Crocsit talvihangille

Oma talven kenkävarustus on uusiutunut kokonaan Crocseista. 
Minulla on ollut pitkään käytössä keväällä ja kesällä Crocsit 
ja ne ovat vaan olleet suosikkikenkiäni kevyen materiaalinsa ja istuvuutensa vuoksi.

Crocsilta sain testiin itselleni Modessa Suede Button Bootit 
jotka ajattelin vähän siistimpään käyttöön farkkujen kanssa kaupungille ja kaupoille
. Nämä saappaat eksyvätkin eteisestä aina jalkaani 
kun olen ollut lähdössä kaupungille päin. 
Epäilin vähän alkuun, että näinköhän kengät lonksuvat 
ja hiertävät jalassani mutta näin ei ole käynyt onneksi kertaakaan,
 kengät ovat olleet jämäkästi jaloissani
 mutta silti istuneet hyvin ja ovat olleet mukavan tuntuiset jaloissa.



 Sitten on ne aikaisemmin jo hankkimani
Luxe Duck Bootit kaikkialle muualle,
näillä mennään päivittäin kaikkialla muualla paitsi siellä kaupungilla.
 Hyppään kenkiin aina päiväkodille lähtiessä,
 autolle hilppastessa aamulla
. Kengistä on nopeasti tullut suosikkikenkäni, 
nämä ovat juuri ne toivomani jokapaikan kengät, lämpimät, 
pitävät vettä, kevyet, nopeat laittaa jalkaan ja istuu täydellisesti.


 Ehkä en lähde enää sooloilemaan muiden kenkämerkkien välillä 
kun yleensä olen saanut pettyä, parempi luottaa nyt vain Crocsin kenkiin 
kun nämä eivät minua vielä ole pettäneet
 ja kengät istuvatkin minulle aina hyvin sovittamattakin.

Löytyykö muita jotka ovat hurahtaneet Crocseihin?

11 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Meillä ei olekkaan tytöllä Crocseja muuta kuin kumppareina ja kesäsandaaleina.

      Poista
  2. Itse ostin crocsin kevyet ja veden pitävät uudet talvikengät ja on olleet tosi hyvät jalassa :)
    Kevyet ja lämpimät kun työntää vaunuja tuolla loskakeleissä :) ja jalat pysyy kuivina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa mieltä olen minäkin Crocseista ja eivät ole vielä pettäneet minua vaan varpaat on ollut kuivina. :)

      Poista
  3. Pakko kommentoida tähän. Tilasin nuo Crocsin Luxe Duck Bootsit ja ehti olla jalassa viitisen kertaa, kun takasauma repesi. Nyt kengät lähetetty tutkittavaksi ja odottelen vastausta. Että itselle oli kyllä pettymys nämä talvikengät. En tiedä onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia vai sattuiko mulle vaan maanantaiversio tällä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, uskon, että harmittaa, toivottavasti olivat maanantaiversio noista ja uudet kengät eivät pettäisi. Minulla kävi viime talvena Sorelleiden kanssa noin, että kumi halkeili tosi lyhyen käytön jälkeen ja sain kyllä ne onneksi reklamoitua mutta harmitti todella paljon ja en uskaltanutkaan nyt tälle talvelle Sorelleita hankkia.

      Poista
  4. varmaan mukavia jalassa mutta hintaa on vähän liikaa mihin mulla on varaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä panostin nyt tänä talvena omiin talvivaatteisiini, hankin kunnon takin ja kengät ajatuksella, että nyt ei tarvitsisi olla joka talvi ostamassa uusia vaan nämä olisivat nyt pitkäaikainen investointi. :)

      Poista
  5. Mä oon haaveillu juurikin noista ensimmäisistä ja onhan sieltä hyviä alekoodejakin tullut.. Mietin tota koko asiaa kun normaalisti mulla 39 että riittäiskö noista 38-39 vai pitäskö olla seuraava koko..osaisitko neuvoa? Mulla reipas kk laskettuun aikaan ja jalat huutaa välillä hoosiannaa omissa, normi kapeissa kengissä.. joten noi vois olla aika jees mutta sais kyllä olla myös toki raskauden jälkeenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on noissa molemmissa koko 41-42 ja mulla on yleensä kengän koko 40-41 nyt on saattanut raskauden myötä jälleen jalka vähän levitä ja koko on enemmänkin tuo 41 ja tuo koko on minulle oikein hyvä koko, mahtuu villasukka väliin mutta ei hölsky kuitenkaan jalassa ilman villasukkaakaan eli ehkä ottaisin sinuna jo tuon suuremman koon.

      Poista
  6. Napsautin sinulle jouluisen haasteen blogissani :)

    VastaaPoista