Vilkas taapero

Taaperoikäiset yleensäkkin ovat meneviä ja uteliaita mutta sitten on myös niitä erityisen meneviä ja erityisen uteliaita, vilkkaita isolla v:llä, meillä on juuri tätä jälkimmäistä sorttia.

Islan vauhti on vain kiihtynyt sekä rohkeus kasvanut iän myötä, Isla ei ole koskaan vierastanut ketään tai arkaillut saatika ollut kovin minun perääni joten Isla ei piittaa vaikka äiti katoaisikin näkyvistä.
Isla vie nykyään lähestulkoot yhden aikuisen täyden huomion hereillä ollessaan, silmistään kun päästää on tyttö jo kadonnut johonkin.


Ovet eivät pitele Islaa vaan hän ylttää nykyään avaamaan jo oven kuin oven joten meillä onkin ruvettu pitämään ulko-ovea lukossa myös meidän kotona ollessamme, lukkoa Isla ei vielä osaa avata.
 Kauhun hetkiä koimmekin muutama viikko sitten meidän lokakuisten äititapaamisessa kun Isla hukkui, tyttö oli ehtinyt varmaan kymmenen minuutin sisällä hiljaa kadota ulko-ovesta.
Lapset leikkivät lastenhuoneessa ja me juttelimme olohuoneessa, välillä Isla kävi esittelemässä jotain lelua minulle, hetken päästä kuitenkin kun Islan ääntä ei ollut vähään aikaan kuulunut päätin käydä katsastamassa mitäköhän lastenhuoneessa tehdään, yleensä hiljaisuus kun ei tiedä hyvää mutta Islapa ei ollutkaan siellä, eikä missään muuallakaan talon sisällä.
Kengät olivat eteisessä ja ulko-ovi kiinni eikä ulkonakaan tyttöä näy vilaukseltakaan missään eikä huuteluihin vastaa.
Pientä paniikkia alkoi hiipimään kun haravoimme Islaa ulkoa porukalla vaikka alue olikin rauhallinen niin autotie kuitenkin vieressä meni.
Isla onneksi löytyi kuin löytyikin läheisen rivitalon sisäpihalta hiekkalaatikolta, ei kaukana mutta riittävän kaukana etten älynnyt heti sieltä etsiä.


Tämän episodin jälkeen karkailu on vain yltynyt ja minä herkästi panikoidun jos Islaa en heti löydä ja Isla taas tykkää mennä piiloon minulta ja olla hiirenhiljaa jossain piilossaan.

Isla juoksentelee päättömästi sinne tänne, parkkipaikoilla, autotien varressa tms.
Paikoillaan olo ei ole tämän tytön vahvimpia puolia.

Kotitöiden teko, pelkästään ruoan laittaminen tai pyykkikoneen täyttö Islan hereillä ollessa on haasteellista, sillä aikaa kun minulla on kädet sidottuna johonkin kotityöhön niin Isla tajuaa tilaisuutensa tulleen, yleensä tuolloin kiivetään tuolilla johonkin kielletylle ja levitetään tasoilta kaikki mahdollinen.
Nykyään pelkästään rauhassa kotitöiden teko on ihan luksusta, päiväuniaika meneekin valitettavasti useimmiten pyykkihuoltoon ja imurointiin.
Onneksi mummo tulee välillä pelastamaan ja saan siivota kodin rauhassa ja hoitaa rästiin jääneet hommat kuten jääkaapin pesun tms. kun mummo katsoo Islan perään eikä minun tarvitse keskeyttää hommiani.


Voin rehellisesti myöntää, että kotiarki Islan kanssa on kaksin todella uuvuttavaa, Isla on niin menevä, että pääsen helpommalla jos aamupäivisin käyn hänen kanssaan kerhoissa tai puistossa jotta kotona ei kovin suurta tuhoa saada aikaiseksi sillä aikaa.
Kaipaan nykyään omaa aikaa paljon kipeämmin kuin vauva-aikana koska vapaita hengähdyshetkiä arjessa kotona ei enää ole kuin iltaisin lasten mentyä nukkumaan.

Yksi helpoitus asiassa on, tämä vaihekkin menee jossain vaiheessa ohitse, vaikka vilkkaana Isla luultavasti aina tulee pysymään, sitä siskonsakkin on mutta meno rauhoittuu hiukan kun ikää ja järkeä tulee vähän lisää.

Onko siellä lukijoissa kohtalotovereita?

21 kommenttia

  1. Samanlainen kun meidän Niilo ! Huh heijaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tsemppiä sinnekkin vilkkaan taaperon kanssa. :)

      Poista
  2. Hei kohtalotoveri! Meillä esikoinen (tyttö) oli juuri samanlainen. Rattaitakin käytettiin vaikka kuinka kauan, koska ne olivat julkisia paikoilla ainoa mahdollisuus päästä tytön kanssa samaan suuntaan yhtä aikaa 😀 Tyttö oli 5 (!!!) kun suostui ensimmäistä kertaa ottamaan jossain aikuisen kädestä kiinni ja kulkemaan vierellä.
    Luonteeltaan tämä neitokainen on ollut aina iloinen ja reipas eikä todellakaan ole koskaan ujostellut ketään. Jonkinlainen rauhoittuminen tapahtui eskarisyksynä, ja olemme saaneet nauttia tunnollisesta, joskin temperamenttisesta koululaisesta.
    8 vuotta nuorempi pikkuveli onkin ollut enemmän sylikissa ja halailija, mikä on ollut esikoisen jälkeen vähän outoa (?). Reipas toki hänkin.
    Tsemppiä sinne! Meillä pahimmat vuodet olivat juuri nuo ikävuodet 1-2.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri samanlainen kuin Isla, kädestä ei myöskään suostu pitämään vaan heittäytyy veteläksi jos yritän kädestä pitää kiinni.
      Isla on myös iloinen ja reipas eikä ujostele joten on todella hurmaava pikku taapero usein kerhoissa tms. mutta luonteeltaan vain todella vilkas.
      Meillä on Pinja myös eskarivuotena rauhoittunut mutta Pinja ei ollutkaan ihan näin vilkas joten jospa kuitenkin Islallekkin tulisi rauhoittuminen sitten viimeistään eskarivuotena. :)

      Poista
  3. Meillä vähän samanlaista..eikä edes nukuta päikkäreitä enää joten koko päivä on touhua täynnä aamusta lähtien.
    Ei kuitenkaan noin vilkas, ovet saadaan täälläkin auki ja meillä on ulko-oven edessä lapsiportti eli ei pääse pihalla asti..ovi on muuten auki kun isommat tulee koulusta yms ettei tarvitse ovea ramppaa availemaan.
    Nukahtaa yöunille puoli seitsämältä jo kun päikkärit jää välistä niin sitten alkaa kotityö aika tai menen lenkille yms kun mies on kotona jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ei päikkäreitä, tsemppiä! Itse kauhulla odotan sitä päivää kun päikkärit ei enää maistukkaan Islalle, päikkäriaika on minulle tosi voimaannuttava arjessa jotta saan hiukan hengähtää Islan vahtimisesta.
      Meillä yöunille taas nukahdetaan vasta kahdeksan-yhdeksän välillä jolloin itsekkään ei enä tule sen ihmeempiä puuhailtua tai lähdettyä mihinkään.

      Poista
  4. Meillä ehkä pahin vaihe nyt ohitettu ja toivon sydämestäni, että Mini olisi nyt kiltti aikuisuuteen asti :D isomman kans on sellasta tahtojen taistoa koko ajan. Mini on just sellanen äidissä roikkuja, yhtäkkii tullut. Ja hirveen tapaturma altis! Älyttömiä voltteja ottanut ja vaikka jalka kipsissä nii ei juuri hidasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Isla on vaan kiihdyttänyt vauhtia ja ääntä mitä vanhemmaksi on tullut mutta ihmeen kaupalla taas Islalle tosi vähän sattuu mitään vaikka meno on ihan päätöntä.
      Jospa teillä olisi nyt Mini sellainen rauhallisempi kaveri. :)

      Poista
  5. Kuulostaa tosi tutulta! Meillä ovet (vielä) pysyy kiinni ja ei Meea ehkä ihan yhtä vilkas ole - ainakaan vielä.
    Meean hereilläolo-aikana pystyy tekemään vaan ne kotityöt, missä Meea voi auttaa. Eli lähinnä pyykkienlaitto ja tiskikoneen tyhjennys. Muiden aikana neidillä on just toi "Ahaa, äiti tekee jotain, nyt voin tehdä pahaa!" -asenne. Viime päivinä _aina_ ruokaa laittaessani neiti on juossut kulmasohvaa päästä päähän ihan holtittomasti, huh. Meillä on vielä keittiö ja olohuone ikään kuin yhtenäistä tilaa, eli ei pysty estämäänkäön olkkariin pääsyä - mutta esim. hellan luota ei nää sinne sohvalle...
    En ymmärrä, miten voi olla sellaisiakin lapsia, joiden perään ei tarvitse joka sekunti katsoa. :D Nimimerkillä: aamulla kun laitoin hiukset, neiti oli tyhjentänyt vaippapaketin olkkarin lattialle ja lelukoriin...
    Jospa tää vuoden tai parin päästä helpottais. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se siitä kiihtyy, sanon vaan. :D Isla on ihan muutamassa kuukaudessa tullut vielä vilkkaammaksi mitä ennen oli, toki varmasti kun kotona ollaan niin sitä tylsistymistä ehtii tulemaan ja silloin yleensä tekeekin jotain tuhmiaan.
      Teillä ehkä hoidon aloitus voi viedä sitä pahinta vilkkautta ja tottelemattomuutta, meillä muistaakseni Pinja rauhoittui jonkin verran kun meni 2-vuotiaana päiväkotiin, sai energiaansa purettua hoitopäivien aikana ja hoidossa kuitenkin annettiin tiukkoja rajoja joita ei niin uskaltanut uhmata mitä kotona äidille uskalti.

      Poista
  6. Meidän nuorempi lapsi on aikamoinen vilpertti. Onneksi on luonteeltaan ujohko, joten ei uskalla yksin lähteä kauas. Lapsi ehtii koskea ihan kaikkeen ja vessassakin on itse käytävä ovi auki, jotta voi edes vähän vahtia. Jos ajattelet, että pitäisi jokin asia siirtää ettei lapsi koske siihen, on hän jo koskemassa siihen. Tosi kiva, kun lapsi hetkessä kiipeää vetimiä pitkin "vähän hämmentämään" hellalla olevia ruokia. Tylsistyessään tekee jatkuvasti pientä kiusaa. Ujon luonteensa vuoksi moni muu mieltää meidän lapsen rauhalliseksi, mutta tutut tietävät kyllä totuuden. Päiväkodista hakiessa saa lapsesta yleensä kahdenlaisia terveisiä: joko "tänään oli taas vauhti päällä" tai "tänään ei ollut ihan niin kova vauhti päällä" :D

    Ikää on kohta 4 ja tietyllä tavalla meno alkaa onneksi rauhoittumaan. Lapsi keskittyy toisinaan leikkeihinsä pitkäksi aikaa. Koskaan ei kuitenkaan voi luottaa siihen, että leikkii nätisti vaan aina välillä on tarkistettava tilanne. Ruoka- ja uniajoissa on suurin piirtein pysyttävä, sillä nälän tai väsyn tullen meno yltyy. Esikoinen on todella rauhallinen ja keskittymiskyky on ihan superhyvä, joten tää on ollut meille uutta.

    Tuosta Islan karkaamisesta tuli mieleen, että meilläkin vilpertti lähti kerran lipettiin. Varoitin aina miestä, että kun ulkoilee vilpertin kanssa, ei voi itse tehdä mitään muuta kuin katsoa lapsen perään. Just sen kerran, kun hän olikin käynyt varastossa tms, oli lapsi kadonnut. Naapurin kanssa etsivät ja lapsi löytyi lopulta (oli kävellyt parin naapuritalon pihan poikki). Tosin ihan heti ei kehdannut mulle asiasta kertoa (sen verran asiasta olin aina muistuttanut), mutta jostain tuli joskus ilmi. Huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä on sama juttu noiden rutiinien kanssa, jos lipsutaan erityisesti uniajasta niin saattaa meno mennä ihan mahdottomaksi, tämä on jo tosin tuttua Pinjankin kohdalta, muistan Pinjallakin, että rutiinit, ruoka ja uniajat olivat tosi tärkeitä pitkäänkin.

      Voi kamala millainen tilanne teillä on käynyt, aika pitkälle kuitenkin ehtinyt, se on ihan hirveä tunne kun älyää, että lasta ei näy missään eikä vastaa huuteluihin, todella pitkä ja tuskainen aika se mitä lasta etsitään.

      Poista
  7. Meillä poika keksi avata ovet kiipeämällä laatikon tms. päälle. Kerran oli jo karannut ulos traktorihommiin muttei kuitenkaan oman tontin ulkopuolelle. Kyllä tuollainen katoaminen kuitenkin pelästyttää! Lukkoa ei onneksi osaa aukaista eli nykyään pysyy sentään sisällä jos muistaa oven vaan pitää lukossa. Tänäänkin poika viiletti pitkähihaisessa siskonsa perään ulos, kun vanhasta tottumuksesta olin kotiin tullessa lukon aukaissut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on tuo katoaminen tosi pelästyttävää, Islakin jotenkin tietää, että nyt ollaan kielletyissä puuhissa ja kiihdyttää vauhtia karkuun mennessä vielä enemmän.
      Meilläkin Isla on useasti viiletellyt nyt tällä viikollakin ulkona sisävaatteissa jos ovi on jäänyt lukitsematta.

      Poista
  8. Mulla on suht rauhalliset lapset, onneksi.

    Sen olen huomannut että vilkkaampien lasten äidit jaksavat kovasti kommentoida sitä oman lapsen vilkkautta ja tyyliin "onpas sun lapses rauhallinen" taivastella toisten lapsia.

    Eräs kaverini sanoo aina omasta pojastaan että " älä opeta tolle ------ huonoja tapoja" jne. Ja selvästi kyllä ylpeyttä äänessään :D huvittavaa.

    Mutta hui mikä tilanne kun isla katosi, onneksi ei käynyt kuinkaan.

    Jaksamista nyt sen VILKKAAN lapsen kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti vilkkaan lapsen kanssa jotenkin tuntuu, että muiden vähänkin rauhallisemmat lapset näyttävät tosi rauhallisille, itse en ole kauheasti ehtinyt kenenkään muun lapsen rauhallisuutta kommentoimaan, oman paikoillapitämisessäkin on jo sen verran puuhaa ettei muihin valitettavasti ehdi kiinnittää huomiota. Enemmänkin olen huomannut, että Islan vilkkautta kyllä kommentoidaan kun on huomattukkin, että Isla ihan tosissaan onkin aika vilkas. :D
      Ylpeyttä en kyllä tunne, välillä tuskastumista kyllä, harmittaa enemmänkin etten ehdi kerhoissa tai puistoissa tms. muiden kanssa kauheasti juttelemaan kun saan juosta Islan perässä.

      Poista
  9. Toisen anonyymin kirjoituksesta tunnistin meidän tytön, varsinkin tuo kädestä pitämisen vaikeus ja iloisuus/reippaus. Eli vilkas tyttö täälläkin varsinkin juuri siinä 1-3 vuotiaana. Kun täytti neljä niin on ehkä vähitellen rauhoittunut. Meilläkin oli tuota karkailua ja kovaa menoa =) Nyt ehkä huvittaa, mutta silloin ei aina huvittanut.. Muistan kun vanhempi-lapsi liikunnassa muut lapset (tai ainakin suurin osa) istuivat kiltisti ympyrässä niin meidän tyttö karkaili jatkuvasti johonkin ja olin välillä jo lopettamassa koko liikuntaa. No onneksi kevät sujuikin sitten jo paljon paremmin =) Se järki tosiaan paljon rauhoittaa ja tietenkin kaiken kaikkiaan kasvaminen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan jumppa, tiedän tunteen! Me käydään Islan kanssa taaperojumpassa ja viime kerralla ei äidiltä enää itku kovin kaukana ollut kun Isla ei tehnyt mitään mitä toivottiin ja karkaili ulos jumppasalista ja kiipeili puolapuissa, rupesi jo hävettämään kun Isla vie niin hirveästi huomiota tuolla huudollaan ja karkailullaan. :( Saa nähdä kuinka itse jaksaa tuota jumppaa...

      Poista
  10. Mun omat on nyt kolme ja viisi. Vielä vuosi sitten meillä oli ulko-ovessa säppi tai siis semmonen ketjulukko ihan oven yläreunassa, koska muuten pojat karkaili ulos. Yhden kerran mies joutui repimään sen auki, koska olin unohtanut avata ketjun itse nukkumaan mennessäni. Meillä on tehty kaikenlaisia muutoksia sisustukseen juuri siksi, että silmät ja kädet ei riitä näkemään kaikkea, niin enimmät vaaranpaikat on pyritty poistamaan. Tsemppiä!

    Tarmotar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isla ei onneksi vielä saa lukkoa auki eli jos muistan lukita ulko-oven niin ei pääse karkuun. Meidän naapuri oli laittanut lapsilukkoja melkein kaikkiin kaappeihin jotta lapset eivät levitä ihan kokoajan kaikkea, mietin tätä samaa ideaa itsekkin, voisi Pinjan huoneen laatikot lukita lapsilukoilla jotta Isla ei saa niitä auki mutta Pinja kuitenkin itse ne voisi saada aukaistua.

      Poista
  11. Pakko vielä kommentoida, kun meillä on ihan samanlainen tyttö. Ikää vähän yli 2 vuotta ja vauhtia riittää, järkeä ei niinkään. Oon ollut kovasti ihmeissäni hänen kanssaan, kun isosiskot (nyt 5 ja 7) ovat aina olleet hyvinkin rauhallisia. Nyt on pitänyt opetella olemaan aina varuillaan, ikinä ei tiedä mihin se pienin säntää, kiipeää, hyppää tai karkaa...Suurimmilta vahingoilta on onneksi toistaiseksi vältytty. Harmittaa välillä, kun vaikka puistossa ei voi kovin paljoa keskittyä isosiskoihin, jos ne vaikka esittelee jotain uutta temppua niin pienin on sillä aikaa kiivenny jo jonnekin korkeuksiin. Eilen olimme ensimmäistä kertaa lasten liikuntatapahtumassa isossa urheiluhallissa, ja voi sitä riemua kun hän pääsi juoksemaan isossa tilassa! Toki tykkäsi kaikista aktiviteeteistakin siellä, mutta ihan vaan se juokseminen oli selvästi ihan huippua.

    Kotihommien tekeminen on täällä ihan yhtä haasteellista. Välillä miettii, että valittaako sitä ihan turhaan, kun monesti saatan olla aika huonotuulinen kun mies tulee töistä :) Mutta on se vaan välillä rasittavaa, kun mitään ei voi tehdä minuuttia pidempään, aina pitää keskeyttää. Tällä viikolla hajosi yksi lamppu tuhannen sirpaleiksi, kun yritin saada ruoan tehtyä. Välillä tuo tyttökolmikko ei tuu yhtään toimeen keskenään, yritä siinä sitten saada mitään tehtyä kun koko ajan jotakin satutetaan ja kaikki vaan riehuu. Toisaalta välillä ne leikkii kivasti yhdessä ja yllättävän hyvin isosiskot jaksaa tuota villiä pikkusiskoa. Pitää vaan jaksaa lähteä kaks kertaa päivässä ulos, silloin pääsee helpommalla. Pieninkin kävelee pitkiä lenkkejä metsässä kun ulkoilutetaan koiraa ja ajelee mielellään potkupyörällä.

    Jaksamista sinne ja Islalle terveisiä toiselta samanlaiselta villikolta!

    VastaaPoista