Minä äitinä, vastaanko odotuksiani

Minulla on ollut aikaa miettiä jopa itseäni ja olla omien ajatusteni kanssa kävelyllä niin sitä on ehtinyt miettimään kaikenlaista, mietin kävelyllä millaisia odotuksia minulla on aikanaan ollut äitiydestä ja millainen minusta on tullut, millainen äiti oikein olenkaan...

Minulla ei ollut mitään erityisiä odotuksia äitiydestäni, 
ajattelin toki ruusunpunaisesti kaiken olevan helppoa, luonnollista ja rauhallista. Kuvioon kuului toki ihanat kahvihetket lehden parissa vauvan tuhistessa vaunuissaan ulkona ja imetyskin toki sujuu niin, että vauva vaan nappaa rinnasta kiinni ja kaikki sujuu kuin tanssi, no enhän minä varmaan ikinä ensimmäisenä vauvavuonna Pinjan kanssa lukenut rauhassa lehteä siistissä kodissa kahvikuppi kädessäni.

Pinja oli vaativa vauva, ei nukkunut kunnolla öitä eikä päivällä päiväunia, nukkui vain jos vaunut liikkuivat ulkona pieniä pätkiä, yöllä rinnassa kiinni roikkuen. Imetyskään ei mennyt kuin oppikirjoissa, imetys oli todella vaikeaa alkuun ja taistelin imetyksen kanssa kuukausia ennen kuin pystyin sanomaan, että nyt imetys sujuu helpolla.
Väsyneenä, turhautuneena, yksinäisenä ja nuorena tuoreena äitinä olin varmasti kaikkea muuta kuin unelma äiti. Vauva ei nukkunut ja itse en kestänyt yhtään itkua väsyneenä ja olin niin siinä uskossa, että vain minä osaan hoitaa vauvaa hyvin, ei kukaan muu ja kukaan muu vauvaa ei saa hoitaakkaan, mieskään ei osaa, vain minä osaan...

Olen edelleen todella lapseen omistautunut äiti ja erittäin kiinni erityisesti imeväisessä vauvassa, Isla syö vielä rintaa ja nukahtaa edelleen rinnalle joten yötä en ole ollut Islasta erossa vielä enkä tiedä uskallanko vielä lähiaikoina edes sellaisesta haaveilla, en kestä jotenkin yhtään sitä ajatusta, että Isla huutaa "turhaan" kun saan itse sen sekunnissa hiljaiseksi antamalla rintaa illalla. Toisaalta tämän toisen kohdalla minusta on tullut kärsivällisempi, tiedän, että hetki vielä niin taas on omaa aikaa riittämiin ja kotikin pysyy siistimpänä kauemmin, kohta pääsen ilman hermoiluja taas yöksikin eroon lapsista jos vain haluan.


Mutta edelleen se sama äiti siellä takana on mitä Pinjankin kanssa vaikka vuodet ovat tuoneetkin lisää kärsivällisyyttä, pidempiä hermoja ja joustavuutta mutta olen edelleen aika suorittajaäitityyppiä. Tähän katekoriaan menee imetykset ja kestoilu sekä menevä elämäntyyli. Olen luonteeltani sellainen, että kun jotain päätän niin en luovuta, toki ei aina ole mikään hyvä juttu, välillä pitäisi osata luovuttaakkin, tästä esimerkkinä, että tein Islalle itse alkuun aika pitkään soseet kunnes sosemäärät lisääntyi ja uusia makujakin piti saada niin tuntui, etten nyt enää kykene viettämään ison kattilan äärellä pilkkoen ja keittänen joten siirryttiin kaupan purkkeihin ja on vain niiiiin paljon helpompaa.


Vauhdikas ja menevä elämäntyyli taas sopii minulle, kerhot ja tarkka päivärytmi menojen kanssa toimii, itse rentoudun ja saan voimaa arkeen kerhoilla ja muiden äitien tapaamisella, ei tarvitse olla edes mitään erityistä kunhan saan tulla meikittä aamulla kahvipannun ääreen ja juttelemaan juurikin siitä miten meidän "Janipetteri piereskeli koko yön ja mahaa väänti, nukuin ehkä puolituntia, näen kaiken kahtena.." se on sitä parasta vertaistukea, kerhossa kun ei tarvitse olla ainankaan minulle mitään ohjelmaa, kuuma pannu(ISO) kahvia ja muut äidit ovat se kerhojen suola.
En olisi koskaan, pienissä ajatuksissanikaan ajatellut, että minusta tulee sellainen äiti joka istuu niissä kerhoissa puhuen pinnallisia puoliunessa mutta niin vain ne muodostuivatkin jo tärkeimmiksi viikon kohokohdiksi Pinjan kotiäitiaikana.

Lisäksi olen oppinut sen, ettei kukaan minua kotoa tule mihinkään hakemaan, erityisesti se pätee nyt täällä maalla asuessa, eihän täällä liiku edes ketään sykysyllä kun kaikki ovat sisätiloissa vaan ihan itse pitää tuputtaa itseään ihan kaikkialle, että olen saanut sisältöä meidän arkeen tänne korpeen. Täälläkin on niitä kotiäitejä mutta ne pitää kaivella koloistaan ja tutustuminen on vähän vaikeampaa kun ei ole yhteistä kerhoa kulman takana. Tähän on muuten muutaman viikon päästä tulossa muutos, lähden vetämään kerhoa yhden naapurin kotiäidin kanssa myös tänne korven keskelle, kerho onkin ollut nyt muutaman vuoden tauolla mutta kohta se taas aukeaa, juuri palaveerasimme illalla, ai että meillä oli muuten hauskaa. :)


En usko, että olen vieläkään mikään täydellinen äiti, edelleen lyhythermoinen, äänekäs, temperamenttinen räpätäti mutta lapsilleni ihan paras maailmassa, käytän heihin aikaani, kuuntelen, juttelen, touhuan, kasvatan(äänekkäästi) ja yritän parhaani, olla edes se keskinkertainen suht hyvä äiti, täydellinen tuskin tarvitsee ollakkaan. :)

3 kommenttia

  1. Tosi paljon samoja piirteitä tunnistan itessäni! Suorittajaksi voisi muakin luonnehtia, mutta en nää sitä lainkaan negatiivisena piirteenä, ite kun saan siitä energiaa ja kestän arjen pyörittämistä huomattavasti helpommin sillä että saan tehdä asiat omalla tavallani eli usein aika perfektionistin asenteella. Vähän aikaa sitten oli mediassa puhetta siitä kuinka nykyäidit uppoaa äitiyden mustaan kuoppaan ja se nähtiin hyvinkin negatiivisena. Varmasti se onkin jos se uuvuttaa äitiä itseään, mutta pitäisi myös muistaa että on ihmisiä ja luonteita joille on tyypillistä suorittaa, ilman että se vie energiaa. Mulle paljon pahempi olisi maata sohvalla, syöttää lapselle pilttiä ja viedä vauvaa hoitoon joka toinen päivä - ihan vaan siksi että äitillä olis omaa aikaa.

    VastaaPoista
  2. ihania kuvia, teillä on kyllä mahtava kuvausmiljöö!
    Ja täällä kans samankuuloinen "suorittajaäiti", imetys ja tietynlainen äitilapsi- suhde on mulle älyttömän tärkeää.. Ja siis todellakin hipsuissa tuo suorittajaäiti, koska en koe sitä sanan varsinaisessa merkityksessä olevani (ja tuskin sinäkään) vaan enemminkin siinä merkityksessä, että vauva ja vauvan tarpeen on mulle todella tärkeitä. Juurikin vauvaan oon aika kii ja haluankin olla. Isompi tais yökyläillä ekan kerran mummolassa 1v6kk iässä ja todella hyvin meni. Tuskin ihan vielö sillon onnistuisi myös pikkuveljen kanssa, koska hän on huomattavasti herkempi vielä eikä ole luonut samanlaista kiintymyssuhdetta isovanhempiin vielä kuin siskonsa samanikäisenä...

    VastaaPoista
  3. Heippa! Täälä olisi tämmöinen tutkimus, johon kannattaa käydä vastailemassa, vie noin 10-15 minuuttia :) Suunnattu kaikille 3-12-vuotiaiden lasten vanhemmille :) Kyselyä saa jakaa :)
    https://my.surveypal.com/Mit%C3%A4%20vanhempi%20haluaa%20lapsen%20liikuntaharrastukselta

    VastaaPoista