Jokakesäinen luontopolkureitti heitetty

Olemme lähes joka kesä kiertäneet jonkun lenkin lähialueen luontopoluilla 
ja niitä riittääkin alle tunnin ajomatkan päässä ihan mukavasti,
 nyt päädyttiin ihan lähimmälle luontopolulle, 
se mikä lähinnä on jää yleensä käymättä
 joten nyt on sekin hoidettu päiväjärjestyksestä.
Menimme läheiselle Nyrölän luontopolulle, 
meiltä kun sinne oli vartin ajomatka hiekkateitä pitkin 
ja kotipihasta varmaan hyvä jos 13km tuli siihen 
mutta käymättä on jäänyt, no eipä ole enää!


Lähdettiin aamupäivästä kun Isla nukkui luvattoman pitkään aamulla 
niin myöskin arvelin päiväunien venyvän tänään.
 Saimme aamupäivällä samoilla aika rauhassa, 
ihan muutama muu vain oli liikenteessä, 
tämä tosin muuttui puolen päivän jälkeen,
takaisin autolle mentyämme koko parkkialue oli aivan täysi,
 joten muutama muukin oli lähtenyt liikenteeseen kauniina kesäpäivänä.
Reitti oli vajaa 4km ja puolessa välissä reittiä oli mukava pikku saari
 jonne pääsi itse vedettävällä pikku lossilla.
 Saaressa oli isomman puoleinen laavu ja uimapaikkakin,
 me viihdyimmekin tuolla jonkin aikaa eväitä syöden.


Itse luontopolku ei mikään kummoinen ollut, 
aika perinteinen luontopolku, osin jopa aika tylsäkin,
 perus metsineen mutta tuo lossiajelu
 ja saari olivat selvästi koko luontopolun kohokohdat 
jotka tekivät siitä vähän erilaisen ja toivat reittiin jotain erityistä.


Islaa kannettiin vuoron perään Tulassa,
 minä menomatkan ja mies takaisintulomatkan
 ja tosi hyvin viihtyikin kannettava, jopa ensimmäistä kertaa ikinä, 
Isla nukahti reppuun takaisin tultaessa. 
Toki silläkin saattoi olla vaikutusta uneen pääsyssä, 
että mies kantoi enkä minä maidon hajuineni.


Pinjahan tuolla oli aivan liekeissä! Pinja jaksaa kyllä kiertää luontopolkuja,
 tuo vajaa 4km ei tuntunut missään Pinjalla
 ja pääosin Pinjasta näkyi pelkkä selkä ja neiti viiletti kaukana edessä juosten.
 Ei kyllä itsestäni olisi moiseen ollut. :)


Paikka kyllä oli itsessään ihan kaunis ja mukava, 
oikein sopiva tälläisille alle kouluikäisille lapsille, suht helppokulkuista maastoa 
ja reittikään ei ollut mahdottoman pitkä.
Laavulla oli nuoripari ollut yötä telttoineen ja sainkin tuosta ajatuksen, 
että Pinjan kanssa muutaman vuoden päästä 
olisi kyllä aika jännää mennä tuonne telttailemaan yöksi.

6 kommenttia

  1. Kivalta kuulostaa! Kyllä mekin tonne vielä jonain päivänä hurautetaan, ja varmana grillaus on se koko jutun kohokohta meilläkin. Viime reissullakin Minea olis alkanut syömään eväitä ennen kun oltiin edes autosta noustu, äitin tyttö :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen hurauttamaan, varmasti on mieluisa kokemus, seuraavan kerran meidän pitää ottaa grillimakkarat mukaan, nyt oli niin lyhyt reissu etten kovin kummosia eväitä ottanut matkaan. Kyllä rupesi minullakin parin mäen jälkeen jo eväät häämöttämään mielessä, maistui paljon paremmalle tuolla luonnon helmassa kuin kotosalla. :)

      Poista
  2. Kivan näköinen reitti! Ja Islalla tosi hyvänoloinen hallehattu, minkä merkkinen se on? Kaipaisin yhtä suojaavaa 1-vuotiaalle. :)

    -Elina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on Polarn O Pyretin hellehattu, niitä oli muistaakseni kahta eri mallia ja toinen oli tämä leveämpi lierisempi, on ollut kyllä todella hyvä hellehattu, muita hattuja emme olekkaan helteisillä keleillä Islalla käyttäneetkään kuin tätä kun hatun kanssa ei tarvitse erikseen aurinkolaseja laittaa ollenkaan. :)

      Poista
  3. Kivoja kuvia, ihana retkipäivä teillä on ollut. Ja kiitos vinkistä, taidamme mekin käydä tuolla joku päivä retkeilemässä! :) Lapset on hirmu kivaa retkiseuraa, eipä niiltä yleensä kyllä kuule valituksia, että metsässä on tylsää ;)

    VastaaPoista