Hienohelman kesäpuoti

Joko olette kuulleet Hienohelman kesäpuodista?
Hienohelman ihania hörhelöitä ja tylliunelmia pääsee nyt myös hypistelemään livenä kesän ajan Jyväskylän kupeeseen Lievestuoreella Nokkakiven huvipuiston viereen.
Nokkakiven huvipuisto on noin 25km Jyväskylästä Kuopioon päin, huvipuistoa ei voi olla huomaamatta ohi ajaessaan joten jos huvipuistoon ei ehdi niin suosittelen piipahtamaan vanhan huoltoaseman tiloissa Laukaanhovissa jossa Hienohelman putiikki sijaitsee elokuun puoleenväliin saakka.
Liike on avoinna ti-su klo 11-18.


Kävin eilen siellä pikaisesti tekemässä löytöjä poistoista, Instaan lisäsinkin jo kuvan heti eilen löydöstäni, ihana Ver de terren rusettitakki lähti Islalle matkaan syksyksi neljälläkympillä joka oli mielestäni tosi edullinen, meinasin ostaa myös Ver de terren vk-haalarinkin kun jäljellä oli juuri Islan kokoja, nekin olivat vain tuon neljäkymppiä mutta tulin järkiini kun tarvetta välikausihaalarille syksyyn ei valitettavasti ole.


Jos muuten puotia ei ehdi kiertämään niin suosittelen vilkaisemaan tosiaan edes nuo puodin ulkopuolella olevat poistorekit, saattaa tehdä jonkun todella ihanan löydön. :)

Hienohelman tylli- ja pitsiunelmat pääsevät kyllä livenä hypistellessä kunnolla oikeuksiin, netistä kuvien perusteella ei kuitenkaan täysin oikeuksiinsa pääse.
Olisin voinut ostaa suunnilleen koko kaupan tyhjäksi, jokainen mekko oli niin kaunis, että kuinka niiden joukosta pystyykään valitsemaan ihanimman.


Meille lähti yhteistyön merkeissä yksi tylliunelma Islan synttäreitä silmällä pitäen täältä sekä yksi ihana Dollcaken pääpanta kokonaisuuden kruunaamaan, näistä kuitenkin lisää sovituskuvien kera. :)


Joten jos tästä ohi ajelette tai suuntana on Nokkakiven huvipuisto, suosittelen piipahtamaan myös Laukaanhovissa sisälläkin.
Me kävimme myös tänään Nokkakivessä hurvittelemassa ja syömässä tosi hyvää pizzaa jota sai tuosta Laukaanhovin ravintolasta, näistä kuitenkin lisää toisessa postauksessa.

*Postaus toteutettu yhteistyössä Hienohelman kanssa.

5 kommenttia

  1. Nämä ovat tosiaan henkeäsalpaavan ihania, ihan kaikki <3!! En malta odottaa minkälaisen mekon valitsitte!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovatkin, teki vain mieli hypistellä kaikkea kun olivat niin ihanan pehmeän tuntuisia. :)

      Poista
  2. Ajettiin lomareissulla ohi, harmillisesti kello 18.05...
    Ehkäpä ensikerralla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, olipas huono tuuri, jospa tosiaan ensi kerralla paremmalla onnella. :)

      Poista
    2. Kiitos! Aivan ihana tieto! Mietinkin mistä löytyisi synttärimekko!

      Poista