Pikaiset kuulumiset

Blogi on edelleen vain yhtä kuollut, 
harmittaa ihan suunnattomasti etten ehdi päivittämään blogia. 
Saattaa olla monta päivääkin, etten ehdi käymään koneella ollenkaan. 
Islalla on nyt vaihe, ettei pitkiä unia 
tai kunnon päiväunia muutenkaan viitsitä nukkua
 ja Islan uniaika tuntuu uppoavan täysin kotihommiin,
 ruoan laittoon, pyykkihuoltoon ja siivoukseen
 ja jos joskus on ylimääräistä aikaa ja keli on hyvä
 niin pihalla odottelee loputon savootta hommia.


 Pinja täytti perjantaina 6-vuotta, emme tuolloin juhlineet 
muuta kuin muutaman paketin voimin 
koska Pinjalla oli tuolloin päiväkotipäiväkin.
 Lauantaina meille tuli kaverit juhlimaan, 
lapsia oli yhteensä yhdeksän ja kyllähän tuosta määrästä lähti
 aikamoinen melske ja mekkala, 
onneksi on tämä yläkerta niin saivat touhuta yläkerrassa suurimmaksi osaksi. 
Ohjattuakin toimintaa meillä oli vähän 
ja kattausta laitettu jne. 
mutta enhän minä ehtinyt niitä missään välissä kuvaamaan.

Olkkarin kaaosta kavereiden jäljiltä.

Lauantai iltana leivoin vielä jämäkakun ja siivosin lasten jäljet.
 Sunnuntaina tuli sukulaiset ja tuttavat, 
taas oli talo täynnä, aikuisiakin oli varmaan ainankin se kymmenen.
 Tarjottavat hupenivat ja Pinja sai todella hyviä ja mukavia lahjoja. 
Tykkäsi kovasti! 
Nyt on paljon Littlest pet shopeja, legoja ja askartelujuttuja. :)

Eilen minulla soi 6.30 kello
 ja starttasimme Islan kanssa aamujunalla tampereelle vauvatapaamiseen. 
Meitä olikin tapaamisessa todella monta äitiä vauvoineen, 
osan olin aikaisemmin jo nähnyt 
ja osan taas näin nyt ihan ensimmäistä kertaa livenä.
 Reissu oli todella kiva ja kelikin helli meitä tampereella 
sekä vähän ehdin tehdä joitain ostoksiakin. 
Mutta olin kyllä totaalisen uupunut eilen illalla 
ja tänään meillä nukkuikin koko porukka yli kahdeksaan
 jolloin herättiin siihen, että joku koputtaa ovella.
 Lähettifirman setä toi pakettia, olin varmaan näky
 kun menin peittoon kääriytyneenä sen kuittaamaan. :)
 Paketin sisällöstä sitten lisää myöhemmin. :) 

 Mutta nyt olen saanut vastattua sähköposteihin
 ja päivitettyä jopa blogiakin niin nyt Isla alkaa hermostua
 jo toden teolla joten palaan toivottavasti hiukan tiuhempaan tahtiin blogin pariin,
 tosin mitään en uskalla luvata. :)

2 kommenttia

  1. Kivoja kuulumisia ja onnea Pinjalle! Ja islakin kasvanut kovasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Isla on jo iso neiti, kasvaa niin kohinalla, että äitiä ihan hirvittää. :)

      Poista