Nuorena äidiksi

En muista olenko sen lähemmin ainankaan tässä nykyisessä blogissani avannut nuorena äidiksi tuloani, ainakaan näitä postauksen kuvia en ole jakanut.

En muista koskaan sen ihmeemmin kiinnittäneeni huomiota ikääni jolloin tulin äidiksi, koin itse olevani valmis äitiyteen ja kova vauvakuumekkin oli jo iskenyt.
Kuitenkin iällisesti numeroina olin edelleen todella nuori, oikeastaan vielä ihan teini-äiti.
Tein positiivisen raskaustestin vielä 18-vuotiaana ja Pinja syntyi minun ollessani 19-vuotta.
Sitä ennen olin postenut jo hetken vauvakuumetta ja halusin kovasti vauvaa, näin jälkikäteen ajatellen en nyt kovin paljon äidiksi tulosta tiennyt tai vauva-ajasta yleensäkkään jos olisin yhtään tarkemmin ajatellut niin vauvakuumekkin olisi voinut kaikota, vauvakuumeeni tuolloin oli sellaista nuoren ajatusta, että vauva olis ihan kiva ja olis tosi hienoa olla äitinä...
Onneksi kuitenkin tulin pian raskaaksi ja saimme ihanan Pinjan tuomaan sisältöä elämäämme eli onneksi en ajatellut tarkemmin vaan annoin vauvakuumeen jyllätä. :)


Voin suoraan sanoa, että olin ihan pihalla, olin ensimmäisiä kaveripiiristäni joka sai lapsen eikä suvussakaan tai muussa lähipiirissä ollut pieniä vauvoja tuolloin eli en tiennyt oikeastaan paljon mitään raskausajasta taikka vauva-ajasta.
Toki äidiltäni olen vinkkejä saanut ja hän on kertonut omia kokemuksiaan mutta kaikkea ei hänkään muistanut ja piti vain itse elää ja opetella mitä milloinkin vauvan kanssa tehdään jne.
Todella paljon apua oli tuolloin myös netin foorumeista joista sai vinkkejä ja apua pulmatilanteisin.
Moni asia tuli kuitenkin täytenä yllätyksenä, ei vauva ei hymyile sinulle muutaman päivän ikäisenä, kuten aijemmassa postauksessa mainitsinkin, imetys sattuu, maidon nousu rintoihin on jotain todella kivuliasta, puhumattakaan uniongelmista ja kehittymistahdista.
Uskon kuitenkin, että nämä asiat tulevat uutena yllätyksenä ihan yhtälailla vanhemmillekkin äidiksi tulleille kuin nuorellekkin äidille.


En koe itse olevani sen erikoisempi äitinä ikää katsomatta, vaikka olinkin nuori äiti ja teini-äitikin (nämä sanat tuovat niin jotenkin negatiivisen sävytteen äidistä) niin ihan saman kohtelun olen saanut ilman säälipisteitä, samanlailla ikää katsomatta on puistossa vaihdettu kuulumisia edellisen yön unisaldosta.
Yhtälailla opettelin uutena äitiyttä esikoisen kanssa kuin kuka tahansa esikoisen saanut äiti.
Kerhoissa tms. minut on otettu samoin vastaan säälimättä ja ajatellen, että lapsi olisi vahinko ja mies karannut jo kauan sitten.
En muista, että kukaan puolituttu tai tuntematon olisi koskaan täräyttänyt ja kysynyt vahinkolapsesta, toki lähemmin tuntevien kanssa ollaan keskusteltu ja on tullut selväksi, että nuoresta iästäni huolimatta esikoisemme on ollut ihan harkittu ja odotettu.
Ainoastaan nyt mieleeni muistuu muutettuamme neuvolatädin kysymys lapsista, että ovatko molemmat saman isän kanssa mutta en nyt tiedä osaisiko tuota yhdistää edes siihen, että esikoiseni olen niin nuorena saanut vaan, että neuvolatäti ei vielä perhettämme tuntenut ja ikäero kuitenkin lapsilla on ehkä normaalia suurempi.


En vakavasti ottaen kadu hetkeäkään sitä, että sain esikoiseni jo 19-vuotiaana, toki en voi sanoa, etten olisi ikinä väsymyksessäni ja turhautuessani ajatellut, että olisiko pitänyt vielä odottaa mutta ajoitushan on ollut mitä mainioin, mitään en ole tähän saakka elämässäni menettänyt lasten vuoksi tai jos olen niin ne eivät sitten ole olleet mitään oikeasti tärkeitä asioita.
Yhtälailla olen ehtinyt opiskella ja tehdä töitä sekä lisäksi kasvattaa jo nyt kouluikäisen lapsen sekä saada esikoiselle suloisen sisaruksenkin.
Hyvin ehdin vieläkin luoda uraa ja matkustella, nämä ehdin kuitenkin myöhemminkin, minulla on työikääkin vielä niin paljon jäljellä, että ammattikin ehtii muodostua varmasti vielä ja töissä ehdin käymään tylsistymiseen asti, biologinen kello ei kuitenkaan odota iäisyyksiä joten olen todella onnellinen, että perhe on perustettu jo näin nuorena eikä minun tarvitse myöhemmin hermoilla, että biologinen kello tikittää ja päätös perheen perustamisesta ja lapsiluvusta pitää tehdä pian nyt emme ole muuten vieläkään lapsilukua päättäneet vaan mennään edelleen ajatuksella nyt on ihan hyvä mutta jos vauvakuume joskus iskee niin katsoo asiaa sitten taas uudelleen.

13 kommenttia

  1. Ihana kirjoitus. :)
    Mä kerkesin täyttää 21 ennen kuin esikoinen syntyi. Olin meidän kaveripiiristä ensimmäinen joka alkoi odottaa vauvaa ja kyllä sitä välillä oli aika pihalla. Mutta hyvin siitä selvittiin. :) Siinä punnittiin myös ystävyys. Osa häipyi ja jatko omaa elämäänsä bilettäen ja ne jotka jäi on edelleen tärkeitä ja mukana elämässä (sekä lastemme kummeja). <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin on suurin osa nuoruuden ystävistäni jäänyt lapsen saannin myötä mutta uskoisin, että niin olisi jäänyt vaikka emme olisi nuorena lasta saanutkaan, kaikki ystävyydet kun eivät vain jatku läpi elämän. Minullakin on muutama ystävä nuoruudestani jotka ovat lastemme kummeja ja taas minä olen muutaman ystäväni lapsen kummina. :)

      Poista
  2. Yritin jo äsken kommentoida, mutta puhelin hävitti kommentin eli jos tulee kahdesti, poista ihmeessä toinen kommentti:D

    Itsekin olen tullut 18-vuotiaana suunnitellusti raskaaksi ja saanut lapsen hieman ennen kuin täytin 19. Lapsen biologinen isä ei ollut mukana eikä ole vieläkään, koska hän hävisi sen siliän tien kun tein testin vaikka vauvan hankkiminen oli hänen ideansa. Hyvin on selvitty ilmankin.

    Minua ei neuvolassa tai muualla koskaan syrjitty ikäni takia ja kerhossa käytiin oman seurakunnan kautta, jonka toiminnoissa olen ollut mukana pienestä asti, joten siellä oltiin oikein ihania aina. Ainut minkä muistan, oli synnytyssairaalassa, kun hoitajat eivät oikein osanneet ajatella minua äitinä ja kuvittelivat, etten osaa mitään. Olin hoitanut vauvoja 12-vuotiaasta asti ja muistan hoitajan yllättyneen ilmeen ja ihmetyksen, kun osasin pyöritellä vauvaa kuin vanha tekijä.

    Avomiehen kanssa yritetään nyt hankkia uutta vauvaa ja esikoiselle ja uudelle lapselle tuleekin sitten yli 11 vuotta ikäeroa. Miehellä on 3-vuotias tytär, joten sulaudumme sinänsä aika normaaleihin ikäeroväleihin.

    Itseä hieman harmittaa, etten ole aiemmin käynyt kouluja ja hankkinut uraa, koska esikoinen on 14-vuotias, kun vihdoin valmistun ja ehkä saan jonkinlaisen uran. Asiassa ei harmita opiskelijabileet tai muu vaan se, ettei ole ollut varaa antaa lapselle kaikkea mitä hän olisi ansainnut ja kavereilla on aina ollut enemmän leluja yms. Mutta toisaalta itse olen sitä mieltä, ettei tavarat ole niin tärkeitä kuin rakkaus ja läsnäolo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tässä välissä ehdin juuri ammatin lukemaan mutta vähän vajaaksi on jäänyt, vielä ehkä haluaisin opiskella lisää enkä ole päättänyt sitä alaa johon haluaisin suunnata ja panostaa täysillä.
      Tiukkaa on meilläkin ollut, erityisesti Pinjan ollessa vauva mutta mitään ei ole puuttunut, lelujakin on huone täysi, ensimmäinen lapsenlapsi kun oli niin lahjakasat jouluisin ja syntymäpäivinä olivat aika suuria.
      Itse olen elänyt tosi niukan lapsuuden mutten minä lapsuudestani niitä asioita muista mitä leluja on puuttumaan jäänyt tms. Aivan muut mukavat asiat ovat jääneet mieleeni, lelut ovat vain materiaa eikä tavaroilla saatika ulkomaanmatkoilla ole suurtakaan vaikutusta siihen kuinka hyvän lapsuuden on saanut elää. :)

      Poista
  3. En sano tätä pahalla. Blogisi on yksi lemppareistani, mutta kirjoitusvirheet, pilkkujen puute yms. antavat blogista huonon vaikutelman. Sinulla on kaksi todella suloista tytärtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän, ett virheitä on, kirjoitan blogiani harrastuksena aina ajan antaessa periksi joten en valitettavasti pysty aina tarkkaan lukemaan tekstejäni läpi ja omille virheille nyt onkin aika sokea. Tämänkin postauksen kirjoitin kahdessa osassa välillä joutuen keskeyttämään kirjoitustani joten valitettavasti ajatus kirjoittamisesta joutuu välillä katkeamaan.

      Poista
  4. Hei, täällä myös nuorena äidiksi tullut. Olin miltei 19, kun esikoisemme syntyi. Tuota ennen koin keskenmenon. Nyt meillä on kuusi lasta, itse olen 32. Koskaan en ole itseäni nuoreksi äidiksi tuntenut, lasten mielestä olen jo niiiin vanha :D Tosin yläastelainen ihmettelee, miten hänellä voi olla niin nuoret vanhemmat.

    Ihanasti kirjoitit ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, en ole ikinä itseäni mitenkään ajatellut kovin nuorena, eikä sitä ikiä tule mietittyäkään muiden äitien kanssa kerhossa istuessa taikka puistossa rupatellessa, ihan samat puheenaiheet löytyy vaikka ikää olisi toisella 20 ja toisella 40.

      Poista
  5. Tulee mieleen ihan omat ajat kun sain esikoisen 20- vuotiaana.
    Äitini oli saman ikäinen kun sai ekan lapsensa.
    Lapsi ei ollut suunniteltu ja muistan kun ajoin ostamaan testiä ja mietin kuumeisesti miten kerron poikaystävälle kun hän oli intissä silloin.
    No testihän oli positiivinen ja poikaystäväkin oli sitä mieltä että vauva pidetään.
    Oli siis yllätys mutta ihana sellainen.
    Tiesin kyllä että saattaisin tulla raskaaksi kun pillerit loppuivat enkä saanut niitä uusittua vaikka piti sekin asia silloin hoitaa.
    Nykyään sitten poikaystävä on mieheni ja kaksi lasta on tullut lisää joten enempää en olisi voinut toivoakaan.

    VastaaPoista
  6. Hyvä postaus! Aloin odottamaan meidän esikoista suunnitellusti jonkin aikaa naimisiinmenon jälkeen. Ikää oli tuolloin 22. En kokenut itseäni erityisen nuoreksi, sillä lapsi oli meidän haaveissa kytenyt jo jonkun aikaa. Hämmästys oli suuri, kun neuvolassa sain ihmettelyä osakseni. Terveydenhoitaja kysyi multa ensin mitä mieltä minä olen raskaudesta, sen jälkeen miten lapsen isä asiaan suhtautuu ja sen jälkeen vielä erikseen kummankin vanhempien suhtautumisen. Muisti kysellä muutamaan otteeseen, haluaako lapsen isä olla mukana lapsen elämässä. Jotenkin ehkä olisin ymmärtänyt kysymykset muuten, mutta terveydenhoitaja tiesi meidän olevan naimisissa ja mun vastaus ensimmäiseen kysymykseen oli ollut, että lapsi on kaikinpuolin toivottu eikä kyseessä ollut vahinko...

    Omilla kavereillani on myös jonkin verran lapsia, joten ihan kaikki eivät ole jääneet pois elämästä :) enemmän kaverit ovat ihmetelleet aikaista naimisiinmenoa kuin lapsia.

    Koen kuitenkin jonkilaista alemmuuskompleksia lasten päiväkotikavereiden seurassa, sillä he tuntuvat olevan keskimäärin kymmenen vuotta minua vanhempia. Olemme varmasti nuorimmat vanhemmat, kun vertaa kummankin lapsen päiväkotikavereiden vanhempiin ;) kävin muutaman kerran eri kerhoissa lasten vauva-aikoina, mutta koin niissäkin itseni ulkopuoliseksi. En tiedä johtuiko se iästäni vai siitä, että muut tunsivat toisensa jo niin hyvin etukäteen. Näytän vielä kohtalaisen nuorelta (aina, ihan aina, kysytään papereita). Äitiyslomat olivatkin aika yksinäistä aikaa enkä viihtynyt pitkään kotona.

    Lapset ovat nyt 4 ja 6. Naapurustosta on saatu muutama hyvä tuttavaperhe, joiden kanssa voidaan yhdessä puistoilla/leikkiä iltaisin. Tuntuu jotenkin tosi kivalta!

    Ehkä tää ikäkriisi alkaa helpottaa, kunhan tulee ekat rypyt :D ei vaan ajoittaisesta yksinäisyydestä huolimatta nämä vuodet lasten kanssa ovat olleet aivan mielettömiä ja koskaan ei ole tarvinut katua päätöstä lapsista! Meillä ei ole hulppeaa omakotitaloa, mutta ihan kiva paritalon puolikas, jota remontoidaan pikku hiljaa :) en koe, että lapset olisivat jääneet mistään paitsi, sillä molemmat vanhemmista ehtivät opiskella ja saada vakituiset työpaikat jo ennen esikoista :)

    Terveisin tällä kertaa anonyymi pitkäaikainen lukijasi

    VastaaPoista
  7. Tulipa tästä mieleen hauska hetki muutaman kuukauden takaa meidän neidin kanssa. Hän kertoi kaverinsa isän täyttäneen 40 vuotta ja kaverinsa olevan 5 vuotta. Neiti kysyi, montako vuotta hän on silloin, kun minä täytän 40. Vastasin, että 17. Neitiä nauratti kovasti ja hän ihmettelikin että hänhän on melkein aikuinen. Ensimmäistä kertaa taisi tajuta meidän olevan nuorempia kuin muiden vanhemmat. Että jepjep, täälläkin nuorena aloitettu!

    VastaaPoista
  8. Kiva aihe pohtia! Esikoista synnyttäessään olin edellisellä viikolla täyttänyt 29, eli jo hiukan keskimääräisen ensisynnyttäjän yläpuolella. No, ei mullakaan ollu hajuakaan vauvojen hoidosta ja synnytysvalmennuksesta olin saanut sen käsityksen, että imettäminen on kivuliasta. Onneksi se ei sattunut niin paljoa, ettei sitä olisi voinut tehdä. Huvittavana yksityiskohtana muistan, että neuvolan terkkarin ensimmäisellä kotikäynnillä pyysimme tätiä näyttämään miten lapselle puetaan pään yli vedettävä body. Sairaalassa oli käytetty vain kietaisumallisia ja ne uskalsimme tuoreen isän kanssa pukea vauvalle ilman pelkoa satuttaa häntä.
    Sanotaan, että äidin synnytystavat periytyy tyttärelle. Olin samanikäinen esikoisen saadessani kuin äitini aikanaan oman esikoisensa. Miten teillä osui?

    Tarmotar

    VastaaPoista
  9. Hei! Olen itse saanut esikoiseni saman ikäisenä kuin sinä. Viime aikoina olen huomannut yhden varjopuolen, mikä ainakin pienellä kylällä on tullut esiin. Esikoinen on nyt 10v ja hänen koko kouluaikansa olen tuntenut olevani muiden äitien silmätikkuna. Kaikki asiat laitetaan sen piikkiin, että olen lapseni nuorena saanut. En koe olevani erilainen äiti tai millään tavalla huonompi äiti kuin vanhempana lapsensa saaneet, jotkut asiasta tuntuvat silti näkevän vaivaa.

    VastaaPoista