Hiukan kevääseen

Eilen soviteltiin Islan nukkuessa Pinjan kanssa joitakin kevätvaatteita 
tai Pinja pelleili ja äiti yritti ottaa sovituskuvia. :)

Pinjalle mahtuu pääosin kaikki viime keväältäkin,
 jotain laitoin eteenpäinkin mutta suurin osa on säästetty.
 Kevättä odottaa viime keväältä Po.pin fleecevuorellinen kuorihaalari 
jota Pinja haluaa vielä käyttää sekä Po.pin kuoritakki
 ja muutamat kuorihousut jotka ehkä ovat jo parhaat päivänsä nähneet. :) 
Lisäksi asusteita on yksi kassillinen, 
Pinja ei haluaisi millään luopua hatuistaan
 joten niitä on todella paljon ja hanskojakin löytyy aika kasa, 
tosin niistä saattaa osa olla jo pieniä.

Tarvetta oli uudelle windfleecelle ja kuorihousuille.
Pinja valikoi itse uuden windfleecetakin (128cm) ja valinta oli yllättävä, 
mustapohjainen robottikuosinen takki joka tilattiin alesta joulun jälkeen. 


Pinja valikoi myös uudet kuorihousut (128cm) ja pipon itselleen 
kun päästiin käymään ihan liikkeessäkin, 
valintana jälleen musta ja turkoosi pipo.
Suurta ihastusta herätti pipon P-kirjain,
 Pinja ihmetteli miten ne voikaan tietää millä kirjaimellä hänen nimensä alkaa, 
nyt on kuulema sitten ihan nimikkopipo kevääksi. :)



Jemmoista löytyi siistimmäksi setiksi 
Mini A Turen vaaleanpunainen takki sekä siihen merkin beiget housut, 
molemmat ovat kokoa 128. 
Me&I:n kisupipo istuu tähän hempeään settiin täydellisesti. 
Islalle oli samansävyinen merkin anorakki sekä myöskin tuo sama kisupipo, 
joten nämä on meidän samistelusetit siistimpiin tilaisuuksiin.


Lisäksi löytyy jo aikaisemminkin nähty 
Molo Kidsin takki johon lähdettiin 
noita mustia Po.pin kuorihousuja hakemaankin.

Kengät meiltä uupuu aivan kokonaan.
Jouduin laittamaan eteenpäin Pinjan hopeiset Petit by Sofie Schnoorin lenkkarit
 ja Pinja oli kovin pettynyt siitä 
ja lupasin hänelle hankkia uudet hopeiset lenkkarit 
mutta tämäpä ei taidakkaan olla niin yksinkertaista,
 Pinjalla kun kengänkoko on jo 33-34 kokoa,
 riippuen sisäpohjamitoista 
niin kenkiäpä ei noin vain meinaa mistään löytyäkkään.
 Monilla merkeillä näissä kooissa vaihtuu värit juuri tylsiin tummiin 
jo kouluikäisille suunnattuihin kenkiin.
Goretex lenkkaritkin pitää jälleen hankkia
 mutta niitä näyttäisi löytyvän vielä suuremmissakin kooissa Vikingiltä,
 niillä ei ole edes niin väliä miltä näyttävät 
kun ovat rymykäytössä pihaleikeissä ja päiväkodissa.
 Tennaritkin Pinjalla on ennen ollut kaupunkikäytössä kuvilla keleillä,
 niitä onneksi löytyy isommissakin kooissa helposti.

Lisäksi katselimme Ticketiltä tuota uutta kukkatakkia,
 tuossa kun malli on aivan loistava 
ja toimii hyvin siistimmässä käytössäkin kuin ihan päiväkodissakin möyriessä.
Meillä on Pinjan kanssa vain hiukan näkemyseroja takista,
 Pinja haluaisi tuon kokonaan musta-harmaan takin 
ja minä taas sen jossa on vähän pinkkiäkin,
 tuo musta-harmaa näyttää juuri niin ankealle kuin onkin, 
aivan kun värit olisi vain poistettu siitä jollain kuvankäsittelyohjelmalla,
 hiukan väriä takissa tekee siitä paljon keväisemmän.

20

Suuren suuri Pompdelux tilaus

Kävin maanantai iltana ystävälläni Pompdelux kutsuilla 
kun en nyt tälle kaudelle jaksanut itse pitää kutsuja, syksyllä sitten taas. :)

Tilaus paisui aika suureksi. 
Olin kahdestaan Islan kanssa kutsuilla
 joten olin jo aijemmin tehnyt Pinjalta tiedustelua mitä hän haluaisi.
Toiveena olikin vähän isompien tyttöjen juttuja,
 farkkuja ja farkkushorseja joita voisi pitää legginsien ja sukkisten kanssa.
Onneksi olen käynyt nyt Pinjan vaatekaappia läpi 
ja tosi paljon vanhoja vaatteita on lähtenyt pois niin uusille on tilaakin.


Pinja sai myös uuden tyllihameen kaappiinsa 
kun kamala äiti oli myynyt kaksi hänen tyllihamettaan pois.
Synttärimekkokin löytyi, 
Groningen Dress saa toimittaa mustana sen virkaa
 sekä tytöille piti saada jotain samista,
 ihastuin tuohon Badalona Dressiin
 mutta Pinjalla on nyt taas täysin vaaleanpunaisen vastainen vaihe 
joten Pinja kelpuutti tuon mekon valkoisena
 ja koska halusin kesäksi tytöille samikset
 niin hankin Islalle 86cm Badalona tunikan,
 mallailin sitä jo 92cm esittelykappaleena Islan päälle
ja mekkona menisi täydellisesti bodyn kanssa 
joten otin kokoa pienemmän vielä niin istuu vähän paremminkin 
ja helma ei ole niin pitkä. :)


Sain vielä kutsun tänne lähistölle toisiin
 Pompdelux kutsuihin maaliskuun lopulle joten voi olla, 
että jotain enemmän kesävaatetta tulee pian sieltäkin hankittua.

Onko muilla paisuneet Pompdelux -kutsujen tilauset? :)
14

Crocsin kevät/kesää -14

Crocsit ovat meidän luottokenkiä lähes ympäri vuoden 
mutta erityisesti kesäisin.
 Ensin ihastui Pinja omiin Crocseihinsa eikä muita kesällä pitänytkään
 ja sitten tilasin minäkin yhden Crocsit alesta itselleni 
ja ihastuin yhtä kovasti niihin. 


Kokosin hiukan omia Crocsin uutuus suosikkejani tähän postaukseen.

Uutuutena kevään mallistossa on tuollainen uudenlainen Stretch pohja, 
näyttää kyllä todella mukaville jaloissa. 
Tälläiset olisi pitänyt olla minulla kun pyöräilin töihin.


Uutuutena on myös tullut nuo lyhytvartiset aikuisten kumpparit,
 nämä on tarkoitettu enemmän kaupunkioloihin.
 Itselläni on nuo pitkävartiset kumpparit mustina
 ja kovalla käytöllä minulla ovatkin.


Pinjalle katsoin kenkiä sillä silmällä mitä kesäksi voisi Pinjalle hankkia.
Pinjalla on ikäisekseen vaan todella suuri jalka,
 Crocsejen sandaaleissakin saa olla jo koko 33-34 
joten Pinjan pettymykseksi jouduimmi hylkäämään todella monet sandaalit. 
Pinja itse olisi ihastunut noihin Keeley ballerinoihin
 mutta koothan niissä ei Pinjan jalkaan riittänyt. :(
Onneksi noissa perusmallisissa perhoskuviollisissa Crocseissa
 riittää koot suurempaankin jalkaan ja noissa kivana lisänä olisin, 
että ne vilkkuvat kävellessä. 
Näistä varmasti pieni tyttö tykkää!


Handle It kumpparit lapsille ovatkin jo kestosuosikkeja, 
meilläkin tälläiset on Pinjalla ja pitääkin sovitella 
mahtuuko ne vielä Pinjan jalkaan 
koska nuo uuden väriset violetit kumpparit ovat todella kauniit sävyltään.


Postaus on toteutettu yhteistyössä Crocsin kanssa.

4

Ihania pilviä!

Eilen haettiin tutteja BabyStylesta 
ja tuli vähän kalliiksi pelkkä tutinhakureissu
 kun näin nämä ihanat Färk & Formin pilvikuosiset vaatteet 
ja sisustustekstiilit mitä liikeeseen oli tullut. 
Nämä vaatteet olivat aivan ihania, iski aivan kamala valinnanvaikeus
 minkä värisiä pilviä oikein valitsenkaan kun kaikki värit olivat niin upeita. 

Nyt myös tuli hankittua se toinen vaunuverho 
kun ollaan siirrelty nykyistä Kurtis -vaunuverhoa aina kaukalosta vaunuihin
 mutta nyt Kurtis -verho pääsi pelkästään kaukaloon
 ja tämä uusi pilviverho tuli vaunuihin, 
istui paremmin vaunuihin 
ja Kurtis -verho istui hyvin kaukaloon vähäisten renkaidensa vuoksi.


En ole ennen huomannutkaan, 
että Färk&Form tekee myös vaatteita 
mutta aivan ihaniahan nämä onkin! 
Tosin housut ovat vähän naftia mitoitusta 
kun ovat 74cm mutta ovat NameIt:n 68cm housujen 
kanssa aivan saman kokoiset.


Nähtiin myös Pinjan kanssa tänään Pompin uusi mallisto 
tyttöjen osalta livenä Kultahipun Evelinan kotona 
ja mallisto on aivan ihana, pääsin vähän tiedustelemaan
 Pinjaltakin toiveita vaatteista 
kun maanantaina olisi minun tarkoitus mennä kutsuille tekemään tilaus
 ja Pinja menee silloin mummolaan
 joten Pinja ei ole makutuomarina mukana.

8

Nostalginen pikku retki

Tänään teimme hetken mielijohteesta mukavan pikku retken, 
erityisesti Pinjan mieleisen.
 Kävimme tänään kera karkkien ja kahvipaketin Pinjan vanhalla päiväkodilla 
ja menimme sinne vielä läheisen lastentarvikeliikkeen kautta kävellen, 
joten pääsimme pikku matkan kävelemään tuttuja, vanhoja reittejä.


Pinja on sopeutunut uuteen päiväkotiin oikein hyvin 
mutta sopeutuminen ja hyvien kaverien saaminen kesti jonkin aikaa
 kun kaksi päivää viikossa kerrallaan 5h on aika vähäninen aika 
varsinkin aika ujosti uusiin kavereihin lähestyvälle lapselle.
 Kovasti Pinja onkin aika puhunut käymisestä vanhalla päiväkodilla 
ja oli ihanaa kun vanhat kaverit vielä muistivat Pinjan hyvin.


 Itselleni kieltämättä reissu oli erittäin tunnerikas 
ja pala kyllä nousi kurkkuun tuttua siltaa kävellessä 
vanhan kodin näkyessä sieltä talojen takaa. 
Ehdimme tuolla asumaan kuitenkin niin pitkään, 
että alueesta ja kodista tuli rakkaita ja niihin kiintyi kovasti, 
kaikki pienet jutut ovat jääneet jo hyvin mieleen. 
Pinjallahan on suurin osa omista muistoistaan juuri tuosta kodistamme 
ja itselleni tuosta kodistamme muutto oli varmaan kaikkein tunteikkaimpia.


Uudessakin on ihanaa asua ja varmasti ajan kanssa 
tämäkin koti tulee yhtä rakkaaksi mutta kotiutuminen yhtä kiinteästi kotiin
 vie aina aikaa ja varmasti vuosiakin. 
Ollaan viihdytty täälläkin oikein mukavasti, 
kerhoissa ollaan ahkerasti käyty ja saatu paljon uusia tuttavuuksia 
ja Pinjalle on tullut hyviä ystäviä päiväkodista ja lähistöltä.


Mutta onhan meillä muutos ollut suuri, 
kilometrin päästä kaupungin keskustasta kerrostaloasunnosta muutto
 noin 30km päähän kaupungin keskustasta paikkaan 
jossa tiet ovat kaikki hiekkateitä ja ilman katuvaloja.
 Ensimmäisinä öinä minun oli todella haasteellista saada unen päästä kiinni
 kun täältä puuttui se tasainen moottoritien jylinä vierestä
 ja yhtään hälytysajoneuvon ääntä ei ole kuulunut.


Päiväkotiinkin meiltä on yli kolme kilometriä 
kun ennen oli kolmesataa metriä. 
Mutta pidemmässä päiväkotimatkassa on puolensa, 
ennen eskariin olisi pitänyt kävellä aina 
mutta nyt kyyti tulee hakemaan kotipihasta eskarin koittaessa.


Retkestä riittää varmasti paljon muisteltavaa 
ja onneksi ollaan näinkin lähellä vanhaakin päiväkotia
 niin voi ikävän yllättäessä tehdä yllätysvisiitin vanhallekkin päiväkodille. 
Suunniteltiin jo kevään koittaessa ja pihan kuivuessa, 
että mennään sitten ulkoilemaan jonain päivänä pihaan ulkoiluaikaan.
1

Mitä 6-vuotias toivoo synttärilahjaksi?

Kuten huomaatte, Isla on ruvennut nukkumaan pitkiä unia jälleen 
joten blogipostauksia tulee hyvään tahtiin... :)

Pinjalla on reilu kuukauden päästä 6-vuotis syntymäpäivät
 ja kovasti häneltä on koitettu tiedustella lahjatoiveita.
Pinjahan toivoo pihaan trampoliinia ja keinuja.
 Keinut on jo naapuritalosta varattu
 ja ne tulee sitten kunhan kevät tulee ja saadaan keinut kaivettua pihasta. 
Trampoliini saa odotella kaupassa sinne saakka
 kunnes kelit vain sallii tuohon pihaan laittaa mitään 
ja ihan ensi kuussa tuskin saadaan vielä trampoliineja pihaan tai keinujakaan.

Muut toiveet onkin olleet aika kiven takana
 ja niitä olen koittanut Pinjalta aina silloin tällöin tiedustella 
ja nyt olen aika hyvin saanutkin selville jo mitä tuo toivookaan. :)

Pinjan suosikkeja tuntuu nyt olevan Littlest Pet Shopit ja My Little Ponit. 
Ensimmäisiä Pinjalla ei ole vielä yhtään, 
kavereilla kyllä näyttää näitä olevan jonkin verran.
 Poneista Pinja haluaisi niitä pikkuponeja ja niiden tarvikkeita.
Legot toimivat myös aina, tosin niitä onkin
 jo aika kasa ja kokoamisen jälkeen ovat hukkuneet legolaatikkoon.


Äidin kauhuksi Pinja on ihastunut näihin Monster High nukkeihin. 
Omasta mielestäni nämä ovat aivan kamalan näköisiä
 mutta Pinjan mielestä ihania...

Elokuvapuolelta toiveina on noita Disneyn elokuvia, 
Pieni Merenneito on kyllä pakko saada sekä Pocahontaskin,
 nämä olivat äidinkin suosikkeja 
ja kelpaisivat minunkin katseltavaksi Pinjan kanssa. :)
Pinja on myös ihastunut kuuntelemaan musiikkia huoneessaan 
mutta lastenmusiikkia meillä on kovin vähän. 
Sitä toki pitää lainata seuraavalla kirjastoreissulla kirjastostakin 
mutta jotain voisi olla kotonakin hyllyssä.

Minä haluaisin sen keinun Pinjalle huoneeseensa keskelle. 
Olen ihastunut tuohon Lillagungan keinuun,
 se näyttää kestävältä ja kivalta säätöratkaisuineen 
ja näyttää hyvältä sisätiloissakin mutta voi kamala sen hintaa...
 Lähes 150 euroa laudanpalasta naruineen 
menee hiukan yli omankin kipurajan. :(

Suurin osa kuvista napsittu Lekmeriltä (*sis. mainoslinkin).  
Tein sinne pikku lahjatilauksen yhdestä ihanankamalasta 
Monster High nukesta ja Littlest Pet Shopeista
 kun tänään sai vielä puolille öin saakka koodilla love 
15% alennusta kaikista muista paitsi Legon tuotteista 
eli aletuotteistakin sai tuolla koodilla lisäalen 
joten enää ei nuo Monster High nuketkaan ollut ihan hirvittävän hintaisia.
15

Nosh Organics SS14

Noshin kevään uutuuksia on tullut jälleenmyyjille 
sekä Noshin omaan verkkokauppaansa. 
Minun piti tietysti mennä nämä katsastamaan, 
meillä kun tykätään kovasti Noshista.

Kivoja juttujahan tuolta mallistosta löytyi,
 tykkään tosi paljon tuosta pinkin 
ja vihreän yhdistelmästä niin Pinjalla että Islallakin
 ja näissä on niitä samiksia joita rakastan hankkia molemmille tytöille. :)


 Näistä noita pinkkejä palloja on varmaan 
pakko hankkia edes bodyn muodossa, 
Noshin bodyt ovat tosi loistavia kestovaipalle
 kun haaraa saa hiukan pidennettyä tuplanepeillä.






Näissä ihastuin tuohon kameramekkoon 
ja noihin pinkkeihin housuihin. :)

Lisäksi on näitä ihania valaita,
 tuo mekko kuuluu näissäkin aikalailla sinne pakko saada listalle.
Nyt on vaan meandit ja kohta uudet Pompitkin tulossa 
niin parempi jättää näitä sinne aleosastolle. :)

Mitäs piditte, 
löytyikö mitään pakko saada juttuja?
6

Isla pikkuinen 4kk

Isla tulee sunnuntaina jo 4 kuukautta.
 Teen tämän postauksen jo valmiiksi 
kun en kuitenkaan ehdi palata blogin pariin
 tai ainankin näin vahvasti uskoisin. :)

Aika menee aivan uskomatonta vauhtia. 
Tuntui, että vastahan Isla syntyi ja Pinjankin synttäreihin oli vielä ikuisuus aikaa 
ja nyt Pinja tulee jo puolentoista kuukauden päästä kuusi vuotta.


Isla on edelleen pääosin hyväntuulinen ilopilleri 
joka ei vierasta vielä ketään, 
kaikille vaan väläyttelee leveitä hymyjään.
Päivällä Isla nukkuu edelleen aika vaihtelevasti,
 pientä parannusta parempaan on tullut. 
Nukkuu nimittäin nyt aamupäivän uniaan
ja tässä rytmissä on oltu nyt jo kolme päivää.
Eli herää aamulla kahdeksalta tai vähän ennen, 
ekat unet kymmenen-yhdentoista välillä tunnin pätkä,
 joskus vähemmän ja toinen tunnin ehkä puolentoistakin tunnin pätkä 
on kahden-kolmen maissa ja viimeinen tunnin pätkä 
on illalla viiden-kuuden välillä. 
Ennen Isla killitti hereillä vaikka kuinka myöhään illalla 
mutta nyt on ollut jo monena iltana täysin sikeässä unessa kymmenen aikaan,
 niin sikeässä siis, että itse voin hänet siirtää jo sänkyymme nukkumaan sylistä ilman, 
että havahtuu hereille. 
Yöllä herää syömään yhden-kahden välillä sekä viiden-kuuden välillä, 
tässä välillä saatan tosin ekalla syötöllä itsekkin nukahtaa 
ja tuolloin Isla nukkuu suunnilleen tissi suussa tuon välin.


 Isla syö nykyään tuttia!!
Sain kuin sainkin hänet opetettua tutille 
 ja tutti on ollut kyllä helpotus varsinkin näihin päiväuniin 
kun ei havahdu imun tarpeeseen niin herkästi.


Isla rakastaa yli kaiken Pinjan touhuja ja niitä tykkääkin seurailla pitkään 
jos vain Pinja viitsii ilveillä ja leikittää Islaa. 
Toivottavasti tästä kaksikosta tulee yhtä rakas kaksikko
 vanhemmitenkin kuin mitä nyt ovat, 
Pinjasta vauva on ihana ja söpöin vauva mitä onkaan
 ja pääosin tykkää kovasti touhuta Islan kanssa.


Isla kasvaa hyvin edelleen täysimetyksellä
 joten emme kiirehdi soseiden tai sormiruoan kanssa. 
Näiden aloittamista meinasin venytellä sinne lähemmäs puolen vuoden ikään.

Uusimmat mitat olivatkin,
 6765g (3kk: 6055g) 63cm (3kk 59,5cm) ja 41,4cm (3kk: 40,1cm)


13

Lisäkädet kiitos!

Blogi on joutunut kokemaan riittämättömyyttäni, 
aikaa kuvailuun tai blogikirjoitusten tekoon ei tunnu millään riittävän, 
asiaa kyllä olisi ja onhan noita kuviakin tullut otettua 
joskus minulla saattaa olla hyvä postausaihe 
ja kuvatkin siihen mutta tarpeeksi kauan 
kun kuvat roikkuvat muokkaamattomina
 ja teksti tekemättömänä voikin koko aiheen jo ohittaa...

Mutta onneksi blogi ei ole koko elämä
 vaikkakin mukava harrastus tosin on
 ja harrastuksen pariin olisi kiva toisinaan aina päästä. :)


Vapaahetket kun saan Islan nukkumaan 
tai Isla viihtyy Pinjan touhuja katsellen menee pyykkihuoltoon, 
ruoanlaittoon tai siivoamiseen, jälkimmäinen tuskin olisi mikään akuutti 
mutta minä viihdyn vain niin paljon paremmin 
kun koti on suht siistinä ja pyykkikori tyhjänä.


Isla nukkuu öisin oikein hyvin tai varmasti on paremminkin nukkuvia vauvoja
 mutta minulle pari kertaa herääminen on oikein hyvin 
mutta eriasia on sitten päivät... 
Huoh, tämä päiväkin on taas ollut lähestulkoot nukuttamista täynnä, 
päivän unia ei saa mitenkään rytmiinsä kun nukutuksiin voi mennä tuntejakin. 
Välillä nukuttelen rinnalle ja välillä työnnän ulkona vaunuissa. 
Nukuttamiseen menee pääsääntöisesti yleensä se tunti ennen kuin voi sanoa,
 että nyt se on sikeässä unessa ja uskaltaa jälleen liikkua kotona
 ja sitten kun Islan saa sinne sikeään uneen niin unet kestävät onneksi monta tuntia.

Tänään luovutin nukuttamisen suhteen 
kun olin jälleen sen pari tuntia nukutellut.
Päätin myös tänään ruveta aktiivisemmin tarjoamaan Islalle jälleen tuttia 
ja kuinka ollakkan nyt alun taisteluiden jälkeen tutti onkin nyt illalla kelvannut.
 Toivottavasti Isla nyt yhdistäisi tutin lohdukkeeksi 
ja nukkumiseen niin en olisi itse niin huvituttina.


Arjessa onneksi auttaa jaksamaan ainankin minua kaikki aktiviteetti ja ystävät.
 Olemme aika aktiivisia perhekerhoissa kävijöitä, 
nyt viimein kuin sain aikaa sen verran, 
että raivasin tilaa perhekerhoille 
ja nyt niihin innokkaasti olemme kyllä menossakin.
 On todella piristävää jutella muiden äitien kanssa kahvikupposen ääressä
 arkisista asioista ja kuulla usein, 
että monella muullakin on ihan samanlaisia uhmakohtauksia 
ja valvomisia kuin meilläkin. :)
 Minä vähän niinkuin ehdin jo lupautumaan vetämään tähän
 meidän kylällekkin perhekahvilaa
 kun entinen vetäjä on palannut työelämään 
eikä tässä nyt valitettavasti perhekahvilaa ole.


 Tänään kävimme testaamassa järven jäälle kolattua pikku luistinrataa lähellämme
 ja hyvinhän tuo tuntui Pinjalle kelpaavan 
vaikka vähän olikin alkanut jo vettä tulemaan jään pintaan. 
Todella harmi jos lumet nyt sulavat pois ja talviurheilut jäävät, 
Pinja viihtyy niin hyvin pihassa hiihdellen 
ja lumijuttuja tehden sekä tykkää luistella todella paljon. 


En uskalla luvata milloin tässä taas kunnolla ehtii blogin pariin palaamaan,
 toivottavasti kuitenkin pian. :)
4