Viikonlopusta selvitty

Viimein alkaa olemaan juhlien jäljet korjailtu ja pyykkikori tyhjennetty eilen likapyykistä jota en ehtinyt viikonloppuna pesemään.

Pinjan synttäreitä juhlittiin kahdessa osassa, ensin tuli perjantai-iltana yhdeksän eskarikaveria juhlimaan muutamaksi tunniksi.
Hyvin sujui taas tuolla joukolla leiki, piti ohjelmaakin olla mutta leikkien lomassa unohtui onginnat joten vieraat saivat pussukkansa sitten lähtiessään mukaansa.
Huomasin tuota tyttöporukkaa seuratessani, että onpas Pinjalla tosiaan kivat kaverit, hyvä huumorintaju ja hauskaa keskenään isollakin porukalla, mitään riitoja tms. ei tullut koko pari tuntisella.
Tarjosin tytöille jäätelökakkua jonka ohjeen löysin Projektila-blogista ja lisäksi tietysti perus popcornit, sipsit ja karkit.


Lauantaina oli Pinjan virallinen syntymäpäivä joten sai aamulla toivomansa Frozen barbin paketista ja iltapäivällä tulivat tuttavaperheet ja sukulaiset tulivat sitten iltapäivästä.
Tarjolla oli täytekakkua Ainoa blogin ohjeella, juustokakkua sekä kinkkupastasalaattia patonkeineen.
 Pinja sai mieluisia lahjoja ja nyt on taas tullut niin hirveästi leluja, että pitäisi varmaan vanhoja laitella pian jo poiskin johonkin jemmaan odottamaan Islaa.
Lauantaina menikin myöhään ennen kuin viimeiset vieraat lähtivät mutta kylläpäs olikin mukava nähdä taas ystäviä ja sukulaisia joita ei ole välttämättä ehtinyt niin usein tapaamaan nyt arjen kiireissä.


Sunnuntai aamuna Pinja starttasi heti aamusta parin kaverinsa kanssa virpomiskierrokselle ja aika saaliin saikin, tytöt kiertelivät lähistöllä lähes joka talon ja kaikki 13 vitsaa oli Pinjaltakin virvottu jota Pinja itse oli hakenut edellisenä päivänä metsästä ja koristellut kun äiti laittoin synttäreitä.
Sunnuntaina tapahtui myös muuta jännää, kuluttelimme voimistelun jälkeen aikaamme odotellen kaverin tytön synttäreiden alkua ja Pinjapa meni ja rohkaistui ottamaan reijät korviinsa, pidinkin 7-vuotta ikärajana mutta en uskonut, että olisi vielä rohkaistunut.

Mutta nyt on taas synttäreitä juhlittu ja arkeen päästy jälleen pikkuhiljaa palaamaan.


8

Äidiltä toiselle

Sain hetki sitten sähköpostia Äidiltä toiselle hyväntekeväisyysprojektin tiimoilta ja toki mieluusti levitän tietoa näinkin upeasta projektista blogissani jotta projektista kuulisi mahdollisimman moni.

Projektin tarkoituksena on avustaa äitejä ja vauvoja Tansaniassa Mufindin alueella, Itä-Afrikassa joka on äärimmäisen köyhää sekä vaikeasti tavoitettavaa aluetta jossa HIV-positiivisten osuus väestöstä maan korkeimpia.
Alue on myös korkean sijaintinsa vuoksi kylmää aluetta jossa lämpötila voi laskea jopa lähelle nollaa, täällä tuo lämpötila ei kovalta tunnu mutta jos asuntona on maalattianen savimaja ja vaatekertoja ehkä vain yksi perheenjäsentä kohden noin alhainen lämpötila on heikoimmille eli vauvoille erittäin kurja.
Lisäksi projektin tarkoituksena on saada paikallisia äitejä kääntymään paikallisten poppamiesten sijaan länsimaalaisten lääkäreiden puoleen, tulemaan HIV-testeihin ja tarvittaessa aloittamaan lääkityksen.
Lääkityksen ajoissa aloittaminen raskauden aikana on erittäin tärkeää koska lääkityksen myötä lapsen mahdollisuus HIV-tartunnalle on vain 1% luokkaa.


Tämän projektin perusidea "Äidiltä toiselle" on saada suomalaisäitejä lahjoittamaan käytetyn äitiyspakkauksensa toiselle äidille kehitysmaahan.
Paketit jaetaan raskaanaoleville äideille HIV-testausta vastaan.
Äitiyspakkaukselta toivotaan, että kaikki vaatteet olisivat tallessa sekä puhtaita ja ehjiä mutta kaikkien tuotteiden ei ole pakko olla alkuperäisiä äitiyspakkaustuotteita vaan vastaavat tuotteet käyvät tilalle.
Lisäksi lahjoittaja voi halutessaan laittaa pakettiin mukaan pienen viestin tai vaikka kuvan itsestään ja lapsestaan.
Lahjoittajia pyydetään käyttämään hastagia #äidiltätoiselle julkaistessaan mahdollisia kuvia projektiin oallistumisestaan.
Ohjeet paketin toimittamiseen löydät täältä.

Lisäksi jos yritykset kiinnostuvat sponsoroinnin ominaisuudessa lähtemään mukaan tähän projektiin niin lisätietoja löytyy täältä sekä sähköpostia voi laittaa osoitteeseen info@aidiltatoiselle.fi


Mielestäni tämä on aivan ihana projekti ja harmittaakin kun en pysty osallistumaan muutoin kuin tietoutta jakamalla, Islalle kun emme äitiyspakkausta ottaneet mutta jos nyt olisin raskaana niin ottaisin ehdottomasti pakkauksen ja toimittaisin oman pakkaukseni tähän projektiin koska meillehän ei ole pakkaukselle käyttöä.
Joten jos joku odottava äiti miettii tarvitseeko äitiyspakkausta vai ottaako pakkauksen rahana mikä ei suuren suuri summa ole niin suosittelen harkitsemaan pakkauksen ottoa ja lahjoittamista vaikka tälläiseen projektiin jossa varmasti jokaikinen pakkauksen tuote tulee suureen tarpeeseen.

2

Miten Ticketin toppien kävi

Lupasin alkutalvesta kertoa kuinka Ticketiltä testiin saamamme toppahaalareiden on käynyt talven jälkeen.
Tuolla esittelyssä nämä topat.


Islalla oli seeprakuosinen Snowbaggie haalari jossa hiukan pehmeämpi pinta kuin normaalisti Ticketin toppahaalareissa on ja kulutuksen kestokaan ei ole niin kova kuin verrattuna toiseen Ticketin toppahaalariimme joka Islalla on.
Islan käytössä haalari on kestänyt kuitenkin pienemmilläkin kulutuksenkestoilla täydellisesti.
Nyt kun haalarin pesin säilöön niin en huomaa kankaassa minkäänlaista kulumisen merkkiä ja lisäksi vaikka väri näyttäisi aralta niin pesussa haalari lähti aivan täydellisesti puhtaaksi.
Haalari on siis oikein priimakuntoinen talven jäljiltä, ainoastaan käytön huomaa sisäpinnan fleecen nyppyyntymisessä, muutoin ulkoa päin tätä ei paljon käytetyksi osaisi sanoa.
Voisin meinaa vannoa, että tämä haalari on useimmiten tänä talvena ollut Islan päällä, äidin mielestä kun kuosi on mitä ihanin niin tämä tuli useimmiten myös puettuakin Islalle.


Pinjan Baggie North haalari oli Pinjan oma valintansa ja haalaria on käytetty aika lailla yhtä paljon kuin Pinjan toista Molo kidsin haalaria eli käyttöä on ollut tälläkin reilusti.
Pinjalla kun on ollut lähes joka päivä eskarissa haalari talven aikana käytössä.
Pinjan kulutus on tietysti hiukan eri luokkaa kuin vuoden ikäisellä siskollaan.
Tämän eskarilaisen käytössä Baggie haalari ei ihan niin priimakuntoinen ole kuin siskonsa haalari on pesun jäljiltä.
Haalarista irtosi oikeastaan heti vetoketjusta tuollainen kuminen vedin joka taskujen vetoketjuissa on jäljellä, lisäksi jalkalenkistä irtosi jokin aika sitten nappi ja äiti pääsi ompelupuuhiin.
Lisäksi lopputalvesta huomasin, että lahkeessa olleet heijastimet olivat lähestulkoot kokonaan jo irronneet.


Kulumaa löytyy polvista, lahkeensuista ja eniten pepun kohdilta, tällä on varmasti laskettu jäämäkeä tms.
Pepun kuluman todellisuus oli valitettavasti aika pettymys koska haalari on Pinjalle sen verran reilu, että menisi varmasti vielä ensi talvenakin, toista haalaria kun en haluaisi enää hankkia ekaluokkalaiselle mutta kulumaa on oikeasti aika reilusti joten jää vain nähtäväksi kestääkö kangas pepun kohdalla enää ensi talvea.


Pinja itse on tykännyt haalarin helpoista lahkeista toisin kuin Molon haalarissa taas on, tästä iso plussa Ticketille, erityisesti helpotusta tuo lahkeiden tarrat.

Yhteenvetona haalareista, kyllä se Ticket edelleen vain jo kohta seitsemänkin vuoden jälkeen on meillä talvivaatteissa luottovaatteita.
Mallit istuvat meidän lapsille tosi hyvin, haalarit pitävät lämpöisinä ja ovat helppoja pukea.

4

Tulevaisuus avoin

Taas ollaan samassa tilanteessa kuin aikoinaan Pinjan kotiäitiaikana olin.
On näköjään liikaa aikaa miettiä kaikkea ja erityisesti tulevaisuutta mitä sitten kun en ole enää kotiäiti...

Pinjan ollessa 2-vuotias päädyin töihin Vauvauvaan ja sain sieltä oppisopimuspaikan jonka kautta kouluttauduin kaupan-alan merkonomiksi.
Tällä hetkellä olen työtön kaupan-alan merkonomi.
Sinäänsä hyvä ammatti koska on suht perusammatti joka avaa ovia moneen työhön joten pohjana tämä ammatti on oikein hyvä.
Töitä perheelliselle perus virka-ajoiksi ei tunnu olevan ja toisaalta perus virka-aika kaupan-alalla on tosi heikosti palkattua, lisistä, viikonlopuista ja illoista se kohtuullinen palkka kertyy.
 Nyt kun asumme täällä reilu 20km päässä jyväskylästä niin palkkauksesta sekä työajoista on tullut itselleni vain entistä tärkeempiä koska matkaan saa laittaa aina puoli tuntia suuntaansa ja toki polttoainekulut tuplaantuvat perheessämme joten olisihan se kiva, että käteen jäisikin jotain eikä työ olisi ihan vapaa-ehtoistyötä Jyväskylä-koti välillä päivittäin kurvaillen.


Tällä hetkellä en tiedä taas oikein mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä.
Olin ensin varma, että haen jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun liiketalouden linjalle mutta koska minulla ei ole vaihtoehtoina muihin kuin Jyväskylään haku ja tuonne on suht vaikea päästä sisään niin ajatuksenani on käynyt pelkästään merkonomin liiketalouden opintojen suorittaminen jotta voisin hakea paremmin töitä liiketalouden puolelta, toimistoista jne.
Kuulostaa todella kuivalle ja tylsälle, toimistotyö...
Mutta tällä hetkellä on palkkauksen ja työaikansa vuoksi ainut fiksu vaihtoehto jotta voin olla viikonloput pääosin kotona.

Minulla on taas se tunne, että ollaan niin väärällä alalla kuin vain voi ollakkaan, en ole yhtään rauhallista toimistotyöntekijätyyppiä mutta pää on aivan tyhjä siitä mitä haluaisin tehdä ja mitä pystyisin tekemään myöskin niin, että saisin viettää perheen keskenkin aikaa.
 Haaveilen suunnittelusta, kuvien muokkauksesta, näpertämisestä kuvien kanssa esim. mainostoimistossa, unelmahan olisi joku valokuvauspuoli mutta kun pitäisi olla töitäkin ja palkkaakin olisi kiva työstä saada.
Yrittäjyys on vielä ainankin ei koska ne lapset ja perhe.
Yrittäjyyttä tunnutaan mainostavan niin vapaana ja itse valikoiduilla työajoilla mutta todellisuus on kyllä jotain muuta, työt kun on pakko tehdä ja palkkaa ei tule jos töitä ei tee joten pelkään, että jos sille tielle lähden olen aina töissä enkä pysty sulkemaan työjuttuja samalla kun työpaikan ovi sulkeutuu kello 16.00.


Tärkeintä on se perhe, kuten varmasti monelle muullekkin.
Mikään työ ei mene perheen edelle joten haluan työn jonka voin sovittaa perheellisen elämään, haluan olla näkemässä Pinjan voimisteluesityksiä, lukea tytöille iltasatua ja nauttia rauhallisista viikonlopuista lasten kanssa ilman töihin lähtöä.

Tässä sitä taas siis ollaan, vailla selkeää tulevaisuuden näkymää, nyt vain ikää hiukan enemmän joten ikuinen opiskelijakaan en haluaisi olla mutta opiskelu toisi kyllä hyvin lisäaikaa pohdinnoilleni muutaman vuoden sekä myöskin löysempää aloitusta Pinjalle koulutaipaleelle koska koulupäivät eivät aina ole niin pitkiä minulla kuin mitä työpäivät olisivat joten Pinjalle ei tulisi pitkiä päiviä ensin koulussa ja tämän jälkeen iltiksessä.

Loppuun vielä lisäykset, tämän postauksen ollessa luonnoksissa laitoin ammattikorkeahaut menemään liiketalouden puolelle sekä restonomiksi ja yliopistoon journalistiikkaa lukemaan. Lisäksi päätin lähettää kunhan aikaa tulee sen verran, että saan keskityttyä avointa hakemusta ainankin nyt alkuun yhteen mainostoimistoon.
20

Ulkona

Ihanien keväisten aurinkoisten päivien myötä ulkoilu on lisääntynyt roimasti.
Yritän aamupäivisinkin ulkoilla Islan kanssa ellei meillä ole kerhoa mutta Isla ei viihdy pelkästään äidin tai isin kanssa ulkona, toista on kun iltapäivällä on Pinja ulkoiluseurana.


Molemmilla on luottoreleet ulkoilukäytössä, Po.pin ulkovaatteisiin luotetaan meillä(kin) täysin välikaudessa.
Olin aivan talven aikana unohtanut kuinka hyvä tuo Po.pin kuorihaalari irroitettavalla fleecevuorella olikaan joten taitaa mennä syksyn välikausihaalarihaaveet uusiksi ja hankin vain uudestaan isomman Po.pin fleecellisen kuorihaalarin Islalle.


Pinjalla myöskin Po.pia ulkoilukäytössä, musta kuoritakki löytyi sattumalta loppusyksystä alesta Po.pin verkkokaupasta ja on päässyt nyt eskarikäyttöön kelejen lämmetessä.
Ulkohousuina on joko po.pin kuorihousut taikka Ticketin housut kuten näissä kuvissa, Pinja itse tykkää enemmän Ticketeistä koska näissä ei ole vetoketjuja joita tarvitsisi pukiessa aukoa.


Luottokumpparit on tietysti ne Crocsit ja rukkasina Po.pia ja Reimateckiä, Pinja tarvii vielä toiset po.pin hanskat, on tykännyt niistä niin kovasti, että haluaa samanmalliset myös toisetkin.


Loppuun vielä vinkki Lapsimessuille menijöille.
Blogin facebook sivuilla on tykkääjille käynnissä kolmen messulipun arvonta.
Me olemme Pinjan kanssa menossa messuilemaan ensimmäistä kertaa ikinä, odotetaan kovasti molemmat reissua. :)

1

7v synttärit lähestyy

Pinja täyttää viikon päästä lauantaina 7-vuotta ja juhlitaan jo aika perinteisesti, ensin kaverit ja sitten sukulaiset.
Näiden vuosien aikana on ehtinyt synttäreihin tulemaan jo jokin tietty kaava enkä kovin suurta stressiä ole vielä asiasta ehtinyt repiä.

Perjantai iltana meille tulee muutamaksi tunniksi Pinjan kavereita eskarista, kymmenen tyttöä olisi kutsulistalla eli taas piisaa menoa ja vilskettä. :)
Olen todennut, että jo näiden vanhempien tyttöjen kanssa ei erityisemmin ohjelmaa tarvitse muutaman tunnin vuoksi kehitellä.
Tytöt touhuavat tosi paljon keskenään ja leikkivät omia leikkejään yhdessä.
Tarjoilut tulevat olemaan Pinjan toiveen mukaisesti, karkkia, popcorneja, sipsejä, jätskiä ja limsaa, että näihin juhliin ei tarvitse kovin käsiään taikinaan upottaa.


Juhlavaksi kotia laitan pienellä koristelulla ja niiden herkkujen esille laittamisella.
Lastenjuhlat ovat aika helppo juttu, siivotakkaan ei perjantaisiivousta ihmeemmin kannata edes ajatella koska joudun juhlien jälkeen luultavasti kuitenkin siivoamaan uudelleen.

Seuraavana päivänä tulevat sitten sukulaiset ja tuttavaperheet.
Tänne leivon yleensä jonkun helpon kakun, Pinja ei tykkää kakusta ollenkaan mutta tykkää puhaltaa kakkukynttilät joten puhallellaan niitä sitten sukulaisille niin kakkukin tulee syötyä.
Muuten keskityn sukulaisten osalta varmasti enemmänkin suolasiin tarjoiluihin, ne ovat aina parhaiten maistuneet ja ovat helppoja tehdä.

Lahjatoiveet Pinjalla ovat vuosien saatossa vähentyneet mutta kasvattaneet kokoaan arvollisesti. 
Suurin toive on pihaan trampoliini johon keräämmekin sukulaisilta lahjarahaa mutta tietenkään trampoliinia ei vielä voi hetkeen pihaan laittaa, tällä hetkellä sille suunitellussa paikassa on vielä varmaan puoli metriä lunta.
Lisäksi Pinja toivoo jotain uutta legosettiä ja Frozen barbia, jälkimmäinen onkin jo jemmassa kun tuli kimppatilauksessa tilattua suoraan Disney storesta tuo nukke.
Korvakorut myös houkuttelevat kovasti ja niistä ollaankin nyt paljon puhuttu, katsotaan sitten synttärien jälkeen uskaltaako Pinja jollain kaupunkireissullamme ne ottaa vai vieläkö odotellaan.

Pientä stressiä toki alkoi tänään pukata kun älysin, että koristeita on pakko katsella viikonlopulla jos meinaan niitä tilata ja kutsukortit on kavereille oltava valmiina maanantaiksi jotta ne ehditään suht hyvissä ajoin vielä antamaan.
Toki kakku tietty vähän tuo päänvaivaa, minulla kun ei ole vielä mitään käryäkään minkälaisen kakun sukulaisille leivon, kovin pitkään en voi kakun parissa kuitenkaan tuhertaa koska siitä pitää Isla taatusti huolen.

Hyviä vinkkejä tarjoiluihin ja ohjelmaan sekä kaveripussukoiden sisältöön otetaan ilolla vastaan!
14

Danefae ja pieni arvonta

Saimme muutamia lastenvaatteita Danefae maahantuojalta testiin.
Merkki oli minulle aivan tuntematon, en ollut siitä koskaan aijemmin kuullut.
Danefae on Tanskalainen brändi joka on perustettu vuonna 2005, merkillä on värikkäitä sekä lapsekkaita kuoseja ja mallistot ovat laajat aina vauvoista leikki-ikäisiin saakka.
Vaatteista löytyy perus sisävaatteiden lisäksi myös sadeasuja sekä teknisiä ulkoiluasuja.
Merkki keskittyy tuotteissaan laatuun sekä eettisyyteen, materiaalit valitaan laadukkaiksi sekä kestäviksi ja niiden valmistusta valvotaan tarkasti.

Suomessa Danefaea jälleenmyy,
Vekaravintti, Kerava
Pieni Ihminen, Helsinki
Ella ja Ebba –verkkokauppa
Tikkunekku –verkkokauppa
Babuum –verkkokauppa
Naperonarikka -verkkokauppa



Me saimme muutamia sisävaatteita merkiltä mutta valitettavasti muutamat niistä olivat meille väärän kokoisia joten teidän onneksi arvon nämä väärän kokoiset vaatteet teidän lukijoiden kesken jospa nämä pääsisivät jollekkin pienelle tytölle jolle koko sopii paremmin.

Kyseessä on pinkki t-paita sekä siihen loistavasti sopivat harmaat legginsit.
Molemmat ovat kokoa 4Y eli senttikooissa vastaavat noin 98/104-kokoa.


Arvontaan pääsee mukaan kommentoimalla mukanaolonsa tähän postaukseen.
Osallistumisaikaa on torstaille 26.3 saakka.

P.S Meidän maailmanmatkaaja palasi eilen kotiin kuten kuvasta voi päätellä. :)


43

Pinja harrastaa

Pinja aloitti viime syksyltä joukkuevoimistelun Jyväskylän naisvoimistelijoilla.
Tätä ennen harrasti lastentanssia mutta ikä alkoi tulla vastaan ja mietimme uutta harrastusta Pinjan kanssa.
Pinja kävi alkukesästä kerran kokeilemassa harjoituksissa voimistelua ja innostui siitä kovasti eikä tämä into ole vielä ainankaan lopahtanut hänellä.

Pinja tykkää kun voimistelussa kehitytään kokoajan ja uusia juttuja harjoitellaan usein, eniten kun tanssissa rupesi Pinjaa tuskastuttamaan liian hidas etenemisvauhti, Pinja kaipasi oikeasti itse tanssin opettelua eikä leikkiä jota lastentanssi pitkälti oli.


Erityisesti nyt kevään aikana on tullut voimisteluun kaikkea uutta ja kiinnostavaa.
Tytöillä oli nyt ensimmäiset "kisat" viikonloppuna, kevyt lasku ja tutustumista joukkuevoimistelun kisailuun.
Kaikki voimistelijat saivat mitallit joten parhaudesta ei tässä kisattu ja tuomaristo laittoi arviot suoraan valmentajille joten tytöt eivät vielä saaneet kuulla mitään kritiikkiä voimistelustaan.
Pääosin kun tämä on vielä aika kevyttä ja leikkimäistä ilman paineita kisailusta jota varmasti tulevaisuudessa sitten ehtii kertymään.


Pinjalla on tosi kiva joukkue, tytöt tulevat tosi hyvin keskenään toimeen ja heillä on hauskaa keskenään esityksiä odotellen ja harjoituksissa.
Tämähän on tietysti tärkeintä, että joukkueessa on hyvä henki, tällä päästään pitkälle ja harrastukseenkin on kiva mennä.

Joukkuevoimistelun harjoitustahti kasvaa aika nopeasti.
Nyt Pinjalla on harjoituksia useimmiten pari kertaa viikossa sekä esiintymiset ja kisat päälle mutta jo syksyllä joukkueita hiukan muokataan kun -09 syntyneetkin tulevat samaan eli joukkueita tulee pakosti enemmän mitä nyt on ja tällöin katsotaan hiukan kuinka usein harjoituksissa halutaan käydä jne. luultavasti ainankin yksi harjoituskerta tulee lisää joka toiselle viikolle.
Onneksi harjoituksiin ei ole aivan mahdoton matka, meiltä nyt kaikkialle on se yli 20km mutta jos treenit olisivat aivan toisella puolella kaupunkia matkaan saisi laittaa kymmenen-viisitoista minuuttia lisää aikaa, nyt hurautellaan parissakymmenessä minuutissa treeneihin eli ei mielestäni mikään aivan mahdoton aika joka menee matkaan suuntaansa.


Tässä(kin) joukkuelajissa vaaditaan jonkin verran vanhemmilta, muutama äiti on "jojoina" meillä jotka hoitelevat kaikkia pukutilauksia tms.
Itse olen taustaillut aikalailla näissä jutuissa koska matkaa kuitenkin on meiltä aina kaupunkiin hiukan enemmän ja kotona odottaa vielä pienempi lapsi joka vaatii iltaisin imetystä.
Mutta silti pakollisia puvun tuunauksia tähän tulee äidille kuin äidille kotiin viemisiksi, minä olen ompelujutuissa aivan peukalo keskellä kämmentä joten muutamat tuskan kyyneleet vuodatettiin jo tätä ampparipukua ommellessa ja tämähän oli vasta kevyttä alkua, varmasti vielä saadaan ommella lisääkin ja vääntää näitä kampauksia.
Meillä on kuitenkin tosi kiva porukka äideissäkin joten apua saa varmasti jos tuntuu, ettei tämä nuttura nyt taivu suuntaan eikä toiseen ja treenien ajan ommellaan pukuja kimpassa ja autetaan toisiamme, suunnaton apu tälläiselle tumpelolle. :)


Nyt tytöt lähtevätkin ensimmäiselle kisamatkalleen Tampereelle pääsiäisen jälkeen, äidit saa toki vielä lähteä mukaan ja toki lähdenkin matkaan mutta kohtahan nämä jo menevät aivan keskenään ja itse saa jäädä kotiin odottamaan kuinka kisoissa on käynyt.


Meillä on oltu sillä linjalla, että yksi harrastus per lapsi ja nyt kun Pinja harrastaa voimistelua niin muita harrastuksia ei ole.
Pinja onkin todella liikunnallinen ja sosiaalinen joten tämä harrastus on tuntunut olevan hänelle oikein nappivalinta, tokihan vielä mielenkiinnon kohde voi muuttua mutta vielä ainankin innostus voimisteluun on aivan yhtä kova kuin elokuussa voimistelun aloittaessa oli.
10

Ihania aurinkoisia päiviä

Viime viikko meni hujahtamalla ohitse, olin kurssilla koko viikon ja lisäksi Pinjalla oli paljon voimistelujuttuja viime viikolla, voimisteluharrastuksesta tulossakin lähipäivinä lisää. :)


Nyt kuitenkin on selvästi kevyempi viikko ja ehdin jälleen koneen ääreen blogiakin päivittämään paremmin.
Viikonloppuna kelit hellivät meitä, aivan mahtavaa auringonpaistetta ja ulkoilukelejä.
Kiersimmekin eilen pitkän lenkin ja tulimme jäitä myöten kotiin, täällä on ainankin vielä edelleen oikein paksut jäät kun öisin on pakkasta kymmenenkin astetta ja hanget kantavat vaikka rattailla mennä.


Välikausivaatteita on kaiveltu kovasti esiin, toki Pinjan osalla hiukan päivän lämpötilanvaihtelut aiheuttavat päänvaivaa, aamulla saattaa hyvinkin olla vielä yhdeksän astetta pakkasta ja iltapäivällä kymmenen astetta plussaa, tänäänkin Pinja lähti vielä toppahaalarissa eskariin vaikka kovasti olisi jo takkia ja housuja halunnut pukea mutta aamulla oli mielestäni vielä aivan liian kylmää pelkille välikausivaatteille.


Yksi huolenaihe on tullut toki lisääntyvästä auringosta johtuen, kissamme on nyt ollut viime keskiviikosta teillä tietämättömillä, pieni pelko alkaa hiipimään onko hän joutunut jonkun pedon ruoaksi kun yleensä ei näin kauaa ole poissa ollut, toivottavasti palaisi vielä kotiin mutta kovasti alan henkisesti valmistautumaan siihen, ettemme enää näe kisua. :(

Mutta nyt vielä siivoilemaan ennen kuin Isla heräilee päikkäreiltään, lisääntynyt auringonvalo tuo myös tämän kamalan pölymäärän näkyville. :)
10

Ekat välikausivaatteet käytössä

Tänään sain pukea Islalle ensimmäisen kerran tälle keväälle välikausivaatetta päälle aamupäivällä ulkoillessamme, iltapäivällä nyt täälläkin on jo ihan selvät välikausivaatekelit mutta aamupäivisin on ollut vielä suht viileää.


Islalle pääsi päälleen Po.pin kuorihaalari irroitettavalla fleecevuorella, haalari tuntuu vielä juuri ja juuri mahtuvan ainankin tuon fleecevuoren kanssa, toivottavasti nyt vielä edes kuukauden tai pari mahtuisi niin sitten ei tarvitsekkaan enää haalaria pukea ja syksylle voi katsella isompaa kokoa.


Kuriksetkin pääsivät päälle tänään, kurahousut hankin Islalle ihan prismasta jotkut halvat yksiväriset koska kulutus ei ole niin kovaaa ja käyttö satunnaista omassa pihassamme niin niihin en viitsinyt panostaa.
Kumppareina on tietysti Crocsit, nämä ovat jo luottokumpparit Pinjalla joten oli selvää, että hankin Islalle myös Crocsin kumpparit ja kovinhan tuo on kumppareistaan tykännyt, sisälläkin näitä on pitänyt sovitella ja kopistella menemään kumpparit jaloissa. :)


Asusteet olivat vielä ainankin aamun kylmässä tuulessa talviversioita, nyt iltapäivällä voisikin jo hyvin ohuempaa pipoa ja hanskoja laittaa mutta aamulla ei vielä uskaltanut.

Vaikka kaupungissa onkin aivan kuivaa ja lumetontakin jo suurimmaksi osaksi niin meillä täällä maalla on vielä reilusti lunta ja tiet sekä piha muistuttaa enemmänkin luistinrataa, ulkoilu jäikin Islan kanssa aika lyhyeksi kun raukka ei meinannut pystyssä pysyä metriäkään ja toki aina piti siellä jäätiköllä tepastella. :)

6

Pitkäikäinen hamonen

Pakko postata teille uudelleen tai enhän ole tämän blogin puolelle tietenkään tästä ikinä postannutkaan mutta saimme keväällä 2013 Hienohelmasta Dollcaken tyllihameen, nyt hame on ollut Pinjalla pari vuotta eikä edelleenkään näytä että olisi jäämässä ihan lähivuosina pieneksi.


Pinja kaivoi tämän prinsessaleikkeihinsä päälleen viikonloppuna ja kylläpäs taas näytti hamonen niin ihanalta pitkästä aikaa, tämä on niin kaunis hame, että on roikkunut meillä esillä naulakossa Pinjan huoneen seinällä.


Hameet ovat kyllä todella pitkäikäisiä ja saattavat mahtua monta vuottakin joten vaikka olisi hiukan arvokkaampi hame niin kyllä nämä vuosien aikana hintansa ovat haukkuneet.
Tämä on ehdottomasti varmaan yksi pitkäikäisimmistä vaatteista Pinjalla, pitääkin laittaa hame taas Pinjalle juhliin pitkästä aikaa päälle vaikka tuskimpa tämä vielä pieneksi muutamassa vuodessakaan jää.


Loppuun vielä sovituskuva hameesta Pinjalla kun Pinja on juuri 5-vuotta täyttänyt, nyt sama hameenkäyttäjä on muutaman viikon päästä 7-vuotta.

8

Juhlamekoissa

Juhlimme eilen tyttöjen pienen serkun nimenantoa ja tätä juhlaa varten tilaamani Pompdeluxin valkeat Indiana dressit pääsivät käyttöön.
Olivat ne niin ihania edelleen päälläkin ja käytössä vaikka toki leikkien temmellyksessä eivät ihan iskussa aina olleet. :)


Mitoitus näissä oli mielestäni aika niukkaa tai ainankin lyhyttä ja itse halusin, että helma mekossa ylettyisi suunnilleen siihen polven korkeudelle.
Pinjalle tilasin 140-koon ja Islalle 92-koon.
Pinjan mekko istuin täydellisesti vyön kanssa mutta pienten mekoista puuttui vyö ja leveyttä meinasi 92-koossa olla Islalle liikaa, testasin Pinjan mekon vyötä tähän ja päädyin, että hankin Islankin mekkoon satiinivyön, tuttavallani sattui olemaankin valmiina satiinikangasta ja hän hurautti Islalle pikaisesti tällä viikolla vyön mekkoon.


Vauva sai ihanan nimen ja juhlat olivat erittäin onnistuneet.
Pinja viihtyi hyvin vauvan seurassa ihaillen ja Isla touhotti menemään milloin missäkin.
Huh, juhlia vilkkaan taaperon kanssa!


Ihanat mekot pääsevät varmaan molemmilla jemmalaatikoihin, Pinjan mekko odottamaan käyttöä Islalle joskus ja Islan mekko muistolaatikkoon.
Mekot olivatkin Pompilla erittäin suosittuja, tämä valkoinen oli näköjään myyty loppuun ekan viikonlopun aikana malliston ilmetyttyä, onneksi tilasin meille nämä valkoiset enkä rosen värisiä vaikka pitkään mietinkin näihen kahden värin välillä.


Niin ja loppuun vielä ihanat Naistenpäivä toivotukset!
Itse olen ollut oikein naistenhommissa tämän aamupäivän, sormet kippuralla ja kieli keskellä suuta ommellut Pinjan voimistelun esiintymisasua, huh. :)
6