vaan, että ne näyttää mielestäni kivemmalta näin. :)

      Poista
  3. tosi söpöjä kuvia ja mä kanssa haluan ehdottomasti ottaa joulukorttikuvat, mutta tiedän jo valmiiksi, että hermothan siinä menee :D itse kullakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on se kumma kun joka vuosi ne kuvat on silti vain otettava vaikka muistaa hyvinkin, että aina niissä on hermot mennyt itse kullakin, no vuoden päästä onneksi vasta uudestaan. :)

      Poista
  4. Oi, onpa teillä siellä ihanasti lunta! Mulla on vahingossa otettuna joulukorttiin valittavaksi muutama ihan ok kuva. Ollaan kuitenkin alkuviikosta menossa mökille käymään ja yritetään käydä yhdessä ihanassa paikassa samalla kuvaamassa, vaikka pipariksi nuo suuret suunnitelmat yleensä on mennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tuli tosiaan aika paljon tänne lunta mutta pahasti näyttää siltä, että sulaa pian pois, onneksi on nyt joulukorttikuvat otettuna. :)

      Poista
  5. Ihania kuvia, tyttöjä ja vaatteita :)

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia! Tuo toisiksi viimeinen on aivan järjettömän suloinen! :) Vaikka kuvasit lapsia aika vähän aikaa, kuvista on tullut silti ihanan aitoja eikä yhtään teennäisiä, koska lasten kuvista tulee monesti sellaisia. Tilannekuvat on parhaita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kuvaa luultavasti käytänkin, kuvaa niin hyvin lasten luonteitakin. :) Nyt pitäisi vain pian tilata kuvat näistä kun on tuo postin lakkokin niin ei mene aivan viime tippaan. :)

      Poista
  7. Minun silmään tosi kauniita ja tunnelmallisia kuvia. Jos en tietäisi kuvausten taustoja, en osais kuvitellakkaa että siellä on kiukuteltu ennen ja jälkeen. :)

    VastaaPoista
  8. Ihanat <3 Ja mikä lumikerros, vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Lumikerros valitettavasti taitaa tosin pian olla historiaa. :(

      Poista
  9. Ihanat tytöt ja kuvat :) sinulle olisi haaste blogissani.

    VastaaPoista
  10. Minusta kolmas kuva on ihana, karkkikepit muodostavat yhdessä sydämen tyttöjen välille. Olisi varmaan hieno jos vaikka muuten olisi mustavalkoinen, mutta karkkikepit värillisinä, erottuisi tuo sattumalta (?) kuvaan tullut sydän paremmin. :)

    VastaaPoista