Crocsit talvihangille

Oma talven kenkävarustus on uusiutunut kokonaan Crocseista. 
Minulla on ollut pitkään käytössä keväällä ja kesällä Crocsit 
ja ne ovat vaan olleet suosikkikenkiäni kevyen materiaalinsa ja istuvuutensa vuoksi.

Crocsilta sain testiin itselleni Modessa Suede Button Bootit 
jotka ajattelin vähän siistimpään käyttöön farkkujen kanssa kaupungille ja kaupoille
. Nämä saappaat eksyvätkin eteisestä aina jalkaani 
kun olen ollut lähdössä kaupungille päin. 
Epäilin vähän alkuun, että näinköhän kengät lonksuvat 
ja hiertävät jalassani mutta näin ei ole käynyt onneksi kertaakaan,
 kengät ovat olleet jämäkästi jaloissani
 mutta silti istuneet hyvin ja ovat olleet mukavan tuntuiset jaloissa.



 Sitten on ne aikaisemmin jo hankkimani
Luxe Duck Bootit kaikkialle muualle,
näillä mennään päivittäin kaikkialla muualla paitsi siellä kaupungilla.
 Hyppään kenkiin aina päiväkodille lähtiessä,
 autolle hilppastessa aamulla
. Kengistä on nopeasti tullut suosikkikenkäni, 
nämä ovat juuri ne toivomani jokapaikan kengät, lämpimät, 
pitävät vettä, kevyet, nopeat laittaa jalkaan ja istuu täydellisesti.


 Ehkä en lähde enää sooloilemaan muiden kenkämerkkien välillä 
kun yleensä olen saanut pettyä, parempi luottaa nyt vain Crocsin kenkiin 
kun nämä eivät minua vielä ole pettäneet
 ja kengät istuvatkin minulle aina hyvin sovittamattakin.

Löytyykö muita jotka ovat hurahtaneet Crocseihin?
11

Meidän muiden joulupakettitoiveita

Esikoisen joululahjatoiveita kirjoittelinkin 
jo aijemmin mutta nyt keräsin vähän omia lahjatoiveita 
sekä toiveita vauvan lahjoista. 
Vauvalla on viikon päästä nimijuhlatkin
 ja olen edelleen aika takki tyhjänä mitä toivoisin vauvalle nimilahjoiksi,
 miehen perhe sisaruksineen kuitenkin yleensä osallistuvat johonkin kimppalahjaan
 ja ovatkin jo minulta lahjatoiveita kysellyt
 mutta olen ehtinyt kaikki jo tarvittavat hankkia 
niin nyt on kyllä todella hankala keksiä lahjatoiveita
, mietinkin josko vain pyytäisin vaipparahaa seuraavan koon kestovaippoja varten.

Vauvalla on kuitenkin aika vähän vauvaleluja 
vaikka eipä niitä vauva paljon tarvitsekkaan
 mutta jotain vauvaleluja voisi toivoa paketteihin. 
Tripp trapp:kin meiltä löytyy jo valmiina
 mutta uudet päälliset se voisi kaivata
 sekä BabyBjörnin pottakin on meiltä ehditty jo eteenpäin antaa
 joten potta meiltä uupuu.
 Lisäksi haaveilen siitä xtra istuimesta meidän matkarattaisiin 
niin rattaat saisi makuuasentoonkin. 
Turhuutena jota tosin moni on kehunut on tuo vauvakeinu keinuttavalla
 ja kaikella ihme toiminnoilla
 mutta tuostakaan kun ei tiedä sitten viihtyykö vauva siinä vai ei. 
Eero Aarnion puppya haaveilen myös ehkä lapsille yhteiseksikin,
 tosin voisi hyvinkin olla vasta vauvan 1-vuotislahja.
Niin ja kestovaippoja toivon vauvalle
 tai rahaa niihin koska niitä on hankala muiden ostaa, 
itse tiedän nyt mitkä on hyväksi todettu.

Me tarvitsemme uusia liinavaatteita, 
saunasta puuttuu löylykiulu sekä kauha ja puilta puukori, 
itse haaveile fermin korista tai Artekin Kanto telineestä 
mutta miehelle nuo ei pienuutensa takia tietenkään kelpaa. :(
Itselleni haluaisin teekannun sekä talviasusteet, 
mies meni joskus hukkaamaan minun hyvät Haltin goretex hanskat
 ja goretex hanskoille on kyllä tarve sekä paksummalle hatullekkin olisi tarvetta.

Saa nähdä mitä paketteihin tuleekaan, 
minä hankin jo tänään lelulahjat kummipojilleni 
ja yhden esikoiselle kun Br-leluilla oli verkkokaupassaan kaikki lelut -25%
 ja sivut toimivat TOSI nihkeästi,
 ihan muutaman kerran menetin hermoni tilausta tehdessäni,
 no eipä tarvitse nyt enää lelukauppaan lähteä hermojaan menettämään. :)
10

Vaatekaapin raidat

Riikan blogissa on kiva raitahaaste, 
päätin osallistua meidän neitien raidoilla.
Alkuperäisessä oli kait pelkistä paidoista kyse, 
huomasin nyt vasta kun kirjoitin tätä postausta 
mutta onpahan nyt muutkin raidat kuvattuna. :)


 Vauvalta löytyy pelkkää po.pin raitaa.
 Raitabodeja on 6kpl, raitahousuja 4kpl 
ja 1kpl myssyjä sekä 1kpl tonttulakkeja.

Ja 5v:llä on jo muutakin seassa, löytyy Geggamojan 
ja Pompin raitoja po.pin raitojen lisäksi.
2kpl raitaswetareita, 3kpl raitamekkoja, 3kpl raitapaitoja,
 2kpl raitapitkiksiä, 1kpl raitasukkiksia ja 1kpl tonttulakkeja.

Käykäähän muutkin katsastamassa Riikan haaste. :)
12

Pieni Sylvanian Families arvonta

Minulla on arvottavaksi teille Sylvanian Families luistelijapari
vaikka laitettavaksi pukinkonttiin.

Osallistumisaikaa on sunnuntaille 1.12 saakka
 ja laitetaan myös tähän pieni houkutin liittymään lukijaksi tänne puolelle 
niin saisin pikkuhiljaa tuota vanhaa blogia kiinni 
eli kirjautuneet lukijat saavat sen kaksi arpaa. 



Arpaonnea! 

Huom!
 Tämä aamupöppöröinen äiti meni sitten poistamaan vahingossa täältä monien osallistumiskommenttien sisällöt. Laitan suoraan kaikille joiden nimet vielä näkyy tuolla
 niin sen kaksi arpaa mutta anonyymit jäivät nyt kyllä täysin anonyymeiksi kun nimimerkit poistuivat kommenteista. :(
Pahoittelen kovasti töppäilyäni!
110

Buffalot hangessa

Nyt on Bugaboo Buffaloista
 jo jonkin verran myös lumikokemusta
 ja kovin positiivisia ovat kokemukset. 
En kovin suuria odottanut sorateiden lumipenkoista Buffaloiden kanssa 
mutta vaunut ovatkin enneet ihan ketterästi lumessakin
 ja kunnon lumituiskussakin pilkkopimeällä soratiellä
 kun hain illalla postin laatikolta vähän matkan päästä..
Renkaat eivät ole keränneet lunta eikä lumi ole pakkautunut eturenkaisiin
 tuon kiinnityksen ja renkaan väliin. 
Voisin sanoa, että renkaat kulkevat hangessa 
ihan yhtä kevyesti kuin ilmakumirenkaatkin.


Muutenkin mitä nyt reilu kuukauden käytöllä uskaltaa sanoa 
olen ollut tähän saakka todella tyytyväinen Buffaloihin.
Vaunut kulkevat hyvin etupyörät lukittuina 
myös täällä maallakin ja vaunukoppa on meillä päivittäisessä käytössä 
vauvan nukkumapaikkana. 
Vaunukoppa on helppo kiinnittää ja irroittaa rungosta
 ja itse runkoa meillä säilytetään portaikossa kasattuna, 
runko kun menee aika kätevään pieneen pakettiin kasaan. 
Mitkään pienet vaunut nämä eivät ole
 vaan vaunukopankin nostelu on ihan kunnolla raskasta vauva kyydissä 
mutta mielummin näin päin kuin, että koppa kävisi pieneksi liian äkkiä.
 Nytkin vauva mahtuu oikein hyvin koppaan
 Joutsenen untuvapussin kanssa ja tilaa on kasvaa vauvalla vielä vaikka kuinka.


Cityvaunuiksi nämä nyt eivät päässeetkään toisin kuin luulin 
ja ketterää etupyörien kääntymistä ei olla tarvittukkaan
 vaan etupyörät ovatkin aina lukittuina. 
Myöskään tilavaa tavarakorin mahdollisuutta ei olla tarvittu 
koska käydään tottakai autolla täältä kaupassa.
Yksi jota olisin vaunujen kanssa tehnyt toisin
 jos olisin tiennyt meidän muuttavan maalle jossa ei ole katuvaloja
 niin olisin valinnut vaunuista jonkun muun väriset kuin koko mustat,
 kuomu ja koppaosa olisi ehkä vaihtunut punaiseksi tai muuksi kirkkaaksi väriksi.
 En myöskään enää haaveile teippaavani runkoa mustaksi
 vaan tällä hetkellä runkoon on hankinnassa liimattavat heijastinteipit, 
eteen, taakse ja sivuille minua kovasti harmittaa, 
että vaunuissa ei ole minkäänlaisia heijastimia kankaissa 
ja vaunut ovat ihan sysimustat autoilijalle kun tien vierellä kuljetaan.


 Mutta voisin kyllä tällä käytöllä jo kovasti suositella Buffaloita
 myös maallekkin, kyllä nämä ihan yhtä hyvin kulkevat täällä 
kuin suuret emmaljungatkin kulkisivat.

Tälläinen pyöreäposkinen matkustaja vaunuissa on päivittäin. :)

12

Ekat Mini Rodinit meillä

Vaikka Mini Rodini on tällä hetkellä todella suosittu lastenvaatemerkki 
niin meillä sitä ei ole pahemmin näkynyt, 
merkki on vaatinut sulattelua minulta 
mutta eilen olimme miehen veljen vaimon kanssa shoppailupäivällä tampereella 
ja piipahdimme vielä Ikea reissun jälkeen 
Ideaparkissa ja tehokkaan puolen tunnin aikana rohmusin
 kivasta Ballot kaupasta Mini Rodinia,
 nämä olivatkin tosi kivan näköisiä livenä ja arvasin, 
että esikoinen heppahulluna tykkäisi tuosta heppamekosta ja oikein arvasinkin, 
nyt mekko on ollut esikoisella koko päivän päällä.


Vauva sai tuon ihanan pinkin pantterihaalarin, 
todellisena heräteostona mutta kun serkkupojallekkin
 tuli samanlainen haalari eri värisenä. 
Nyt vain esikoinenkin haluaisi pantteripaidan tai mekon. :)
Haalari on kokoa 68/74 kun pienempää kokoa ei enää ollut
 ja vauva kyllä hukkuu tähän vielä mutta jospa keväämmällä päästäisi
 jo käyttämäänkin tätä haalaria.

 Onko Mini Rodini teillä ihan in merkki 
vai ehdoton ei?
 

18

Luminen päivä ja äitikin on valmis talveen

Tänään alkoi mukavasti sadella lunta puolenpäivän jälkeen 
kun vauva meni unille joilla muuten nukkuu edelleen ja isompi neiti meni ulos.
Minulla on ollut ihmeen helppoja päiviä tällä viikolla iltapäivällä,
 vauvan olen saanut tainnutettua puolenpäivän maissa unille vaunukoppaansa 
ja unet ovat jatkuneet sitten tänne neljään saakka.
 Mutta sitten vauvan päivän unet ovatkin olleet siinä 
kun yhdet unet ovat olleet näin pitkät.
Itse olen saanut mukavasti pari tuntia omaa rauhaa sisällä 
kun isompi neiti on ulkona ja vauva nukkuu.
Tänään piti kuitenkin lumisateen vain yltyessä
 mennä itsekkin piipahtamaan ulkona kun lunta satoi niin paljon, 
lumesta tuskin ei enää huomenna ole tietoakaan ainankaan säätiedotuksen mukaan.


Mutta isekkin olen nyt valmis viimein talveen, 
tilasin heikkona hetkenä itselleni talvivarusteet kuntoon,
 päädyin tilaamaan itselleni Crocsin Luxe Bootit 
kun käyttämätön alekuponkikin löytyi Crocsille 
ja Stadiumilta myöskin alella löytyi Didriksonsin W Taylor Coatin
Molempia olen ehtinyt jo joinain päivinä pitämään 
ja toivon todella, että nämä ovat nyt monen talven investointini, 
ainankin kengät sekä takki osui heti kerralla malliltaan ja kooltaan sopiviksi.

 Älkää välittäkö nuutuneen näköisestä äidistä,
 en ole meikannut taaskaan moneen päivään,
 itseasiassa en varmaan koko viikolla, lähikauppaan
 ja postiinkin on menty ihan naturellina ja niin olen näissä kuvissakin. 
Täällä maalla en jaksa millään meikata päivittäin,
 jos jonnekkin hienompaan paikkaan 
kuin postiin tai lähikauppaan lähden niin silloin pitää vähän laittaa naamaa kuntoon
 mutta muuten en jaksa vaivautua. :)

Huomenna illalla menenkin tuttavani luo
 Foreverin kosmetiikka kutsuille niin jos tämä naamakin saisi vähän kasvojen kohotusta. :) 
En ole ollutkaan millään meikkikutsuilla
 kun olen keskittynyt vain noihin lastenvaatteisiin 
mutta nyt on pakko mennä käymään ja samalla nähdä ystäviäkin.

Nyt pitää kuitenkin lähteä laittelemaan esikoinen tanssikuntoon, 
itse saan jäädäkkin vauvan kanssa tällä kertaa kotiin.

Ja vauvakin heräsi sopivasti neljän tunnin uniltaan. :)



3

Uusi Sylvanian talo ja 5v:n joululahjatoiveita

Saimme jokin aika sitten jälleen leluja mainostoimistolta, 
P sai itse valita mitä halusi ja toki valinnaksi muodostui 
tuo upea uusi Sylvanian Families Beechwood Hall talo. 
Talon sai paketista vasta uudessa kodissa ja kovin on talo ollutkin mieluinen.
P leikkii nykyään mielellään kaikilla pikkutavaroilla
 ja kodeilla, näitä Sylvanian Families juttuja meille onkin kertynyt paljon, 
yhden toivomansa Sylvanian jutun 
P sai isosiskon lahjana vauvan synnyttyä.

Talo on kieltämättä todella upea, äitkin tällä sai leikkiä 
ja siivosin talon hienoksi kuvia varten.
Kahteen huoneeseen saa valotkin kattolamppuihin kunhan 
joku saa aikaiseksi ensin ostaa lisää pattereita.



Meillä ei tuolla 5-vuotiaalla kovin montaa joululahjatoivetta ole,
 joka onkin ihan hyvä. :)
P toivoo noita Schleichin keijuhahmoja ja niiden vaunuja. 
P:llä on nyt kova heppavaihe ja Schleichin hevosia
 ja muita eläimiä onkin meille kertynyt aika paljon.
Lisäksi toiveissa on lisää Legoja ja äidin toiveisiin tuli uudet sukset 
ja luistimet kun edelliset ovat jääneet pieniksi.

Toki pehmeisiin paketteihin toivotaan uutta pyjamaa ja liinavaatteita.


Millaisia toiveita teidän lapsilla on joulupukilta?

5

Ensimmäinen postaus uudessa blogissani, Ekologisia hoitotuotteita vauvalle

Ekologisten hoitotuotteiden merkeissä korkkaan uuden blogini
 ja toivotan uudet ja vanhat lukijat erittäin tervetulleeksi tänne!

Minuun otettiin jokin aika sitten Natylta yhteyttä 
haluaisinko testata heidän ekologisia vauvan tuotteitaan.
Natyn on perustanut ruotsalainen äiti, Marlene Sandberg. 
Naty on tuonut markkinoille ensimmäisenä biohajoavan
 ympäristöystävällisen kertakäyttövaipan. 
Myöhemmin Naty on tuonut markkinoille myös vauvojen hoitotuotesarjan.

Meille tuli laatikollinen jossa oli vaippapaketti, 
kylpyvaahtoa, vauvan pesunestettä ja puhdistuspyyhkeitä.
Nyt ollaan testailtu jo lähes kaikkea, pesunestettä
ja kylpyvaahtoa meillä ei tarvita kuin tuolla esikoisella,
 vauva pestään meillä pelkällä vedellä ja hitusella kylpyöljyä.


 Vaippoja meillä on testattu pääosin pelkässä yökäytössä
 koska päivisin käytämme sataprosenttisesti
 vain kestovaippoja mitä nyt sähköttöminä ollessamme otin
 nämä Natyn vaipat myös päiväkäyttöön kun pesumahdollisuudesta ei ollut tietoakaan.
Meillä vaipoissa on ollut ihan pienin koko
 ja vaippapaketti piti käyttää aika kiireesti ennen kuin vaipat jäävät pieniksi.
 Vaipat ovat kuitenkin toimineet yhtä hyvin
 kuin Liberotkin meillä yökäytössä, emme vaihda yöllä vaippaa ollenkaan
 ellei ihan pakottava tarve ole,
 joten vaippa saattaa hyvinkin olla noin kymmenen tuntia yöllä vauvalla
 ja hyvin ovat nämä Natyn ekologiset vaipatkin toimineet
 ja imeneet pissat noinkin pitkällä ajalla.
Vaipoista ei ole tullut vauvalle mitään iho-oireita
 ja olen tykännyt näistä vaipoista kovasti käytössä 
koska eivät ole muovisen tuntuisia ja istuvat meillä vauvalle hyvin.
Luultavasti ostamme seuraavan vaippapakettimme yövaippoja Natylta, 
tosin jo seuraavaa kokoa. 
Meillä yksi iso vaippapaketti kestää todella pitkään, 
nyt ennen muuttoa ostettu Liberon pakettikin on edelleen melkein puolillaan.
 Puhdistuspyyhkeitä meillä käytetäänkin paljon,
 sama oli esikoisen kanssa aikoinaan, 
puhdistuspyyhkeet olivat kovassa käytössä. 
Näissä puhdistuspyyhkeissä ehdoton plussa on kompostoituvuus, 
meiltä puuttuu vain kompostori, heittäisin nämä ehdottomasti sinne,
 biojätteisiin en uskalla näitä heittää kun ovat aika tarkkoja mitä biojätteisiin saa heittää.
  Pesuaineita meillä on testannut vain P kylvyssään. 
Esikoinen oli innoissaan kun sai kylpyvaahtoa kylpyveteensä.

23