Ensimmäiset kesälomapäivät

Kyllä nyt ovat kelit suosineet lomansa alottaneita!
Olemme viihtyneet aika tiiviisti ulkosalla, kasvimaakin alkaa olemaan suht hyvällä mallilla, tehoistutin sinne eilen lasten mentyä nukkumaan, porkkanat ja sipulit ja tänään herneet.
Vielä odottelee perunat istuttamistaan sekä kasvulaatikot täyttöä yrteillä ja yhteen on tulossa mansikkaakin.
Kukillakin pitäisi parit kukkalaatikot mitkä mies nikkaroi täytellä.
Pihahommia siis riittää paljonkin.


Tänään kuitenkin juhlimme tyttöjen pikkuserkun 2-vuotis synttäreitä myöskin kovin kesäisissä tunnelmissa vaikka toki vuosi sitten saman tytön juhlissa Pinja kävi uimassa eli hiukan erilaiset kelit kuitenkin viime vuoteen verrattuna.


Tytöille pääsi molemmille nämä ehkä kesän tulevat suosikkimekot, Gugguun turkoosit frillamekot.
Pinja on omaansa jo käyttänytkin muutamasti mutta Islan oma mekko oli vielä aivan korkkaamaton.

Niin kauniit mekot ovat kyllä joten uskon, että tulevat olemaan hellepäivinä takuuvarmasti päällä useasti.


Huomenna alkaakin Pinjalla parin viikon uimakoulu jota kovasti odottaakin, uikkarit on jo kassiin valmiiksi pakattuna.
Sain kuin sainkin Pinjalle Jyväskylästä alkeisuimakoulupaikan meille sopivalle ajankohdalle, nopea sai kyllä liikkeissään olla. :)
Me varmasti kuluttelemme Pinjan uimakoulun ajan Islan kanssa Mäki-Matin perhepuistossa aikaamme aamupäivisin joten saa tulla nykimään hihasta jos meihin siellä törmää, aika intensiivisesti luultavasti tämän pari viikkoa siellä olemme kun sopivasti on hyvän matkan päässä uimahallilta.


P.S Vielä on tämä ilta aikaa äänestää meitä taikka jotakuta muuta blogia Kesän kuumin blogi kisassa jossa mahdollisuutena myös voittaa Arabian 350 euron arvoinen kattaus.
Murulit on lifestyle kategorian takana. ;)
6

Kohta koululainen

Eilen juhlittiin esiopetuksen päättymistä ja vasta oikeastaan nyt olen tajunnut, että apua, meillä asustaa ihan kohta yksi koululainen.
Oli niin ihanaa katsella eskareiden esityksiä ja todistusten jakoa, eihän siinä voinut olla herkistymättä, hanat auki tuijotin koko viimeisen eskareiden laulun.
Tätäkö se sitten on joka kerta, vielä on monet kevätjuhlat edessä...


Vaikka niin ikuisesti jauhettu aihe mutta en voi olla ihmettelemättä kuinka nopeasti aika on mennyt.
Vastahan olen ollut Pinjan kanssa kotiäitinä kotona, jotenkin viime vuodet ovat hujahtaneet aivan supervauhdilla ohitse ja pian meillä on jo koululainen.

Pinjan kanssa ollaan myös niin uuden edessä, koululaisen kanssa on aivan erilaiset haasteensa kuin uhmaavan taaperon, toki edelleen tämä 7-vuotiaskin uhmaa mutta niin eritavoin kuin ennen.
Lisäksi Pinjasta on tullut hetkessä tosi itsenäinen, tätä on äidin vaikea sulattaa vaan aina sitä miettii pitäisiköhän se tyttö soitella jo kaverilta kotiin, osaakohan se lähteä oikeaan aikaan kotiin...
Pinja on ruvennut tosi kovasti nyt kevään tullen pyörimään muutaman naapurinkaverin kanssa ulkosalla, menevät ja touhuilevat omiaan aina milloin kenenkin pihassa, selvittelevät keskenään jos kärhämää tulee ja sopivat leikeistä.
Voimistelussa painotetaan kovasti lasten omatoimisuutta ja omien tavaroiden huolehtimista, tämä on tälle hyysääjä äidille ollut hiukan vaikeaa, yritä nyt antaa lapsen hoitaa itse tavaransa kun houkuttelee hirveästi laittaa kaikki valmiiksi kun niin on aina tullut tehtyä. :)


Hyvillä mielin kuitenkin koulun suhteen ollaan, Pinjan luokalle on tulossa 17 oppilasta.
Ekaluokkalaisia on nyt niin paljon, että pikku kyläkoulussa joudutaan jakamaan ykkösluokka sekä toinen ykkös-kakkonen, Pinja on menossa pelkälle ykkösluokalle.
Vaikka koulu onkin jo todella tuttu Pinjalle ja opettajatkin jo tullut tutuksi sekä koulumatkakin pysyy samana taksimatkana niin kovastihan se kouluun meno silti jännittää, koulussa toimiminen on niin erilaista mitä se on eskarissa ollut.


Mutta nyt ensin tietysti lomaillaan!
Ensi viikolla starttaa uimakoulu sekä sitten on tiedossa muutamat leirit josta toinen jopa neljän päivän yöleiri, kovasti Pinja haluaa olla yötä mutta katsotaan saako äiti ajella hakemaan tytön iltaisin kotiin. :)

Mukavaa alkanutta kesälomaa!

4

Pessimisti ei pety

Tänään juteltiin aamupäivällä puistossa parin muun äidin kanssa luonteistamme ja jälleen mieleeni muistui ne ei niin hyvät puolet itsestäni.

Olen aika perus pessimisti, en mikään yltiöpositiivinen pirtsakka tyyppi.
Huomaan, että ajattelen pääosin negatiivisella asenteella.
Tähän kun lisätään vielä stressi jota revin lähes kaikesta, minusta tuntuu, että minulla on päällä kokoajan pienoinen stressitila. Rentoutuminen on todella hankalaa ja paikoillaan olo vaikeaa, tekemättömät asiat muistuttavat kokoajan olemassaolostaan.
Mitä enemmän stressaan ja hermoilen niin sitä vähemmän myöskään saan yhtään mitään aikaiseksi.


Ihmettelen miten muut ehtivät kodin hoidon ohessa puuhastelemaan puutarhassa, kuntoilemaan, sisustamaan ja tuunailemaan kaikkia kotijuttuja sekä lisäksi tämän kaiken lisänä kuvata ja kirjoittaa niistä blogiin.

Haluaisin päästä tästä stressitilasta pois ja olla positiivisempi ja iloisempi itseni jolloin varmasti saan aikaiseksikin aivan erilailla juttuja.
Olen yrittänyt ihan kotikonstein päättää, että nyt olen positiivisempi enkä hermoile kaikesta mutta sitäpä ei noin vain voi päättää.
Mietin, että joku stressinpoistokurssikin olisi paikallaan, sellainen rentoutumiseen painottuva ja stressiä poistattava kurssi josta saisin vinkkiä siihen kuinka oppisin paremmin sietämään stressiä ja elämään juuri siinä hetkessä.


Onko teillä jotain vinkkejä? 

Kuvat postauksessa ovat todellisia stressin lievittäjiä, aurinkoinen päivä lasten kanssa ulkona naapurin silkinpehmeitä pupuja rapsutellessa. :)

12

Kuinka voit seurata blogiani

Huomasin, että ainankin itselläni laahaavat huomattavasti perässä joidenkin seuraamieni blogien uudet postaukset täällä bloggerissa joten en tiedä tekeekö myös minun uudet postaukseni samaa...

Blogilistahan on myöskin lopettamassa 1.6 toimintansa joten ajattelin, että nyt on hyvä sauma päivittää teille lukijoille tietouteen mitä kautta blogiani on mahdollista seurata.

Bloggerin kautta voi klikata sivupalkista itsensä lukijaksi mutta tuossa on tosiaan mielestäni ollut monien päivien laahaamista uusien postausten päivittymisessä lukulistalleni, toivottavasti tämä korjattaisi pian.

Facebookiin päivitän blogin facebook sivuille aikalailla heti uuden postauksen julkaistuani linkin postaukseen.


Bloglovin on Blogilistan tapainen reaaliaikaisesti päivittyvä seurantakanava jota kautta voi myös blogiani uusia postauksia seurailla, tuonne voi kirjautua vaikka facebook tunnuksillaan.


Blogiringin sivulleni myös päivittyvät reaaliajassa uudet blogin postaukset.

Instagram tililleni en blogin postauksia yleensä linkittele joten se painottuu enemmänkin nopeisiin hetkessä tallentuneisiin arkisiin otoksiin.


Itse tykkään seurata parhaiten facebookin kautta tykkäilemällä blogien facebook sivuista, yleensä saan sitä kautta parhaiten tietoon uudet postaukset sekä bloggerin kautta olen seurannut pitkään blogeja mutta koska nyt nämä tuntuvat päivittyvän niin hitaasti listalleni niin mietin josko siirtyisin seuraamaan uusia postauksia Bloglovinin kautta.

Mutta nyt vielä hetkeksi pääsykokeiden pariin, tällä lukemisella en kyllä tule sisälle pääsemään mutta onpahan yritetty. :)

0

Ähtärin eläinpuistossa

Tänään meillä oli kalenteriin merkittynä Ähtärin eläinpuistoreissu ja huonoja sääennusteita uhmaten suuntasimme aamulla matkaan.
Matkat taittuivat kätevästi museojunalla, Lättähatulla jonka museotoiminnassa vanhempani ovat aktiivisesti mukana joten juna saatiin pysähtymään meidän kohdilla ja hyppäsimme kyytiin radan varresta.


Vaikka tosiaan sääennusteet lupasivat vielä eilenkin aika kosteaa eläinpuistoreissua niin saimmekin mukavasti yllättyä sään suhteen.
Vettä tuli oikeastaan vain heti aamusta tullessamme ja muuten oli täysin kuivaa jopa aurinkokin pilkahteli useampaan otteeseen.
Kelin puolesta olikin oikein hyvä päivä eläinpuistoilulle, ei ollut liian kuuma ja selvästi pieni vesisade oli virkistänyt eläimiä, koska suurin osa eläimistä olivat aktiivisia ja liikkuvaisia.


Pinja onkin käynyt lähes joka vuosi Ähtärin eläinpuistossa, tällekkin vuodelle tämä oli jo toinen kerta kun vasta viime viikolla kävivät eskarin kanssa kevätretkellä tuolla.
Minun viime käynnistäni oli kulunut jo kuitenkin vuosia ja positiiviseksi yllätyksekseni eläinpuisto oli uusiutunut aika kivasti, viime kerralta muistan ränsistyneen lipunmyyntipisteen jossa sai syödä kamalan makuisia rasvaisia makkaraperunoita.
Nyt näistä ei ollut jälkeäkään vaan lipunmyynti/info olivat kokonaan uudessa rakennuksessa siisteine tiloineen ja kahvioineen.
Kävimme jopa Hotelli Mesikämmenessä syömässä hyvän buffet lounaan kierroksen jälkeen, Mesikämmenestäkin minulla oli edellinen muistikuva Neuvostoliittoa muistuttava kolkko ja epämiellyttävä paraakki.
Nyt Mesikämmenkin oli uusittu sisältä ja buffet lounas oli oikein hyvä ja ruokailutila siisti ja moderni eikä ollenkaan kulahtanut.


Kuvia tuli tosiaan tähän postaukseen aikalailla mutta kuvat kertokoot paremmin retkestämme eläinpuistoon. :)

Minun olisi pitänyt lukea tänäkin iltana pääsykokeisiin mutta niin vain flunssa on verottanut iltoja ja olen aika uupunut iltaisin, jolloin ei sitten kannata edes yrittää keskittyä lukemiseen mutta luultavasti alkuviikon illat tulee pyhitettyä kokonaan pääsykokeille eli blogi on varmaan sen aikaa hiljaisena. :)


8

Kevään kauneimmat hatut

Mitä, viime postauksesta jo kohta viikko!
Niin se vain tämäkin viikko on hujahtanut ohitse, yskiessä ja niistäessä sekä tietysti Pinjan kouluun tutustuessa ja voimistelun kevään palkitsemisessa.
Voin taas hokea tätä samaa, instaan on päivittynyt hiukan tiheämmällä vauhdilla viikon puuhat, blogi laahaa hiukan perässä eli @murulit löytyy ne hiukan reaaliaikaisemmat päivitykset.
Siellä on näkynyt myös toinen näistä kauniista hatuista jotka ansaitsevat ihan oman postauksensa.


Meidän pikku kylältämme löytyy taitava käsityöläinen joka valmistaa kotiompelimossaan uniikkeja tuotteitaan.
Hattuli on vasta avannut oman verkkokauppansa joten nyt tuotteita pystyy hiukan helpommin tilailemaan ja kuosit sekä mallit ovat paremmin nähtävillä.
Toki edelleen pystyy tilaamaan mittojenkin mukaan omista toiveistaan tuotteita.


Huomasin yrittäjän lasten päässä kerhon retkellä ihanat hatut todella kivoista kuoseista, erityisesti silmääni kiinnitti kiva kissakuosi josta arvelin Pinjan kovasti pitävän.
Seuraavalle kerhokerralle pipot olivat valmiina ja sen jälkeen nämä ovatkin olleet tyttöjen päässä oikeastaan päivittäin.


Meillä kuten varmasti lähes jokaisella paikkakuntamme lapsella on Hattulin pipoja, eikä ihmekkään, mallit ovat olleet hatuissa todella hyviä, istuvia ja suojaavia sekä työnjälki ja laatu on tietysti myös erittäin hyvää.
Lisäksi on mukavaa, että hattuostoksissa pystyy tukemaan paikkakuntalaista pienyrittäjää jolta voi tilata juuri sellaiset pipot jotka haluaa.


Mukavaa viikonloppua!

Me pakkaamme huomenna aamusta sadevaatteet matkaan ja suuntaamme sateiseen Ähtärin eläinpuistoon, perinteistä tinkimättä, sadesäällä, näin oli myös viime kerralla kun itse siellä kävin.

10

Ekologisia neuleita sis. alekoodin

Saimme jokin aika sitten IHANAN valikoimasta Islalle rennon raidallisen Navy neulepaidan.
Navy tuotteet ovat puuvillaisia ja värjätty luonnonväreillä eli ovat täysin kemikaalittomia ja näin ollen sopivat myös herkkäihoisillekkin, lisäksi neuleet kestävät konepesun.
Malli sopii hyvin kevääseen ja kesään rennon huolettomana leveämpänä ja lyhkäisempänä mallina mutta varsinkin pojille tästä saa kivasti myös juhlavankin laittamalla kauluspaitaa alle.
Itse tykkään Islalla juuri tälläisistä simppeleistä malleista jotka ovat kauniita yksinkertaisuudellaan, tytöksikin meidän vähähiuksisen kaverin tunnistaa rimpsullisista housuista jotka puin neuleen kaveriksi.


Omaa mieltäni lämmitti erityisesti näiden neuleiden eettisyys.
IHANAN edustamat Kenian Toto Knits ovat yksinhuoltajaäitien neulojaverkostossa käsin valmistettuja jossa tuotteen tekijä saa työstään reilun korvauksen (30-50% tuotteen hinnasta jää suoraan paikallisyhteisöille ja käsityöläisille).
Jokainen tuote on tällöin uniikki ja erityisen arvokas, neuleen valmistajat ovatkin signeeraaneet jokaiset tekemänsä tuotteen jolloin neuleesta voi katsoa kuka tuotteen on tehnyt.


Katsoin vasta menneellä viikolla dokumenttia vaateketjun massatuotannosta jossa eettisyys oli valitettavasti aika kaukana tuotteista, meillä meni nyt lopullisesti suuret pilkkahintaisten vaatteiden ketjut boikottiin.
Juuri tälläiset IHANAN kaltaiset pienyritykset lämmittävät sydäntäni.
IHANAN pyrkii juurikin tukemaan kehitysmaiden yrittäjyyttä reilulla toiminnalla.
Klassisten ja simppeleiden Navy neuleiden rinnalla IHANAN myy myös samalla periaatteella valmistettuja yksilöllisiä eläinneuleita jotka varmasti ilahduttavat pieniä käyttäjiään.


Sain myös teille lukijoilleni alennuskoodin näihin raidallisiin Navy tuotteisiin.
Koodilla Murulit saatte 15% alennuksen 31.5 saakka.


12

Lauantain pikku retki

Muutama päivä vierähtänyt edellisestä postauksesta, syytetään vain ja ainoastaan kiireitä, on ollut menoja ja muuta kotipuuhaa.
Muutenkin blogi saattaa lähiviikkoina vähän hiljentyä, ainut bloggausaikani on yleensä näin illalla mutta sain kutsun pääsykokeisiin joten niihinkin pitäisi varmaan edes vähän valmistautua ensi viikolla. :)


Tänään kuitenkin meillä oli mummolapäivä ja saimmekin Islan päiväunien jälkeen idean lähteä piipahtamaan läheisessä pienessä lemmikkieläinpuistossa, viime kerrasta onkin jo muutama vuosi aikaa.
Ysitien lemmikki on nimensä mukaisesti ysitien varrella vajaa 20km Jyväskylästä.
Vaikka puisto on pikkuinen niin meillä on Pinja joka kerralla viihtynyt hyvin, parasta tuntuu olevan ne puput joita saa silitellä pupusaarella, nyt aitassa oli vielä paljon pieniä pupunpoikasiakin näin alkukeväästä.


Puisto on vasta tälle kesälle avattu joten en tiedä onko vielä ihan täydessä sesongissaan, jotenkin tuntui, että eläimiä oli vähemmän kuin viimeksi keskikesällä käydessämme joten sinäänsä pääsymaksu oli mielestäni aika korkea.
Paikkakin on edelleen aika ränsistyneen oloinen ja tosi märkä, itseäni tosin pieni ränsistyneisyys ei haittaa, tykkäänkin enemmän sellaisesta vanhasta miljööstä mutta taaperon kanssa paikassa on aika hankala liikkua koska kaikkialla on vesialueita ja Isla oli pidettävä aika paljolti rattaissa jotka nekään eivät liikkuneet hyvin maastossa.


Käymme varmasti vielä mummolareissulla toisellakin kotieläinpihalla, lapsille ne perinteiset kotieläimet tuntuvat olevan kaikkein mieluisampia ja varsinkin jos niitä pääsee silittelemään.
Viikon päästä meillä onkin vielä Ähtärin eläinpuistoreissu tiedossa joten eiköhän nyt alkukesään ole tarpeeksi eläimiä nähty.


Kuten kuvissa näkyykin, Islalla on minun vanhat Oran rattaat käytössä, mummolassa nämä olivat nopeammat lykätä auton perään kuin Bugikset jossa oli kiinni lämpöpussit jne. Islan unien jälkeen.
Alan tykkäämäänkin näiden ulkonäöstä, kivat perusrattaat jotka ovat vielä ihan kohtuukuntoisetkin.
Kankaat pitää uusia ja niitä mietinkin, että voisin samalla tyylillä teetättää rattaisiin uudet istuinkankaat mutta mustana ja kanttaukset voisivat olla edelleen nuo valkoiset, lisäksi mitä googlettelin retrorattaiden tuunailukuvia niin noihin voisi saada jonkun päätyynyn kuten Brion ponyssa on tarranauhoilla ja se vaikka jollain kivalla värikkäällä kankaalla.
4

Kevään viimeinen kerhokerta

Olimme aamupäivällä viettämässä paikallisella lammastilalla perhekerhon viimeistä kerhokertaamme.
Viime keväänä olimme katsomassa lehmiä kerhon kevätretkellä ja nyt lampaita.
Täytyy taas sanoa, että onpas aika mennytkin nopeasti, vastahan me muutimme paikkakunnalle ja nyt olimme jo toista kertaa kerhon kevätretkellä.


Perhekerhot ja perhekahvilat ovat minun kotiäitiyteni suurimpia henkireikiä.
Kävimme tiiviisti myös Pinjan kanssa kerhoilemassa joten nyt Islan kanssa oli paljon pienempi kynnys lähteä mukaan kerhoihin aivan uutena ja vieraana äitinä.


Koska kotiäitiys pyörii niin kodin ympärillä niin on mukava kun viikossa on muutamia arkiaamuja jolloin on kodin ulkopuolista menoa.
Isla on jo tottunut kerhoilija ja todella rohkea sekä ennakkoluuloton, ei vierasta lähes ketään ja kömpii syliin kuin syliin kerhoissa.
Isla kun on jo aloittanut kerhoissa käymisensä pienestä sylivauvasta saakka joka pääosin nukkui kerhokerrat kaukalossaan mutta tällöin Pinja oli kotona sekä kaipasi kodin ulkopuolista puuhaa ja muiden lasten seuraa.


 Parasta omasta näkökulmastani on, että olen toki tutustunut ehkä nopeamminkin muihin kotona oleviin äiteihin kuin jos olisi ollut pelkästään puistojen varassa.
Tarvitsen myös itse aikuista seuraa ja vertaistukea valvottujen öiden ja uhmaavan lapsen kanssa.
Joten kerhoissa saamme molemmat sitä psyykkistä voimavaraa, Isla nauttii uusista leluista ja muiden lasten seurasta ja äiti muiden äitien seurasta.


Syksyllä sitten taas arjen koittaessa jatkuu myös meidänkin kerhoissa käyminen.
Kovasti siltä näyttää, että syksyn ainankin olen vielä kotona joten syyskauden käymme varmasti tiiviisti jälleen pari kertaa viikossa aamupäivisin Islan kanssa viihtymässä kerhoissa.

4