Kesän kaunein lätsänen

Kirjoittelin muutama kuukausi sitten tytöille Hattulista tilaamistani keväthatuista ja voisin vannoa, että nämä ovat olleet molemmilla ne käytetyimmät hatut koko kevään ja tietty nyt kolean kesänkin aikana.
Näin markkinoilla Hattulin Sannaa ja ihailin uusia kesämallin Lätsänen hattuja, erityisesti juuri tämä vaaleanpunainen ihanuus oli niin kaunis.
Sanna kun kysyi haluaisinko näistä uusista kesähatuista kirjoitella blogiini niin ei tarvinnut kyllä kahdesti kysellä, erittäin mielelläni esittelen blogissani paikallista käsityötä ja varsinkin jotain näin ihanaa.


Lätsänen on Islalla päässä aina.
Isla on ruvennut itse uloslähtiessämme ottamaan omat suosikkinsa, yhdet niistä ovat pinkit Cientan kesäkengät, muilla ei enää kulkisikaan ja toinen on tämä Lätsänen hattu. :)


Malliltaanhan tämäkin kesämalli on jälleen niin huolella suuniteltu ja istuvaksi tehty kuten Sannalla onkin tapana mallinsa suunnitella.
Hattu suojaa sopivasti Islalla korvat, tulee tarpeeksi alas niskaan sekä lippa suojaa auringolta silmiä eikä hattu pyöri päässä takana olevan kuminauhan ansiosta siis täydellinen kesälätsänen!


Vietimmekin tänään ihanan maaseutupäivän läheisellä Hakamaan lammastilalla, tilan omistaja kutsui meidät tyttöjen kanssa kylään kun Pinjalta on tilan lampaat jääneet kokonaan näkemättä.
Minulle näin pikkukylän tyttönä on ollut aina tärkeää, että lapset oppivat sekä näkevät myös elämää maaseudulla, näin tulevat tutummiksi eri maatilan eläimiin ja tietävät mitä eläimistä saadaan.
Nyt tutummiksi tulivat lampaat ja tuvassa Pinja olikin kiinnittänyt huomion villalankoihin ja taljoihin, jouluksi on varmasti joku talja meidän ostettava tuolta taikka hahtuvalankaa mummolle joka neuloo Pinjalle uudet villasukat talveksi, voi sitten hyvillä mielin töpsytellä talven villasukilla joihin villa on saatu mahdollisesti juuri niiltä lampaita joita kesällä tuli aidan raosta syöteltyä.


*Hattu saatu blogipostausta vastaan Hattulista.
 

2 kommenttia

  1. Millaista mitoitusta nuo hatut ovat? Tuollainen täytyy saada tytölle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni vastaavat kokoa aika hyvin, meillä on 48-50 kokoinen Islalla jonka päänkoko on noin 48cm ja hatussa on vielä kasvunvaraa hyvinkin mutta istuu kuitenkin hyvin tuon takana olevan kuminauhan ansiosta. :)

      Poista