Mäki-Matin perhepuisto parhaimmillaan

Me siirryttiin eilen aamulla pariksi viikoksi puistoilemaan tunnin verran Mäki-Matin puistossa Pinjan ollessa uimakoulussa.
Mäki-Matin perhepuisto onkin ollut nyt parhaimmillaan näillä keleillä, ulkona on paljon leluja ja puistossa on suorastaan ruuhkaa aamupäivisin.


Mukavaa vaihtelua meidän pieneen lähipuistoon kun aamupäivisin pääsee puistoon jossa on kunnolla vaikka mitä vempeleitä ja tilaa juosta ja paaaljon muita ihmisiä. :)
Mäki-Matin puisto on kyllä mielestäni ehkä parhain leikkipuisto koko Jyvässeudun alueella, näin kesällä puisto on kaunis ja vehreä.


Vielä on monta puistoaamua meillä Islan kanssa tiedossa, toivottavasti kelit pysyvät edes kohtuu poutaisina niin puistossakin on kivempi olla.

Kunhan Isla herää käydään vielä pikku retkellä tuossa puolentoista kilometrin päässä katsomassa sinne kesäksi tulleet laiduntavat hevoset.
Alue onkin aivan ihana joten kamera kulkee tietysti mukana.
Täällä on viime kesäinen retki hevosia katsomaan.


7 kommenttia

  1. Vaikuttaapa ihanalle paikalle :) Näin kesällä mua toisinaan harmittaa ettei ole leikkipuistoja kävelymatkan päässä, mutta onpahan lapsille ihmeellisempää kuin tehdään retkiä ihan pieniinkin puistoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään ole muutakuin ihan pikkuinen puisto tässä vieressä joten on todellakin luksusta käydä kaupungissa isossa puistossa, Pinja on kovin pettynyt vaan kun ei ole ehtinyt mukaan mutta pitää tehdä joku iltapäivä vierailu vielä puistoon kesällä niin pääsee Pinjakin mukaan. :)

      Poista
  2. Mun vanhempi poika osallistui viime vuonna Aalto Alvarin uimakouluun kesäkuussa ja oli tosi hyvä opetus siellä! Tykkäsin ja poikakin oppi uimaan. Ja Mäki-Matissakin oltiin tänä aamuna. Ensin mietin että miten olet niin tutun oloinen, vasta kotiin lähtiessä tajusin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan kanssa tykätty tosi paljon tuosta Aalto Alvarin uimaopetuksesta, Pinja on tykännyt kovasti käydä ja suu vaahdossa kertoo aina mitä kaikkea on tänään oppinut. Pinja osaa uida pienen matkan joten alkeisuimakoulu on meille vahvistusta uintiin ja muuhun vedessä olemiseen.
      Hahaa, itse olen kanssa tuollainen, näen jonkun kasvoiltaan tutun ja saatan loppupäivän miettiä missä olen tuon nähnyt, nimimuisti on itselläni niin huono. :)

      Poista
  3. Mäkimatti on tosi kiva paikka, me ollaan vaan aika harvoin viitsitty lähteä (p-paikat aina niin kiven alla). Tällä viikolla olisi tarkoitus joku aamu suunnata pitkästä aikaa Mäkimatille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo parkkeeraus on kyllä ihan omaa luokkaansa, olen tainnut kerran siihen kadunvarteen parkkeerata, muuten jätä auton kauemmas koska en osaa taskuparkkeerata enkä viitsi edes ruveta yrittämään siinä ahtaalla kadulla kiireessä. :D
      Mutta hei, nykäse hihasta jos huomaat meidät, ollaan Islan kanssa tälläkin viikolla joka aamu puistossa tuolla. :)

      Poista
  4. Voi miten mua harmittaa, kun oltiin viime kesänä käymässä entisessä kotikaupungissa, eikä tajuttu tuota puistoa! Minä kipaisin silloin Harjun Paperiin ja mies oli sillä aikaa vain kierrellyt pitkin Mäki-Mattia taapero vaunuissaan. Olisiko se ollut miten lähellä tuota Harjun Paperia, jos me ensi kerralla sinne mentäsiin? :)

    VastaaPoista